HSY uudistaa joulukuusien keräyksen – keräys alkaa 9.1.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut uudistaa joulukuusien keräystapaa ja järjestää joulukuusien erilliskeräyksen tammi–helmikuussa. Uusi keräystapa parantaa joulukuusista tehtävän hakkeen laatua.
HSY järjestää alkuvuodesta joulukuusien erilliskeräyksen asuinkiinteistöille, kouluille ja päiväkodeille pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. Joulukuusien keräyskierros alkaa loppiaisen jälkeen 9. tammikuuta, ja kuuset kerätään kiinteistöiltä tammi–helmikuun aikana. HSY ei peri keräyksestä erillistä maksua.
Joulukuusi tulee jättää näkyville kiinteistön jätetilan tai -astioiden välittömään läheisyyteen viimeistään 8. tammikuuta. Kuuset eivät kuitenkaan saa tukkia kulkuväyliä tai hankaloittaa kenenkään liikkumista. Niitä ei myöskään saa viedä sisälle jätetilaan.
– Kuusesta täytyy muistaa ottaa pois kaikki koristeet, ennen kuin se jätetään noudettavaksi. Asukkaiden ja kiinteistön on myös huolehdittava, ettei kuusi jäädy kiinni maahan tai peity lumeen, muistuttaa HSY:n käyttöpäällikkö Juho Nuutinen.
Kuuset viedään Ämmässuon ekoteollisuuskeskukseen haketettavaksi, jolloin ne voidaan hyödyntää tukiaineena biojätteen kompostoinnissa. Jos kuusi tuodaan noudettavaksi keräysauton käynnin jälkeen, se kerätään sekajäteastioiden tyhjennyksen yhteydessä helmikuun loppuun mennessä. Tällöin kuuset päätyvät jätevoimalaan, jossa niistä tuotetaan kaukolämpöä ja sähköä.
Asukkaat voivat tuoda yksittäiset kuuset tammi–helmikuun aikana myös maksutta HSY:n Sortti-asemalle. Suuremmasta kerralla tuodusta joulukuusikuormasta veloitetaan yrityshinnaston mukainen risukuorman hinta. Sortti-asemille tuodut kuuset kuljetetaan myös Ämmässuolle haketettavaksi. Sortti-asemien sijainnit ja aukioloajat löytyvät HSY:n verkkosivuilta hsy.fi/sorttiasemat.
Uusi keräystapa parantaa hakkeen laatua
Aikaisemmin kuuset kerättiin bio- ja sekajäteastioiden tyhjennyksen yhteydessä. Uusi keräystapa ehkäisee prosessihäiriöitä biojätteen esikäsittelyssä ja parantaa kuusista tehtävän hakkeen laatua.
– Biojätteen joukossa olevat kuuset on jouduttu aiemmin erottelemaan biojätteestä haketusta varten, ja kuuset ovat olleet biojätteellä tahriintuneita. Erilliskeräyksen ansiosta säästetään erottelutyötä ja saamme parempilaatuista haketta, kertoo HSY:n toimintovastaava Christoph Gareis.
Kuusen oksineen voi hakettaa myös kotikompostin kuivikkeeksi. Neulasetkin voi laittaa kompostiin.
Lajittele myös teko- ja ruukkukuuset oikein
Rikkinäinen tai uudelleenkäyttöön kelpaamaton tekokuusi, joka on valmistettu muovista ja metallista, lajitellaan sekajätteeksi. Isoista tekokuusista helposti irrotettavat metalliosat voi lajitella kiinteistön metallinkeräysastiaan. Jos tekokuusi ei mahdu kiinteistön sekajäteastiaan, sen voi viedä HSY:n Sortti-asemalle. Sortti-asemalla tekokuusesta veloitetaan sekajätehinnaston mukaisesti.
Noin metrin mittaisten ruukkukuusien suosio on viime vuosina noussut. Joulun jälkeen ruukkukuusen voi säilyttää kodin koristekasvina tai istuttaa omalle pihalle keväällä. Jos ruukkukuusta ei halua säilyttää, sen voi poistaa ruukusta, ravistella enimmät mullat pois juurista biojätteen keräykseen ja toimittaa kuusen sellaisenaan joulukuusikeräykseen Sortti-asemalle tai jätetilan viereen.
Myös joulukukkien ruukuista tulevan pienehkön määrän multaa voi laittaa biojätteeseen. Pienet pöytäkuuset voi suoraan lajitella multineen biojätteeksi, kunhan uudelleenkäyttöön kelpaamattomat ruukut lajitellaan aina materiaalin mukaisesti muovi- tai sekajätteeksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nuutinen JuhoKäyttöpäällikköHSY / jätehuolto
Puh:045 657 9310juho.nuutinen@hsy.fiGareis ChristophBiokierrätyksen toimintovastaavaHSY
Biojätteen käsittelystä (poissa 30.12.2024–3.1.2025)
Tea JärvinenkäyttöinsinööriHSY
Biojätteen käsittelystä (ajalla 30.12.2024–3.1.2025)
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
HSY:n hallituksen päätökset 20.12.202420.12.2024 10:13:44 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti hyväksyä käsittelemänsä kolme vesihuollon hankesuunnitelmaa. Näitä olivat Pitkäkosken jokivedenottamon saneeraus, Kauniaisissa Pohjoisella Suotiellä, Rantamajantiellä ja Sveanpolulla olevan kiinteistökohtaisen painejätevesiviemärin ja vesijohdon saneeraus sekä Helsingin Savonkadun vesihuoltoverkoston saneeraus ja sekaviemäröinnin eriyttäminen. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankinnat: - vaarallisten jätteiden kuljetus- ja käsittelypalvelut hankitaan Fortum Waste Solutions Oy:ltä, Helsingin KTK Oy:ltä, L&T Teollisuuspalvelut Oy:ltä, L&T Ympäristöpalvelut Oy:ltä, Stena Recycling Oy:ltä ja Veikko Lehti Oy:ltä - valurautaiset vesijohtoputket ja putkiyhteet hankitaan Nuijamiestentien hankkeen osalta Saint-Gobain Finland (PAM) Oy:ltä ja Korso Vantaan sekä Vantaanlaakso–Myllymäki -hankkeiden osalta Ulefos Oy:ltä - Espoon Perkkaan jätevesiputken paineviemärin kahdentamisen ja Everstinkadun kunnallistekniikan saneerauksen urak
Joulun ja uuden vuoden juhlapyhät vaikuttavat HSY:n jäteastioiden tyhjennyksiin ja Sortti-asemien aukioloihin18.12.2024 08:41:33 EET | Tiedote
Jäteastioiden tyhjennysten aikatauluissa on pieniä poikkeuksia juhlapyhien vuoksi pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. HSY kannustaa asukkaita kiinnittämään huomiota jätteiden lajitteluun myös jouluna, jotta sekajäteastiat eivät täyty ääriään myöten turhaan. Sortti-asemat ovat suljettuina joulun ja uuden vuoden pyhinä.
Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 20.12.202417.12.2024 14:38:15 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 20.12.2024 Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus päättää muun muassa kolmen vesihuollon hankesuunnitelman hyväksymisestä. Näitä ovat Pitkäkosken jokivedenottamon saneeraus, Kauniaisissa Pohjoisella Suotiellä, Rantamajantiellä ja Sveanpolulla olevan kiinteistökohtaisen painejätevesiviemärin ja vesijohdon saneeraus sekä Helsingin Savonkadun vesihuoltoverkoston saneeraus ja sekaviemäröinnin eriyttäminen. Hallitus päättää lisäksi seuraavista hankinnoista: - vaarallisten jätteiden kuljetus- ja käsittelypalveluiden hankita - valurautaisten vesijohtoputkien ja putkiyhteiden hankinta kolmeen eri hankkeeseen: Nuijamiestentie, Korso-Vantaa ja Vantaanlaakso-Myyrmäki - Espoon Perkkaan jätevesiputken paineviemärin kahdentamisen ja Everstinkadun kunnallistekniikan saneerauksen urakoitsijan valinta - urakoitsijan valinta vesijohto
Joulun lajitteluvinkit – lajittelemalla säästät ja saat hyvän mielen10.12.2024 06:50:00 EET | Tiedote
Joulu tuo mukanaan iloa, juhlaa, lahjoja, herkkuja - ja myös tavallista enemmän jätettä. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY muistuttaa, että kiireen ja juhlahumun keskellä on tärkeää muistaa jätteiden sekä keittiörasvojen lajittelu, jotta materiaalit saadaan tehokkaasti kiertoon, viemärit pysyvät vedossa ja joulunvietosta voidaan tehdä entistä kestävämpää.
HSY:n vaarallisen jätteen syyskierros saa jatkoa9.12.2024 07:07:00 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY järjesti syys–lokakuussa kolmatta kertaa erillisen kodin vaarallisen jätteen keräyskierroksen. Tänä vuonna keräysauto kiersi Helsingissä, Espoossa ja Kirkkonummella. Palvelu tavoitti asukkaat hyvin, ja keräysautoon tuotiin yhteensä 14 200 kiloa vaarallista jätettä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme