Mäkelä Alun hiilineutraaliusmatka niittää tunnustusta niin kansainvälisesti kuin kotimaassa
Mäkelä Alu on tänä syksynä tyhjentänyt palkintopöydän energiatehokkuustyön puolesta jaettujen palkintojen osalta. Aikaisemmin marraskuussa saavutetun Net-Zero Industries Award –kilpailun Outstanding projects –sarjan palkinnon lisäksi yritys on saavuttanut nyt myös kotimaisen Vuoden Energianerokas –palkinnon.
Palkinnot tunnustusta määrätietoiselle hiilineutraaliusmatkalle
Kun Mäkelä Alun hiilineutraaliusmatka Calefan kanssa käynnistyi vuonna 2016, tavoite oli kunnianhimoinen. Etelä-Pohjanmaalainen perheyhtiö halusi olla hiilineutraali vuonna 2025.
Nyt, vuosittaisien hiilidioksidipäästöjen vähennettyä 700 tonnia ja 300 tonnin nestekaasun vuosikulutuksen tipahdettua kymmenesosaan, miltei 10 vuotta sitten asetettu tavoite on enää vain yhden askeleen päässä.
Nestekaasun kulutus on saatu painettua niin alas, että kaasuenergian vaihtaminen biokaasuun on mahdollista muutaman vuoden kuluessa. Biokaasuun siirtymisen myötä anodisointilaitoksen energiajärjestelmä muuttuu kokonaan hiilineutraaliksi.
Anodisointilaitoksen lämpöpumppuratkaisu palkittu energianerokkuudestaan
Työ- ja elinkeinoministeriön, Energiaviraston ja Motivan myöntämän Vuoden Energianerokas –tunnustuksen kriteereinä on, että palkittava energiatehokkuusteko on tekijänsä kannalta vaikuttava ja tuloksellinen. Useimmiten palkittavat teot edustavat alansa energiatehokkuuden kärkeä.
Net-Zero Industries Award puolestaan on kansainvälinen kilpailu, joka tunnustaa ja palkitsee merkittäviä innovaatioita teollisuuden hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä. Kilpailu korostaa projekteja, jotka mullistavat energiaintensiivisiä teollisuudenaloja ja edistävät merkittävästi kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä.
Outstanding projects -sarjassa etsittiin hankkeita, jotka uudistavat teollisuutta, haastavat vallitsevia käytäntöjä ja asettavat uusia standardeja hiilidioksidipäästöjen vähentämiselle.
Mäkelä Alun anodisointilaitoksen energiauudistus –projektissa energiatehokkuutta on rakennettu viiden vuoden ajan pala kerrallaan.
Calefan kumppanuuden avulla toteutetussa ratkaisussa 300 tonnin nestekaasun vuosikulutus on vaihtunut lämpöpumppujärjestelmään, joka tuottaa anodisointilaitokselle elintärkeää prosessijäähdytystä sekä hyödyntää prosessin hukkalämmön kiinteistön ja prosessin lämmityksessä. Lopputuloksena on maailman puhtain sertifioitu alumiiniprofiilien tuotanto, joka kantaa hedelmää niin planeetan kestävyyden kuin Mäkelä Alun taloudellisen tuloksen kannalta.
Tutustu tarkemmin mäkelä Alun anodisointilaitoksen energiauudistus -projektiin
Hiilineutraalius rakentuu kumppanuudella
Mäkelä Alun laatu- ja ympäristöpäällikkö Tomi Pilbacka on korostanut hyvien kumppanien merkitystä hiilineutraalisuuden tavoittelemisessa.
”Calefan näen hyvänä ja luotettavana, asiantuntevana kumppanina. Tyytyväisyydestä kertoo varmasti se, että on uskallusta aloittaa uusia projekteja heti perään, kun edellinen on päätynyt. Yhteistyötä jatketaan hymyssä suin”, hän sanoo.
Vaikka Mäkelä Alun energiatehokkuustyö on rakentunut tiiviissä kumppanuudessa, haluaa Calefan toimitusjohtaja Petri Vuori korostaa Mäkelä Alun määrätietoista työtä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.
“Mäkelä Alulla hiilineutraaliustyö on nostettu korkealle tavoitteiden prioriteettijärjestyksessä, ja se tuo nyt tulosta. Olemme Calefalla ylpeitä asiakkaamme saavutuksista sekä niiden eteen yhdessä tekemästämme työstä.”
Mäkelä Alu palkittiin Vuoden Energianerokas palkinnolla 10. joulukuuta ja Net-Zero Industries Award -kilpailussa kansallisena voittajana sarjassa Outsanding projects 18.marraskuuta YK:n ilmastokokouksessa (COP29) Bakussa, Azerbaidžanissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri Vuori
040 553 4427
petri.vuori@calefa.fi
Antti PorkkaMyyntipäällikkö, energia ja datakeskukset
Puh:0447233347antti.porkka@calefa.fiPetri VuoriToimitusjohtaja
Puh:040 553 4427petri.vuori@calefa.fiKuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Calefa Oy
Loviisan Lämmön uuden sukupolven energiakeskus vihittiin käyttöön9.12.2024 08:53:21 EET | Tiedote
Loviisan Lämmön uusi energiakeskus tuottaa Loval Oy:lle 2 MW tehostettua jäähdytystä ja korvaa samalla jopa 30 % Loviisan Lämmön hakepolttoaineista kaukolämmöntuotannossa. Jäähdytysprosessin hukkalämpöä, kaukolämpöverkon paluulämpöä ja ulkoilmaa lämmönlähteinään hyödyntävä modulaarinen lämpöpumppulaitos on Calefan käsialaa.
Calefan hallitus vahvistuu kahdella uudella jäsenellä28.10.2024 10:51:29 EET | Tiedote
Calefan hallitukseen liittyy lokakuussa kaksi uutta jäsentä, Kalle Reponen ja Heikki Hallila. Hallituksen uudet jäsenet tuovat mukanaan laajasti kokemusta vahvistaen Calefan strategista suuntaa ja tukien yhtiön vahvoja kasvutavoitteita.
Savon Voima Oyj investoi Euroopassa ainutlaatuiseen lämpöpumppuratkaisuun24.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Savon Voima Oyj ja Calefa Oy ovat aloittaneet yhteistyöhankkeen, jossa lämpöpumpuilla hyödynnetään Joensuun voimalaitoksen savukaasupesurin hukkalämpöjä. Kesällä voimalaitoksen ollessa poissa käytöstä lämpöpumppujen lämmönlähteenä käytetään jokivettä. Ratkaisu on Euroopassa ensimmäinen laatuaan.
Rovaniemelle 40 GWh kaukolämpöä vuodessa jäteveden hukkalämmöstä30.9.2024 14:46:06 EEST | Tiedote
Rovaniemen Alakorkalon jätevedenpuhdistamon yhteyteen rakentuu Calefan AmbiHeat-lämpöpumppulaitos, joka kattaa tulevaisuudessa 2000 rovaniemeläisen lämmöntuotannon tarpeen.
Vatajankoski tuottaa AmbiHeat-laitoksella kaukolämpöä datakeskuksen hukkalämmöstä jopa 400 kiinteistölle16.8.2024 11:05:03 EEST | Tiedote
Uusiutuviin ja polttoon perustumattomiin energiantuotantomuotoihin panostava uuden energian yhtiö Vatajankoski tuottaa jatkossa koko kesäajan kaukolämpötarpeen datakeskuksesta saatavan hukkalämmön avulla. Datakeskuksen hukkalämmön jalostamisesta kaukolämpöverkkoon sopivaksi sekä datakeskuksen kiinteistön jäähdytyksestä vastaa Calefan AmbiHeat-lämpöpumppulaitos.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme