Elielinaukion suunnittelu etenee – asemakaavaluonnos nyt nähtävillä
Elielinaukion ja Asema-aukion kehittämiseksi järjestettiin vuosina 2020–21 arkkitehtuurikilpailu. Tämän jälkeen alueen suunnittelua on jatkettu voittaneen ehdotuksen pohjalta. Asemakaavaluonnokseen voi tutustua 17. tammikuuta asti.
Elielinaukion ja Asema-aukion alueen kehittämiseksi käynnistettiin vuonna 2020 kansainvälinen kutsumuotoinen arkkitehtuurikilpailu, jonka voittajaksi valittiin arkkitehtitoimisto Snøhettan ehdotus Klyyga. Kilpailun tavoitteena oli löytää ratkaisu, joka parantaa alueen kävely-ympäristöä ja vahvistaa keskustan elinvoimaisuutta luomalla uutta liike- ja toimitilaa. Kilpailun järjestivät Elielinaukion kehitys Oy yhdessä Helsingin kaupungin kanssa.
Viihtyisää jalankulkuympäristöä
Helsingin päärautatieaseman ympäristössä kulkee päivittäin noin 250 000 jalankulkijaa. Suurin osa ihmisistä on eri joukkoliikennevälineillä keskustaan saapuvia, keskustasta lähteviä tai joukkoliikennevälinettä vaihtavia matkustajia.
Helsingin keskustan vilkkaimman jalankulkuympäristön vetovoima, viihtyisyys, ja turvallisuus parantuvat merkittävästi, kun alueesta muodostuu kävelykatujen ja aukion myötä näyttävä ja selkeä kokonaisuus. Suunnitelmassa Elielinaukion ja Asema-aukion jalankulkureitit vastaavat pääosin nykyisiä yhteyksiä ja reitit ovat nykyistä väljempiä. Elielinaukiolle tulevan uudisrakennuksen ensimmäiset kerrokset ovat avointa tilaa, jossa ravintolat, myymälät ja palvelutilat lisäävät keskustan palvelutarjontaa. Sisätiloihin pääsee kulkemaan rakennuksen jokaisesta kulmasta, mikä mahdollistaa kulkureitit myös rakennuksen läpi.
Alueelle on suunniteltu nykyistä enemmän istutuksia. Asema-aukion eteläosaan on myös mahdollista istuttaa yksittäisiä maanvaraisia puita. Puustoa ja kasvillisuutta on suunniteltu osana laajaa rautatieaseman ja Kaivokadun ympäristön kokonaisuutta.
Uutta toimistotilaa keskustan parhaalle paikalle
Alueen täydennysrakentamisella on tarkoitus lisätä keskustan toimitilatarjontaa ja vahvistaa keskustan työpaikka-aluetta. Toimistotilat sijoittuvat rakennuksen ylempiin kerroksiin.
Elielinaukiolle tulevassa uudisrakennuksessa olisi kaksi siipeä, jotka kapenisivat ylöspäin. Julkisivut näyttäytyvät erilaisena eri suunnista katsottuna. Asema-aukiolta katsottuna siipirakennukset näyttäytyvät kivirakenteisina ja Sanomatalon suunnasta lasisina. Siipirakennusten väliin jää matalampi sisätiloja yhdistävä rakennusosa. Kaikki rakennusosat ovat tasa- ja viherkattoisia, jotka toimivat osittain myös erilaisina terasseina.
Vltavan rakennuksen kortteli pysyy ennallaan ja se liitetään lasisella yhdysosalla Elielinaukiolle rakentuvaan liike- ja toimistorakennukseen.
Asema-aukion liikenneterminaalin paviljonki siirretään lähemmäksi Sokoksen rakennusta alueelta poistuvan autorampin paikalle. Uusi paviljonkirakennus soveltuu paremmin kaupunkirakenteeseen ja antaa tilaa viihtyisälle kävely-ympäristölle ja aukiotilalle. Paviljonkirakennus mahdollistaa terminaalitilojen lisäksi myös pienimuotoista liike- ja kahvilatilaa.
Asemakaavaluonnos nähtävillä 17. tammikuuta asti
Asemakaavaluonnokseen voi tutustua 16.12.2024–17.1.2025 kaupungin verkkosivuilla osoitteessa hel.fi/suunnitelmat. Suunnitelmista voi myös tulla keskustelemaan asukastilaisuuteen tiistaina 14.1.2025 klo 16–18 keskustakirjasto Oodin 2. kerroksen Kuutio-tilaan osoitteessa Töölönlahdenkatu 4.
Tavoitteena on esitellä kaavaluonnos ja siitä saatu palaute kaupunkiympäristölautakunnalle keväällä 2025. Kaavaehdotus esitellään lautakunnalle arviolta syksyllä 2025. Tämän jälkeen kaava etenee kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuuston käsittelyyn.
Ydinkeskustaan suunnitellaan viihtyisämpää kävelykeskustaa ja joukkoliikenteen parannuksia
Päärautatieaseman ympäristöön suunnitellaan parhaillaan muutoksia osana ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelmaa. Suunnitelmaa käsiteltiin kaupunkiympäristölautakunnassa syksyllä 2024. Suunnitelmassa ehdotetaan merkittäviä uudistuksia alueen liikennejärjestelyihin etenkin kävely-ympäristön parantamiseksi ja joukkoliikenteen saavutettavuuden parantamiseksi. Suunnitelman tavoitteena on mahdollistaa Helsingin keskustan kehittäminen kunnianhimoisesti kohti kansainvälisen tason kävelykeskustaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suvi Huttunen
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
Asemakaavoitus
Johtava arkkitehti
p. 09 310 37335
suvi.huttunen@hel.fi
Vesa Olkkola
Elielinaukion kehitys Oy
Toimitusjohtaja
p. 040 544 23 21
vesa.olkkola@kimvestor.fi
Kuvat
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Planeringen av Elielplatsen framskrider – utkastet till detaljplan är nu framlagt16.12.2024 13:01:51 EET | Pressmeddelande
Åren 2020–21 anordnades en arkitekttävling för att utveckla Elielplatsen och Stationsplatsen. Därefter har planeringen av området fortsatt på grundval av det vinnande förslaget. Man kan ta del av förslaget till detaljplan fram till den 17 januari.
Förberedelserna för Stansviksstigen har börjat i Kronbergsstranden16.12.2024 12:56:47 EET | Pressmeddelande
Helsingfors stad förbereder byggandet av en ny gång- och cykelled nära Stansviks gård. Träd fälls längs leden så att det egentliga byggarbetet kan börja på våren.
Stansvikinpolun valmistelu on alkanut Kruunuvuorenrannassa16.12.2024 12:56:47 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki valmistelee uuden kävely- ja pyöräilyreitin rakentamista lähelle Stansvikin kartanoa. Reitiltä kaadetaan puita, jotta varsinainen rakennustyö pääsee alkamaan keväällä.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 12.12.202412.12.2024 19:59:10 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 12.12.2024. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 23.1.2025.
Ändrad rabatt för lågutsläppsparkering – från och med årsskiftet endast rabatt för helelektriska fordon12.12.2024 09:04:55 EET | Pressmeddelande
Från och med 1.1.2025 får endast helelektriska fordon förmånen. För närvarande omfattas cirka 38 000 fordon av förmånen. Efter ändringen dras förmånen in för cirka 13 000 fordon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme