Suomeen sijoitetaan uusi yhteiseurooppalainen supertietokone ja EU:n tekoälytehdas
Suomi on valittu yhdeksi seuraavan sukupolven yhteiseurooppalaisten EuroHPC -supertietokoneiden sijoituspaikaksi. Uusi kone sijoitetaan Kajaaniin CSC:n datakeskukseen, jossa sijaitsee myös vuonna 2022 käyttöön vihitty LUMI-supertietokone. Suomeen rakentuu lisäksi yksi EU:n uusista tekoälytehtaista. Kyseessä on merkittävä investointi, joka varmistaa Suomen edelläkävijyyttä suurteholaskennan alalla pitkälle tulevaisuuteen.
EuroHPC-yhteisyritys on tehnyt investointipäätökset seuraavan sukupolven EuroHPC-supertietokoneista ja tekoälytehtaista. Yksi valituista on Suomen ja viiden muun kumppanimaan LUMI AI Factory -konsortio, jota johtaa CSC – Tieteen tietotekniikan keskus. Konsortion muut jäsenmaat ovat Norja, Puola, Tanska, Tsekki ja Viro.
Tekoälytehdas on ekosysteemi, jonka kautta tekoälytutkijat ja -kehittäjät saavat samasta paikasta tarvitsemansa laskentatehon, tietoaineistot ja näiden käyttöön liittyvän osaamisen. Tavoitteena on mahdollistaa sekä tiedettä tekeville tutkijoille että yritysten innovaatioiden tekijöille mahdollisimman helppo tapa ottaa laajasti käyttöön tekoälymenetelmät.
”Investointi on erittäin merkittävä. Se varmistaa, että Suomi pysyy supertietokoneisiin liittyvän kehityksen johtavana toimijana pitkälle tulevaisuuteen. Lisäksi se edistää koko yhteiskunnan digitalisaatiota, datataloutta ja uusien teknologioiden, kuten tekoälyn ja kvanttiteknologian kehitystä”, sanoo CSC:n toimitusjohtaja Kimmo Koski.
Kajaanin datakeskuksessa on valmis infrastruktuuri ja CSC:llä on vahva osaaminen ja valmius uutta supertietokonetta ja tekoälytehtaan isännöintiä varten. Uusi supertietokone korvaa aikanaan nykyisen LUMIn. CSC:n Kajaanin datakeskus on yksi maailman energiatehokkaimmista ja ilmastoystävällisimmistä datakeskuksista, mikä osaltaan auttaa pienentämään digitalisaatiosta koituvaa hiilijalanjälkeä.
Merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttavuus
Supertietokoneilla tehtävän suurteholaskennan yhteiskunnallinen vaikuttavuus on merkittävä. Esimerkiksi Taloustutkimuksen toteuttamasta tutkimuksesta käy ilmi, että yhden euron investointi CSC:n suurteholaskennan palveluihin on tuottanut vuosien 2018–2023 aikana yhteiskuntaan 25–37 euroa suoraa taloudellista hyötyä.
Sekä tutkimus että yritystoiminta perustuvat enenevässä määrin datan hyödyntämiseen, ja siksi tarvitaan tehokkaita työkaluja, kuten supertietokoneita. Maailman monimutkaisimpien haasteiden ymmärtäminen ja ratkaisujen löytäminen edellyttää kyvykkyyttä analysoida ja yhdistellä suuria datamassoja eri tieteenaloilta.
LUMI-supertietokonetta käytetään mm. ilmastonmuutoksen ja luontokadon mallintamiseen maapallon digitaalisten kaksosten avulla. Supertietokoneet ovat merkittäviä työkaluja useilla teollisuudenaloilla, esim. uusien polttoaineiden ja materiaalien kehittämisessä. Ilman suurteholaskentaa myöskään nykyaikainen lääketutkimus ei olisi mahdollista.
Suurteholaskenta on ratkaisevassa asemassa myös avaruustutkimuksessa, jonka merkitys koko yhteiskunnan eri toiminnoille kasvaa koko ajan muun muassa lisääntyvän satelliittiliikenteen takia. Edistyneet ja resoluutioltaan korkeatasoiset mallinnukset mahdollistavat myös huomattavasti aiempaa tarkemmat sääennusteet, joita hyödynnetään yhteiskunnassa laajasti.
Myös tekoälyn soveltaminen, kuten suuret kielimallit vaativat mittavia laskentaresursseja. Euroopan kolmanneksi tehokkain supertietokone LUMI on jo nyt yksi maailman tehokkaimmista tekoälyalustoista, jolla mm. suomalainen Silo.AI on kehittänyt suuria kielimallejaan. Myös useat muut yritykset ovat hyödyntäneet LUMIa omassa tuotekehityksessään.
”Olemme innoissamme saadessamme tämän tehtävän. LUMI AI Factory mahdollistaa aivan uudenlaisen palvelutarjonnan tukemaan tutkimuksen ja elinkeinoelämän tekoälyn hyödyntämistä. Voimme rakentaa kaikkien aikojen tehokkaimman ja edistyksellisimmän julkisen suurteholaskennan tutkimusinfrastruktuurin koko maailmassa”, sanoo hankkeesta vastaava johtaja Pekka Manninen CSC:ltä.
Haastattelupyynnöt:
Kimmo Koski, toimitusjohtaja
kimmo.koski@csc.fi
Puhelin 050 381 9777
Pekka Manninen, johtaja
pekka.manninen@csc.fi
Puhelin 050 381 2831
Aineistopyynnöt: viestinta@csc.fi
Linkit
CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy
on valtion ja korkeakoulujen omistama, voittoa tavoittelematon erityistehtäväyhtiö. Osana kansallista tutkimusjärjestelmää CSC kehittää, integroi ja tarjoaa korkeatasoisia ICT-palveluja tutkimukselle, opetukselle, kulttuurille, julkishallinnolle ja yrityksille. Lisätietoa: www.csc.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy
CSC:n vetämä konsortio toimittaa yhteisen käyttöalustan EuroHPC JU:n supertietokoneille - arvo 20 miljoonaa euroa19.12.2024 13:35:01 EET | Tiedote
CSC:n johtama konsortio toimittaa European High Performance Computing Joint Undertakingille (EuroHPC JU) yhteisen alustan, jonka kautta eurooppalaiset tutkijat ja yritysasiakkaat voivat käyttää kaikkia 14 EuroHPC JU:n supertietokonetta ja kvanttitietokonetta. Tavoitteena on rakentaa tutkijoille yhtenäinen ja sujuva käyttäjäkokemus.
CSC-led consortium to deliver the EuroHPC Federation Platform19.12.2024 13:35:01 EET | Press release
A consortium led by CSC was granted the tender for the delivery and operation of the Federation Platform for the European High Performance Computing Joint Undertaking, a contract aimed at the seamless federation of the EuroHPC supercomputing and quantum systems and the interconnected data infrastructure.
Merkittävä investointi tieteeseen: Suomi uusii kansallisen supertietokoneen19.11.2024 09:04:53 EET | Tiedote
Espoo 19.11.2024 Suomi hankkii uuden kansallisen laskennan ja datanhallinnan ympäristön, joka varmistaa suomalaisille tutkijoille kilpailukykyiset laskentaresurssit. Hankittava ympäristö koostuu uudesta supertietokoneesta, datanhallintajärjestelmästä ja pilvilaskentakapasiteetista. CSC – Tieteen tietotekniikan keskus ja tietotekniikkayhtiö Eviden ovat sopineet uuden ympäristön toimittamisessa.
Significant investment in science: Finland renews its national supercomputer19.11.2024 09:04:53 EET | Press release
Espoo 19.11.2024 Finland acquires a new national data management and computing environment that will ensure competitive resources for Finnish researchers. The environment purchased consists of a new supercomputer, data management system and cloud computing capacity. The CSC – IT Center for Science and IT company Eviden sign contract to deliver the new environment.
Supertietokone LUMI on johtava tekoälyalusta tutkimukseen ja innovointiin18.11.2024 21:38:16 EET | Tiedote
EuroHPC-yhteisyrityksen LUMI-supertietokone sijoittui 8. sijalle uusimmalla maailman nopeimpien tietokoneiden Top500-listalla, joka julkaistiin SC24-konferenssissa Yhdysvaltain Atlantassa 18.11.2024. Kajaanissa sijaitseva LUMI-supertietokone saavutti testeissä mitatun HPL-suorituskyvyn (High-Performance Linpack) 379.7 petaflopsia. LUMIa on hyödynnetty tähän menneessä yli 2200 projektissa. Yli puolet sen laskentaresursseista on käytetty tekoälyyn liittyvään tutkimukseen ja innovointiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme