Mielenterveyspoolin uusi puheenjohtaja Sari Aalto-Matturi: “Järjestöjen yhteistyö ja rooli demokratian muutosvoimana on entistä keskeisempi”
Aalto-Matturin mukaan julkiset palvelut eivät nykyisellään pysty vastaamaan mielenterveyden tuen ja avun tarpeeseen. Samaan aikaan järjestöjen ennaltaehkäisevä mielenterveystyö ja matalan kynnyksen tuki ovat uhattuina. Varapuheenjohtaja Minna Savolainen peräänkuuluttaa toivon ja tulevaisuudenuskon vahvistamista.
Mielenterveyspoolin puheenjohtajaksi kaudelle 2025–26 on valittu MIELI ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi. Puheenjohtajakautensa päättää Psykosociala förbundet rf:n toiminnanjohtaja Petra Nummelin. Varapuheenjohtajana jatkaa Nyyti ry:n toiminnanjohtaja Minna Savolainen.
Hallituskauden puoliväli ja kunta- ja aluevaalit lähestyvät. Yhteiskunnan ratkaistavana on isoja mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä.
“Nuorten kohdalla on edelleen perusteltua puhua mielenterveyskriisistä. Heikentyneestä mielenterveydestä johtuvien sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden osuus on erittäin suuri ja näiden vaikutukset talouteen merkittävät”, Aalto-Matturi muistuttaa.
Investoinnit mielenterveyden edistämiseen ja palveluihin vahvistavat hyvinvointia ja taloutta
Aalto-Matturin mukaan julkiset palvelut eivät kykene vastaamaan kasvaneeseen mielenterveyden tuen ja avun tarpeeseen. Hyvinvointialueiden talouskurimus heikentää palveluihin pääsyä entisestään. Mielenterveyden osuus koko terveydenhuollon käyttömenoista on vain alle 5 prosenttia.
“Samaan aikaan järjestöjen ennaltaehkäisevä työ ja matalan kynnyksen tuki kärsivät valtionavustusleikkausten myötä. Investoimalla mielenterveyden edistämiseen ja palveluihin vahvistettaisiin sekä ihmisten hyvinvointia että kansantaloutta”, Aalto-Matturi sanoo.
Aalto-Matturi pitää mielenterveysjärjestöjen yhteistyötä muuttuvassa toimintaympäristössä aina vain tärkeämpänä.
“Vapaa ja elinvoimainen kansalaisyhteiskunta on demokratian ydinaluetta. Tulevat leikkaukset uhkaavat myös järjestöjen roolia yhteiskunnan muutosvoimana”, Aalto-Matturi toteaa.
Varapuheenjohtaja Minna Savolainen: Nuorten tulevaisuudenuskoa vahvistettava
Mielenterveyspoolin varapuheenjohtaja, opiskelijoiden mielenterveysjärjestö Nyyti ry:n toiminnanjohtaja Minna Savolainen peräänkuuluttaa positiivista mielenterveyden vahvistamista erityisesti nuorille.
“Toivoa ja tulevaisuudenuskoa tarvitaan yhteiskunnan kaikilla tasoilla päätöksenteosta yksittäiseen nuoreen. Kansalaisjärjestöillä on elintärkeä paikkansa mielenterveyttä edistävässä ja ongelmia ehkäisevässä työssä, vertaistuessa sekä osallisuuden ja yhteisöjen vahvistajina.”
Mielenterveyspoolin työtä ohjaa työvaliokunta
Mielenterveyspoolin työtä ohjaavaan työvaliokuntaan kaudelle 2025–26 nimettiin:
Erika Karstinen, Nuorten mielenterveysseura – Yeesi ry
Päivi Lepistö ja Antti Pitkänen, Suomen Klubitalot ry
Petra Nummelin, Psykosociala förbundet rf
Tiina Puranen, Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFami ry sekä
Olavi Sydänmaanlakka, Mielenterveyden keskusliitto.
Puheenjohtajisto ja työvaliokunta nimitettiin Mielenterveyspoolin kokouksessa Helsingissä 4.12.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari Aalto-MatturiPuheenjohtaja, Mielenterveyspooli
Puh:0400 508 234sari.aalto-matturi@mieli.fiMinna SavolainenVarapuheenjohtaja, Mielenterveyspooli
Puh:044 589 6117minna.savolainen@nyyti.fiAija SaloPääsihteeri, Mielenterveyspooli
Puh:040 620 9515aija.salo@mielenterveyspooli.fiKuvat
Mielenterveyspooli vaikuttaa mielenterveyspolitiikan keinoin paremman mielenterveyden puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. Mielenterveyspoolin verkostoon kuuluu 37 tahoa: mielenterveys- ja muita kansalaisjärjestöjä, sosiaali- ja terveysalan ammatillisia järjestöjä sekä valtion sektoritutkimuslaitoksia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mielenterveyspooli
Eduskunnan mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta: Sosiaaliturvauudistuksessa muistettava mielenterveyskuntoutujat8.11.2024 12:09:19 EET | Tiedote
Tulevaisuuden sosiaaliturvan pitää huomioida ihmiset, joilla on mielenterveysongelmia. Sosiaaliturvan täytyy ottaa huomioon monenlaiset elämäntilanteet ja niiden muutokset.
Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta Maailman mielenterveyspäivänä: Valtion talousarviossa on panostettava mielenterveyskriisin torjumiseen10.10.2024 09:22:30 EEST | Tiedote
Heikentyneen mielenterveyden kustannukset yhteiskunnalle ovat nyt jopa 11 miljardia euroa vuosittain. Valtion talousarviossa tuleekin torjua mielenterveyskriisiä monipuolisin toimin.
Mielenterveyspoolin kannanotto: Avustusleikkauksia kohtuullistettava –Mielenterveysjärjestöjen työ on korvaamatonta24.9.2024 13:53:28 EEST | Tiedote
Mielenterveyspooli vetoaa eduskuntaan, jotta se kohtuullistaisi sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustusleikkauksia valtion talousarviossa.
Mielenterveyspooli vei mielenterveyden säästövinkit budjettiriiheen – Näin hallitus löytää kestäviä säästöjä3.9.2024 10:30:28 EEST | Tiedote
Säästövinkeillä Mielenterveyspooli muistuttaa hallitusta siitä, että kestäviä säästöjä saadaan aikaan vain löytämällä ratkaisuja mielenterveyskriisiin.
Mielenterveyspooli ja Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto: Rajut leikkaukset järjestöiltä heikentävät palveluita, ennaltaehkäisyä ja demokratiaa17.6.2024 04:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus on hylkäämässä ihmiset, joilla on päihde- tai mielenterveysongelma. Jopa kolmanneksen leikkaukset kansalaisjärjestöiltä vaarantavat matalan kynnyksen tuen päihde- ja mielenterveysongelmiin. Samalla kasvavat kustannukset ja paine julkisen sektorin palveluissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme