Tilastokeskus

Työolotutkimus: Jo joka kymmenes palkansaaja käyttää tekoälyä apuna työssään

Jaa

Reilulla neljänneksellä (28 %) palkansaajista oli työpaikalla käytössä tekoälyyn perustuvaa teknologiaa, kuten chatbotteja, virtuaalisia avustajia, puheentunnistusta, konenäköä, konekääntämistä tai koneoppimiseen perustuvaa data-analyysia syksyllä 2023. Lisäksi noin joka kymmenes oli itse tekemisissä tekoälyn kanssa.

Tiedot selviävät Tilastokeskuksen tuoreen työolotutkimuksen vastauksista.

Edellä kuvattu tekoälyn käyttö oli ylempien toimihenkilöiden työpaikoilla selvästi tyypillisempää verrattuna alempiin toimihenkilöihin tai varsinkin työntekijöihin.

Jos taas katsotaan työpaikan sektoria, yleisimmin tekoäly oli käytössä yliopistoissa: osuus oli jopa 70 %. Valtion työpaikoilla osuus oli 41 %, yksityisellä sektorilla 29 % ja hyvinvointialueilla ja kunnissa 21 %.

Informaation ja viestinnän toimiala, ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta sekä rahoitus- ja vakuutustoiminta erottuivat toimialoina, joilla tekoälyyn pohjautuvan teknologian käyttö oli keskimääräistä yleisempää.

”Ylemmistä toimihenkilöistä 12 % piti tekoälyn hyödyntämistä olennaisena osana omaa työtään. Alemmilla toimihenkilöillä ja työntekijöillä vastaava osuus oli vain muutaman prosentin”, Tilastokeskuksen erikoistutkija Hanna Sutela kertoo.

Joka kuudennen (17 %) palkansaajan mukaan työpaikalla oli viime vuosina tapahtunut tai lähiaikoina luvassa esimerkiksi robotiikan tai tekoälyn, kuten ChatGPT:n, tuomia työnteon tapojen muutoksia.

Naisten ja miesten välillä ei ollut tässä suhteessa juurikaan eroa, toisin kuin sosioekonomisten ryhmien välillä. Jo tapahtuneet tai tulevat muutokset koskivat ylemmistä toimihenkilöistä lähes joka kolmatta (30 %).

Uupumus työssä ja stressin kokemus yleisintä 25–34-vuotiailla

Vielä 1990-luvulla niska-hartiasäryt ja selkäkivut olivat selvästi yleisempiä yli 45-vuotiailla kuin nuoremmilla palkansaajilla. Vuoden 2023 työolotutkimuksen perusteella ne ovat yleistyneet nuoremmilla ikäluokilla niin paljon, ettei ikäryhmittäisiä eroja enää juuri ole. Sama pätee univaikeuksiin.

Toistuvaa kipua niskassa, kaularangassa tai hartioissa kertoi kokevansa lähes neljä kymmenestä 18–24-vuotiaasta palkansaajasta, mikä on sama osuus kuin esimerkiksi 55–64-vuotiailla.

“Henkinen uupumus työssä, keskittymisvaikeudet, stressin kokemus, haluttomuus töihin lähtiessä ja vakavan työuupumuksen kokeminen selvänä vaarana koettelevat yleisimmin 25–34-vuotiaita palkansaajia”, kertoo kehittämispäällikkö Anna Pärnänen.

Viikoittaiset muistihäiriöt taas olivat yleisimpiä 35–44-vuotiailla, jotka myös muita useammin kokivat saavansa liian vähän unta. 

Työolotutkimus vahvistaa myös etätyön yleistymisen: vuonna 2023 noin joka kuudes 18–67-vuotias palkansaaja teki töitä pääasiassa kotonaan. Osuus on nelinkertaistunut viidessä vuodessa.

“Lisäksi vähintään puolet työajastaan asiakastyötä tekevistä palkansaajista jo 19 %:lla ainakin puolet asiakastyöstä tapahtui virtuaalisessa ympäristössä videoyhteyden, chatin tai muun vastaavan sovelluksen kautta”, toteaa yliaktuaari Joanna Viinikka.

Vuoden 2023 työolotutkimuksen tulokset eivät ole kaikilta osin täysin vertailukelpoisia aiemman, vuodesta 1977 alkavan aikasarjan kanssa, sillä tiedonkeruumenetelmä on muuttunut.

Työolotutkimus tehtiin nyt verkkokyselynä, kun tiedonkeruu on aiemmin tapahtunut käyntihaastatteluilla. Tulokset kuvaavat 18–67-vuotiaita palkansaajia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI

Vaihde 029 551 1000

https://www.tilastokeskus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus

Joka neljäs suomalainen on kokenut vainoamista5.12.2024 08:11:53 EET | Tiedote

Joka kolmas (30 %) nainen ja joka viides (19 %) mies on kokenut vainoamista jossain vaiheessa elämäänsä. Vainoamista kokevat tyypillisimmin naiset ja alle 35-vuotiaat. Sekä naisten että miesten kokemassa vainoamisessa tekijä on tyypillisimmin mies. Sukupuolistunut väkivalta ja lähisuhdeväkivalta Suomessa 2021 -tutkimus osoittaa, että sekä parisuhteissa että niiden ulkopuolella tapahtuva vainoaminen on yleistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye