Lapin koululaiset kuvaamaan revontulikameroilla
Oppilaiden ja tutkijoiden yhteistyö syventää luonnontieteiden oppimista – ja pitkää revontulikuvauksen perinnettä Lapissa. Ensi kertaa nimenomaan nuoret osallistetaan revontulikameraverkon asentamiseen ja ylläpitoon.
Lapissa on kuvattu revontulia jo lähes sadan vuoden ajan tutkimuksen tueksi. Revot - Löytöretkiä revontulivyöhykkeelle -projekti on kuitenkin ensimmäinen hanke, jossa peruskoulujen ja lukioiden oppilaat saavat ylläpidettäväkseen revontulikamera-aseman. Seitsemän Lapin kuntaa ja kuusi koulua osallistuu Oulun yliopiston Sodankylän geofysiikan observatorion hankkeeseen.
Projektissa tehdään tutuksi revontulifysiikkaa ja luonnontieteen mittaustoimintaa. Kameroiden dataa hyödynnetään opetuksessa, uuden tieteellisen tiedon tuottamisessa ja revontuliennusteiden parantamisessa. Revot-projektin aikana revontuliasemaverkko on asennettu toimintaan, ja projektin päättyessä vuoden 2024 lopussa revontulikamerat jäävät koulujen ylläpitoon.
Monta revontuliyötä, tulipalloa ja muutama rakettilaukaisu on jo jäänyt talteen. “Sijaintimme Lapissa on mielenkiintoinen, sillä olemme revontulivyöhykkeen sisällä ja kolmen rakettilaukaisualustan välissä. Kamerakuvan avulla oppilaiden ei tarvitse värjötellä pakkasessa, vaan pystymme seuraamaan ilmiöitä mukavasti koululta tai kotisohvalta”, kertoo hankekoordinaattori Emma Bruus. Kameroiden kuvavirtaan pääsee käsiksi puhelimella jatkuvasti.
Kamera-asemia voi hyödyntää eri aineiden opetuksessa. “Matematiikassa aiheita voivat olla valoilmiöiden esiintyvyyden tilastointi ja geometria. Revontulten värien kautta syvennytään ilmakehän kemiaan. Värien havaitsemiseen vaikuttaa ihmissilmän toiminta biologian puolella. Siihen miten kamerat tallentavat revontulia vaikuttaa maantiedossa läpikäydyt asiat, kuten magneettikenttä ja sijainti. Äidinkielen tunnilla voi kirjoittaa havaintoraportteja tapahtumarikkaasta yöstä“, listaa hankkeen käytännön toteutuksesta vastannut projektitutkija Joona Rautiainen. Tulipallo-kuvamateriaalilla oppilaat voivat osallistua myös kansalaistieteeseen Ursan Taivaanvahti-havaintopalvelussa. ”Havainnot voivat auttaa meteoriittien radan laskentaan ja löytämiseen maastosta.”
Opettavainen kenttätyövaihe on ollut myös revontulikamera-aseman paikan arviointi. ”Sijoituspaikkojen löytäminen oli haastavaa, sillä kamerat tarvitsevat avoimen ja pimeän paikan. Usein paikka, jossa on sähköt, tarkoittaa kuitenkin myös keinotekoisen valon runsautta. Huoltamisen kannalta kameroiden on oltava saavutettavissa”, Rautiainen kertoo. Viimeisimpänä asennettavaa Sodankylän lukion kameraa varten paikkoja etsittiin ja löydettiin myös sosiaalisen median ja kyläyhteisöjen kautta.
Sodankylän geofysiikan observatorion johtaja, professori Eija Tanskanen näkee koululaisten revontulikuva-aineistolla käyttökohteita myös tutkimuksessa. “Kamera-aineiston avulla pystymme arvioimaan ja parantamaan revontuliennusteiden täsmällisyyttä”.
Revot-projektin on rahoittanut Leader Pohjoisin Lappi ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto.
Lisätietoa
Kuvamateriaalia tiedotusvälineiden käyttöön
Kuvaus Revot-projektista Sodankylän geofysiikan observatorion verkkosivuilla
Suomen ensimmäiset revontulikuvat otettiin Sodankylässä lähes 100 vuotta sitten
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joona Rautiainen, 0503067694, Joona.rautiainen@oulu.fi, projektitutkija, Sodankylän geofysiikan observatorio
Eija Tanskanen, 0505663264, Eija.tanskanen@oulu.fi, avaruusfysiikan professori, Sodankylän geofysiikan observatorion johtaja
Kaisu Koivumäki, 050 4344261, kaisu.koivumaki@oulu.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Massiivinen eurooppalainen ohjelmistoprojekti ajoneuvojen kehittämiseen16.12.2024 07:01:00 EET | Tiedote
Eurooppalaiset yritykset, tutkimusorganisaatiot ja yliopistot yhdistävät voimansa ohjelmistopohjaisten ajoneuvojen kehittämisessä uraauurtavassa hankkeessa. Kumppaneita on kaikkiaan 59, ja tavoitteena on turvata eurooppalainen osaaminen ja kilpailukyky isossa muutoksessa olevalla alalla.
Liikkuvat työkoneet uudelle aikakaudelle – tutkimuksen ja teollisuuden yhteistyö vauhdittaa vihreää siirtymää16.12.2024 07:01:00 EET | Tiedote
Liikkuvat työkoneet ovat yksi Suomen vientiteollisuuden tukipilareista. Nyt alaa odottaa suuri murros, kun sähköiset voimansiirtoratkaisut ovat korvaamassa fossiiliset polttoaineet. Uusi INTERROB-co-innovation-hanke vie alan vihreän siirtymän seuraavalle tasolle yhdistämällä huipputason tutkimuksen ja teollisuuden yhteistyön.
Neljä uutta 6G-hanketta edistämään kestävää kehitystä, energiatehokkuutta, langatonta virransiirtoa ja Euroopan kilpailukykyä13.12.2024 10:15:43 EET | Tiedote
Eurooppa investoi voimakkaasti tietoliikenteen tulevaisuuden kehittämiseen. Tammikuussa käynnistyy neljä suurta 6G-hanketta, joissa Oulun yliopisto on mukana. SNS:n (Smart Networks and Services Joint Undertaking) rahoituksella toteutettavien hankkeiden kokonaisbudjetti on 39,6 miljoonaa euroa. Niillä pyritään vastaamaan kriittisiin haasteisiin kestävyyden, resilienssin, yhteistyön ja ihmiskeskeisen innovoinnin alueilla.
Magneettikuvaus valottaa myös historiaa tuhoamatta hauraita löytöjä – Antiikin Rooman puiset satamarakenteet analysoitiin Oulun yliopistossa13.12.2024 06:03:00 EET | Tiedote
Uudessa tutkimuksessa harvinaisia 300-luvun aikaisia puurakenteita Rooman valtakunnan ajalta tutkittiin monipuolisesti NMR-menetelmillä. Sairaaloiden magneettikuvaustenkin taustalla olevat tekniikat soveltuvat myös arkeologisten helmien tutkimukseen. Lupaavat sovellukset laajenevat nopeasti useille aloille.
Tiivistetty väliaikakatsaus kuuden vuoden 6G-tutkimukseen12.12.2024 09:59:47 EET | Tiedote
Kuusi vuotta 6G-tutkimusta Oulun yliopistossa alkaa olla takana. Miltä näyttää tulevaisuus?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme