Päijät-Hämeen liitto

Hartolan, Hollolan, Iitin, Kärkölän ja Padasjoen ilmastosuunnitelmat ovat valmistuneet

Jaa

Päijät-Hämeen seitsemään kuntaan on laadittu ilmastosuunnitelmia yhdessä kuntien henkilöstön, asukkaiden ja päätöksentekijöiden kanssa syksystä 2023 alkaen. Prosessin aikana on mm. pidetty työpajoja, valtuustoesittelyjä, tehty kyselyitä eri sidosryhmille, sekä järjestetty asukastilaisuuksia ja koululaisten työpajoja kuntien tarpeiden mukaan. Työtä on koordinoinut Päijät-Hämeen liitto.

Kunnanvaltuustot ovat nyt hyväksyneet suunnitelmat Hartolassa, Hollolassa, Iitissä, Kärkölässä ja Padasjoella. Asikkalan ja Sysmän ilmastosuunnitelmat käsitellään kunnanvaltuustoissa alkuvuodesta 2025. Asikkalassa on käynnistymässä kommentointikierros suunnitelman luonnoksesta.

Ilmakuva. Metsän keskellä lähes sydämen muotoinen järvi.
Pienin järvi Kärkölän kunnassa Aku Mattila

Ilmastosuunnitelmien tavoitteina on koko maakunnan yhteinen ilmastotavoite, 80 %:n päästövähennys vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta. Tällä hetkellä koko Päijät-Hämeessä päästövähennys on 50 % vuodesta 2007. Suunnitelmissa on seitsemän teemaa: ilmastojohtaminen, energia ja kulutus, kestävä liikkuminen, kestävä ruokajärjestelmä, luonto ja maankäyttö, ilmastonmuutokseen sopeutuminen sekä viestintä ja ympäristökasvatus.

Kunnanvaltuustoissa esitetyn palautteen perusteella ilmastosuunnitelmat ovat tärkeitä entistä suunnitelmallisemmalle ja vaikuttavammalle työlle. Ilmastotyön teemoista keskustelua herättivät jo valmistelun aikana erityisesti kestävä ruokajärjestelmä sekä metsät. Kunnissa ehkä tutumpia teemoja ovatkin esim. energiatehokkuuden lisääminen, uusiutuva energia tai kestävä liikkuminen. Kunnan kestävyystyön kannalta on kuitenkin tärkeää kiinnittää entistä enemmän huomiota suorien päästövähennysten lisäksi toiminnan muihin vaikutuksiin, kuten luonnon monimuotoisuuteen ja asukkaiden hyvinvointiin. Suunnitelmatyön aikana tehdyissä kyselyissä mm. asukkaat, vapaa-ajan asukkaat ja kuntien henkilöstö nostivat esiin luonnon ja sen säilyttämisen merkityksen.

Hartolassa ilmastosuunnitelmien valmistelussa huomioitiin erityisesti asukkaat kunnan järjestämän asukasraadin sekä yleisötilaisuuden kautta. Valmistelun aikana keskusteltiin etenkin kestävästä ruokajärjestelmästä. Yhteisenä tavoitteena niin Hartolassa kuin muissakin kunnissa, on tukea paikallista ruoantuotantoa, sekä lähi- ja kasvisruoan saatavuutta ja käyttöä. Tämä linkittyy myös huoltovarmuuteen. Hartolan kunnanvaltuusto hyväksyi ilmastosuunnitelman 12.12.2024.

Hollolassa ilmastosuunnitelma käsiteltiin kunnanvaltuuston kokouksessa 9.12.204 ja se herätti vilkasta keskustelua. Ilmastosuunnitelma linkitettiin kysymykseen asfalttiaseman sijoittumisesta, minkä lisäksi keskusteltiin erityisesti kestävästä ruokajärjestelmästä sekä metsistä. Suunnitelmaan lisättiin vielä keskustelun perusteella toimenpide uudistavan maatalouden edistämisestä. Metsien osalta muutoksia ei tehty, mutta suunnitelmassa on kirjaus kuntametsien kestävästä ja monitavoitteisesta käytöstä sekä arvokkaiden luontokohteiden tunnistamisesta ja huomioimisesta.

Iitissä ilmastosuunnitelma hyväksyttiin kunnanvaltuuston kokouksessa 10.12.2024. Suunnitelma hyväksyttiin ilman muutoksia ja valtuutettujen palautteen mukaan kunta saa olla ylpeä ilmastosuunnitelman valmistumisesta. Iitti on Päijät-Hämeen tuorein HINKU-kunta, Hiilineutraalien kuntien ja maakuntien verkostoon liityttiin mukaan vuonna 2023. Ilmastotyötä on edistetty mm. osallistumalla aktiivisesti maakunnalliseen toimintaan sekä LAB-ammattikorkeakoulun koordinoimaan Askeleet ilmastonmuutokseen varautumiseen -hankkeeseen. Jälkimmäisessä on kehitetty hulevesien hallintaa sekä kasvillisuuden huomioimista infran hellekestävyydessä.

Kärkölän kunnanvaltuusto hyväksyi ilmastosuunnitelman 9.12.2024. Suunnitelman valmistelusta annettiin positiivista palautetta, ja valmistelussa olikin aktiivisesti mukana kunnan asiantuntijoiden lisäksi päätöksentekijöitä. Kärkölän yhtenä vahvuutena ilmastotyössä voisi jatkossa olla sijainti ratayhteyksien varrella. Nyt kehitettävät asuinalueet sijoittuvat lähijuna-aseman lähettyville. Kärkölän kasvihuonekaasupäästöjä on saatu vähennettyä lähivuosina erityisesti kaukolämmöntuotannon investointien kautta.

Padasjoella ilmastosuunnitelma hyväksyttiin kunnanvaltuustossa 9.12.2024. Ilmastosuunnitelman toteutus linkitetään kunnassa ensi vuonna vietettävään Luonnon vuoteen. Yksi keskeinen teema suunnitelmassa onkin metsät, ja tarkennetut tavoitteet huomioidaan metsäohjelman päivityksessä. Suunnitelmissa on myös perustaa ilmasto- ja opetusmetsä, mitä voidaan hyödyntää opetuksessa ja viestinnässä. Padasjoen kirjastolla on jo lisäksi selvitelty tavaralainaamon perustamista.

Kuntakohtaiset ilmastosuunnitelmat tulevat näkyville kuntien kotisivuille. Kaikkien kuntien toimenpiteitä voi myös katsoa osoitteessa: ilmastosuunnitelmat.paijat-hame.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Ilmakuva. Metsän keskellä lähes sydämen muotoinen järvi.
Pienin järvi Kärkölän kunnassa
Aku Mattila
Lataa

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen liitto

Päijät-Hämeen maakuntavaltuuston päätökset 3.12.20244.12.2024 16:27:08 EET | Tiedote

Maakuntavaltuusto kokoontui Heinolassa 3.12.2024. Se päätti vuoden 2025 talousarviosta, hyväksyi Lahden kaupunkiseudun MAL-sopimuksen ja päätti maakuntastrategian vision. Maakuntajohtaja esitti valtuustolle katsauksen Päijät-Hämeen liiton toimintaan vuonna 2025. Koko vuoden jatkuvat maakuntakaava 2060 valmistelu sekä maakuntastrategian valmistelu, joka saadaan valtuuston käsittelyyn vuoden päästä joulukuussa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye