Huomisen urheilu- ja terveyskampus Hakametsässä yhdistää yritykset, käyttäjät ja TKI-toimijat
Tampereen Hakametsän aluetta kehitetään EU-rahoituksen avulla innovatiiviseksi kaupunkikehittämisen alustaksi. Hankkeessa syntyy uudenlainen verkosto ja osaamiskeskittymä urheilu-, hyvinvointi- ja terveysteknologiayritysten ja TKI-palveluntuottajien kanssa ja osana Tampere Health -ekosysteemiä.
Tampereen yliopisto hallinnoi ja koordinoi hanketta. Partnereina ovat Tampereen kaupunki, Pirkanmaan hyvinvointialue, Tampereen urheilulääkäriasema osana UKK-instituuttia sekä Varala. Business Tampere toimii yhteistyökumppanina.
Korkeakoulun ja elinkeinoelämän yhteistyön kautta tutkimus sekä testaus- ja innovaatioympäristöt valjastetaan yritysten käyttöön. Näin syntyy pysyvä toimintamalli. Terveyden edistämiseen, ennaltaehkäisevien palveluiden innovointiin ja kehittämiseen on tarvetta.
Hanke yhdistää innovatiiviset kaupunki- ja yhteiskehittämisen ympäristöt, Hakametsän alueen sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen – kooten yhteen niin yritykset, käyttäjät kuin alueen TKI- toimijat.
Hanke tukee Pirkanmaan maakuntaohjelmaa (Pirkanmaalla tehdään osaamisesta ja tiedosta arvoa) ja (Pirkanmaalla liiketoiminta uudistuu ja kasvaa vastuullisesti). Hanke edistää myös älykkään erikoistumisen sisältökärkeä (Hyvinvoinnin teknologiat ja palvelut).
Pirkanmaan liitto myönsi Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) ja valtionrahoituksena Tomorrow´s sports and health campus – yhdistää yritykset, käyttäjät ja TKI-toimijat
-hankkeen toteuttamiseen yhteensä 653 751 euroa.
Pirkanmaan liiton myöntämä rahoitus jakautuu seuraavasti :
- Päätoteuttaja Tampereen korkeakoulusäätiölle 260 586 euroa
(omarahoitusosuus 111 679 euroa) - Varalan Säätiölle 106 167 euroa (omarahoitusosuus 45 503 euroa)
- Pirkanmaan hyvinvointialueelle 162 323 euroa (omarahoitusosuus 69 567 euroa)
- Urho Kekkosen Kuntoinstituuttisäätiölle 70 532 euroa (omarahoitusosuus 30 222 euroa)
- Tampereen kaupungille 54 143 euroa (omarahoitusosuus 23 887 euroa)
Hankkeen kokonaiskustannusarvio (EAKR, valtio, kuntarahoitus, muu julkinen rahoitus, yksityinen rahoitus) on 934 609 euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tampereen yliopisto:
Hankkeen projektipäällikkö Tarja Heinonen, p. 050 568 5354, tarja.heinonen@tuni.fi
Pirkanmaan liitto:
Rahoitusasiantuntija Jaana Niittyniemi, p. 050 326 1620, jaana.niittyniemi@pirkanmaa.fi
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan liitto on koko maakunnan laajuinen kuntayhtymä. Toiminta-alueita ovat aluekehitystyö, maankäyttö ja liikenne (alueidenkäyttö), innovaatio- ja tulevaisuustyö, EU-rahoitukseen liittyvät tehtävät sekä kansallinen ja kansainvälinen edunvalvonta. Liiton toiminnassa korostuu verkostomaisuus, jonka avulla viemme yhdessä Pirkanmaata kohti kestävästi elinvoimaista maakuntaa.
www.pirkanmaa.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto
Pirkanmaa käynnistää uudistuvan teollisuuden vaihemaakuntakaavan valmistelun25.11.2024 13:56:29 EET | Tiedote
Pirkanmaa tarvitsee Läntisen vienti-Suomen veturina uudistuvaa teollisuutta. Teollisuudelle on kuitenkin kasvumaakunnassa vaikeaa löytää sijaintipaikkoja. Siksi aluevarauksia tulee tarkastella riittävän ajoissa koko maakunnan tasolla.
Pirkanmaan vaihemaakuntakaavaehdotus on nähtävillä 1.11.–1.12.30.10.2024 11:21:27 EET | Tiedote
Pirkanmaan elonkirjon ja energian vaihemaakuntakaavaehdotus tulee julkisesti nähtäville 1.11.–1.12. välisenä aikana. Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen suunnittelijoita on tavattavissa Virroilla, Akaassa, Lempäälässä, Tampereella ja Ikaalisissa.
Pirkanmaan palkinnon rahapalkinto luovutettiin Tampereen Pyrinnön ja Teiskon Urheilijoiden nuorisourheiluun21.10.2024 14:28:12 EEST | Tiedote
Pirkanmaan liiton maakuntahallituksen puheenjohtaja Sofia Vikman luovutti maanantaina Pirkanmaan palkintoon kuuluvan rahapalkinnon kunniakirjoineen Tampereen Pyrinnön yleisurheilun nuorisotoimintaan ja Teiskon Urheilijoiden Skiteamille.
Valmistavalle teollisuudelle kiertotaloustietoa tuottava testialusta kehitteillä Pirkanmaalla21.10.2024 09:20:51 EEST | Tiedote
Pirkanmaalaisilla pk-yrityksillä – erityisesti valmistavassa teollisuudessa – on tarvetta saada sekä ymmärrystä materiaalien kiertotaloudesta että tukea materiaalikiertoon liittyvien ongelmien ratkaisuissa. Apuna voi olla esimerkiksi tiekarttatyylinen toiminta tai tekniset pilotit.
Tampereen ammattikorkeakoulu kehittää vetytalouden teknologioita energiamurroksen tarpeisiin21.10.2024 09:03:33 EEST | Tiedote
Vetytalouden painopiste on siirtynyt kokonaisvaltaiseen teollisuuden päästöjen vähentämiseen ja sektori-integraatioon, jossa vedyn rooli tullee olemaan keskeinen. Kiihtyvä energiamurros edellyttää muutoksia. Sektori-integraatio tarkoittaa sähkö-, kaukolämpö- ja kaasuverkkojen yhteispeliä. Tämän yhteispelin kehittyminen on yksi energiamurroksen tärkeimmistä edellytyksistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme