Joulukaivos ihastuttaa aidolla tunnelmalla ja joulupukin tapaamisella
Tytyri Elämyskaivoksen uumenissa miltei 100 metriä maan alla tapahtuu kummia. Vanhat kaivoskäytävät täyttyvät joulun tuoksuista, jouluisista äänistä, koristeista ja tunnelmasta. Keittiössä häärii joulumuori, ja tonttujen jo valmistaman lahjavuoren äärellä joulupukilla on aikaa ottaa vastaan kaikki lapset ja lapsenmieliset.
Tytyri Elämyskaivoksen joulu tarjoaa perinteistä jouluntunnelmaa ja viihdyttävän koko perheen retkikohteen Lohjalla noin puolen tunnin matkan päässä pääkaupunkiseudusta. Jouluteemaisen joululuolan lisäksi Tytyri Elämyskaivoksessa pääsee tutustumaan kaivoshistoriaa, taidenäyttelyyn sekä Suomen geologiaan samalla pääsylipulla. Maan alla sijaitsevan juhlatilan voi vuokrata omiin tarpeisiin tai nauttia valmiista joulukonserteista, illallisista tai näiden yhdistelmästä.
Joulukuun ajan kaivoksen pihapiiristä lähtee myös Lohjan liikuntakeskuksen Tonttupolku, joka tarjoaa perheen pienimmille mukavan ulkoiluretken erilaisia tonttuja maastosta etsien.
Lohjan pitkän linjan joulutraditiota edustavat Menneen ajan joulumarkkinat, jotka järjestetään 14. – 15.12. majesteetillisen Lohjan Pyhän Laurin kirkon ympäristössä. Markkinoilla pääsee ihailemaan kädentaitajien taidonnäytteitä, nauttimaan lämmikettä ruoan ja juoman muodossa ja tietysti ostamaan tuliaisia kotiin tai lahjaksi. Joulun tunnelma tulee Lohjalta.
Kutsumme teidät lämpimästi tervetulleiksi tutustumaan kaivokseen. Kaivos avoinna ke - pe klo 10 - 17.
Avainsanat
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lohjan kaupunki
Lohjan kaupunginorkesterin kevätkauden 2025 aloittaa perinteisesti Strauss-konsertti16.12.2024 11:07:13 EET | Tiedote
Lohjan kaupunginorkesterin kevätkauden 2025 avaa kolmatta kertaa perinteinen Strauss-konsertti 3.1. Laurentius-salissa, jossa juhlistetaan Johann Strauss nuoremman 200-vuotissyntymäpäivää. Solisteina ovat Goitsemang Lehobye, Tuomas Miettola ja Aubrey Lodewyk. Konsertti kuullaan myös Finlandia-talossa 4.1. ja 6.1.
Lohjan kaupunginorkesteri juhlii 60-vuotista taivaltaan suomalaisen musiikin juhlan merkeissä itsenäisyyspäivän aattona11.12.2024 17:09:53 EET | Tiedote
Lohjan kaupunginorkesteri juhlii 60-vuotista taivaltaan suomalaisen musiikin konsertissa itsenäisyyspäivän aattona 5.12.2024, kattaen myös Jean Sibeliuksen syntymäpäivän ja uuden levyn julkistuksen. Juhlassa jaettiin ansiomerkkejä pitkään orkesterin eteen työskennelleille ja kuultiin muun muassa Lotta Wennäkosken Verdigris.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme