Espoon uuttavuotta juhlitaan Tapiolassa ainutlaatuisella “Ikkuna tulevaisuuteen” - video- ja ääniteoksella
Kaupunkilaisille järjestetään jälleen mittava ja yhteisöllinen uudenvuoden aattotapahtuma Espoossa. Yhteistä juhlaa vietetään Tapiolan Kulttuuriaukion ympäristössä ja pääohjelmanumerona on Espoon kulttuurikeskuksen Kulttuuriaukion puoleiseen julkisivuun projisoitava video- ja ääniteos, joka herättää sekä mielikuvituksen että itse rakennuksen eloon. Espoon kaupungin tavoitteena on vuosittain tarjota kaupunkilaisille innostavia, yhteisöllisiä ja kestävän kehityksen mukaisia tapahtumia, joihin kaikki espoolaiset voivat osallistua ja juhlia tulevaa vuotta yhdessä viihtyen.
Tapiolan Kulttuuriaukio ja Kulttuurikeskus juhla-alueena
Espoon uusivuosi 2025 - tapahtuma rakentuu kohtaamisten ja yhdessä tekemisen ympärille. Tapahtuma sijoittuu tänä vuonna Tapiolaan, Kulttuuriaukiolle ja sen välittömään läheisyyteen: kokonaisuus ulottuu myös aukion ympäristöön, Espoon kulttuurikeskuksen saleihin ja tiloihin, sekä tapahtumatila Kuplaan ja Tapionpuiston Venturo-taloon.
Tapahtuman ajankohta on edellisten vuosien tapaan alkuilta eli kello 17–22. Alkuiltaan ajoittuvalla tapahtuma-ajalla halutaan varmistaa hyvänmielen tunnelma ja turvallinen osallistuminen mahdollisimman laajoille kohderyhmille. Lisäksi Tapiolaan on helppo saapua julkisilla liikennevälineillä ja lähialueilta myös jalkaisin.
Juhlan pääelementti on ainutlaatuinen, osallistava animaatioteos
Tapahtuman kohokohtana on kello 18 alkaen kolme kertaa tunnissa esitettävä audiovisuaalinen spektaakkeli, jossa teknologia ja luovuus yhdistyvät kiehtovalla, mielikuvitusta ruokkivalla tavalla.
“Ikkuna tulevaisuuteen” on Espoon Kulttuurikeskuksen julkisivuun projisoitava ainutlaatuinen, animoitu video- ja ääniteos, joka herättää rakennuksen eloon. Kulttuuriaukio muuttuu aikakoneeksi, jonka kautta saa kurkistaa tulevaisuuteen. Ikkunan läpi yleisölle välittyy mielikuvituksellisia ja energisiä tunnelmia tulevaisuuden uuden vuoden juhlista. Tapahtumakävijät pääsevät yhdessä osallistumaan tapahtuman kulkuun ja värittämään tätä immersiivistä aikamatkaa, sillä yleisö voi halutessaan liittää älylaitteensa osaksi valojärjestelmää, jolloin teos levittäytyy yleisön joukkoon.
Espoon kulttuurikeskus tarjoaa nähtävää ja koettavaa koko illan ajan. Koko perheen tapahtumat pyörähtävät käyntiin aattona klo 17, jolloin starttaa Louhisalin Glow-disko, glitter-tatuoinnit, 360° Panorama Photo Booth sekä Snägäri -taideinstallaatio näyttelytila Ahjossa. Aikuisten juhlat jatkuvat aina vuoden vaihtumiseen asti päälämpiön Future Barissa, jossa kuullaan discohittejä 70- ja 80-luvuilta ja koetaan lumoavaa kynttiläakrobatiaa.
Kulttuuriaukion kupeessa Kupla-klubilla soi live- ja DJ-musiikki ja Kuplan tunnelmallisessa baarissa voi nauttia illan kulusta. Koettavaa on myös Tapionpuiston Venturo-talossa, missä esillä on kuvataiteilija Pasi Rauhalan valoinstallaatio Kudos. Installaatio on nähtävillä helmikuun 2025 loppuun saakka ja se on osa EMMA-museon näyttelytoimintaa.
Espoo on Euroopan kestävin kaupunki, jonka tavoitteena on kokeilla vaihtoehtoisia, kestävän kehityksen mukaisia tapoja yhteisölliseen uuden vuoden juhlintaan. Espoon kaupunki ei ole järjestänyt ilotulitusta vuoden 2008 jälkeen, mistä kaupunki on saanut runsaasti kiittävää palautetta asukkailta ja vierailijoilta.
Tapahtuman tuotannosta vastaa Kaupunkitapahtumat Espoo yhteistyössä Espoon kulttuurikeskuksen kanssa. Tapahtuman tarkka ohjelma päivittyy verkkosivuille joulukuun aikana.
Espoon uusivuosi 2025
31.12.2025 klo 17–22
Tapiolan keskus
Yhteyshenkilöt
Jussi Hietala
Tapahtumakoordinaattori
jussi.hietala@espoo.fi
p. 040 636 8698
Lea Rintala
Tapahtumapäällikkö
lea.rintala@espoo.fi
p. 046 877 1952
Kuvat
Linkit
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Eetvartti 4/2024 -toimintaympäristökatsaus on julkaistu18.12.2024 15:50:28 EET | Tiedote
Ajankohtaista: Opiskelua tukevaa ja opettamista helpottavaa kehittämistä Espoossa Konsulttiyritys WSP:n tutkimus kertoo: Espoon elinvoima Suomen kuntien kärkipäätä Espoon kaupungin tuottamat väestöennusteet 2024 on julkaistu Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän vuodet ovat olleet voimakasta kasvun aikaa
Kaupunginhallitus: Asemakaavamuutoksia Otaniemessä ja Niittykummussa16.12.2024 20:53:40 EET | Tiedote
Asemakaavamuutosten lisäksi kaupunginhallitus mm. päätti alue- ja kuntavaalien 2025 äänestyspaikat sekä merkitsi tiedoksi nuorisovaltuuston aloitteet ja kannanotot 2024.
Tila- ja asuntojaosto vuokrasi Länsi-Espoon lukiolle tilat Ruukintieltä16.12.2024 10:41:38 EET | Tiedote
Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto päätti vuokrata Länsi-Espoon lukiolle toimitilat ja pysäköintioikeudet 20 vuodeksi osoitteesta Ruukintie 10, Kivenlahti.
Espoo tarkentanut näkymää rakennuskannan ilmastopäästöjen kehityksestä – rakennusmateriaalien päästöt korostuvat tulevaisuudessa13.12.2024 15:02:58 EET | Tiedote
Espoon uusi skenaariotyö syventää kaupungin ymmärrystä rakentamisen päästöjen kehityksestä aina vuoteen 2060 asti. Tämän hetken tiedon mukaan rakennuskannan ilmastopäästöissä energialla on merkittävin osuus 2030 asti, jonka jälkeen suurin osa päästöistä syntyy materiaalien valmistuksesta. Skenaariotyön tulokset auttavat tarkentamaan kuvaa rakentamisen ilmastotyön kehitystarpeista.
Info från nämnden Svenska rum 12.12.202412.12.2024 19:03:00 EET | Pressmeddelande
På torsdagens möte beviljade nämnden årligt understöd för grundläggande konstundervisning för år 2025, beslutade om förändringar i timfördelningen för den grundläggande utbildningen på svenska i Esbo och gjorde beslut om höjning av kommuntillägg för stöd av privat vård.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme