Selvitys: Suorahakumarkkina pieneni odotettua vähemmän
Työnhakupalvelu Duunitorin tuoreen selvityksen mukaan suorahakumarkkina pieneni viime vuonna vain hieman ennätysvuodesta 2022. Asiantuntija kertoo, millainen tulevaisuus suorahakua odottaa.

Suomessa tehtiin suorahakutoimeksiantoja 99 miljoonan euron arvosta vuonna 2023. Se on noin 4 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2022, jolloin suorahakumarkkina oli suurempi kuin koskaan aiemmin.
”Rekrytointimarkkinan lasku on vaikuttanut odotettua vähemmän suorahakuihin. Kriittiseen osaamiseen halutaan selvästi panostaa talouden epävarmuudesta huolimatta”, sanoo Duunitori Groupin toimitusjohtaja Thomas Grönholm.
Suorahakumarkkinan tilanne selviää Duunitorin ylläpitämästä Suorahakuyritykset-raportista, josta löytyvät suorahakua Suomessa tekevät yritykset. Niiden tiedot on kerätty julkisista tilinpäätöstiedoista ja suoraan yrityksiltä.
Noin kolmasosa listan yrityksistä tekee pelkästään suorahakua. Muut tarjoavat lisäksi muita rekrytointi- ja henkilöstöpalveluita.
Tällaisia ammattilaisia headhunterit metsästävät
Suorahakua hyödyntävät useat toimialat, kuten IT-ala, finanssiala ja teollisuus.
”Johtajia on haettu suorahaulla jo pitkään, mutta asiantuntijoiden suorahaku on lisääntynyt ja lisääntyy entisestään. Moni asiantuntija on sosiaalisessa mediassa ja rakentaa aktiivisesti henkilöbrändiään, mikä helpottaa suorahakua”, sanoo Grönholm.
Hänen mukaansa hybridihaku jatkaa yleistymistään. Hybridihaussa yhdistyvät suorahaku ja perinteisempi rekrytointi, jossa ammattilaisia haetaan työpaikkailmoituksilla ja rekrytointimarkkinoinnilla.
Monet työnantajat tekevät suorahakua myös itse olemalla suoraan yhteydessä potentiaalisiin työnhakijoihin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
Mitä suorahakumarkkinalle tapahtuu seuraavaksi?
Grönholm ennustaa, että vuoden 2024 suorahakumarkkina tulee laskemaan 5–10 prosenttia viime vuodesta.
”Tästä vuodesta ei tule huippuvuosi, sillä taloudessa on mennyt heikommin ja rekrytoinneissa on säästetty. Muuhun rekrytointimarkkinaan verrattuna suorahakumarkkinan lasku pysynee hieman maltillisempana.”
Grönholm uskoo suorahakumarkkinan kasvun jatkuvan taloustilanteen kohentuessa.
”Työvoimapula syvenee Suomessa tulevina vuosikymmeninä, joten on selvää, että erilaiset rekrytointitavat yleistyvät ja sopivien osaajien houkuttelusta tulee entistä tärkeämpää. Suorahaulla on tässä iso rooli, mutta myös rekrytointimarkkinointia ja työnantajakuvan kehittämistä tarvitaan.”
Kaipaatko lisätietoa?
Haluatko tietää lisää työmarkkinoista tai tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun? Ole yhteydessä!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Thomas GrönholmToimitusjohtaja ja perustajaDuunitori Oy
Puh:+358 40 544 4523thomas.gronholm@duunitori.fiMaiju KarhunenViestintäpäällikköDuunitori Oy
Puh:+358 50 585 7001maiju.karhunen@duunitori.fiKuvat
Duunitori on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2023 Duunitorilla vierailtiin yli 50 miljoonaa kertaa. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun. Vuonna 2023 Duunitori rantautui Norjaan ja osti paikallisen Jobbsafari-työnhakupalvelun. Vuonna 2024 Duunitori jatkoi kasvuaan Ruotsissa ostamalla Keeparo-työnantajabränditoimiston, Allalöner-palkkatietopalvelun ja Jobbsafari-työnhakupalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
Työnantajat ovat varautuneet palkka-avoimuuteen yllättävän hyvin – nämä ovat suurimmat ongelmat15.4.2025 11:46:29 EEST | Tiedote
EU-direktiivi haastaa työnantajia edistämään palkka-avoimuutta. Duunitorin tuore tutkimus kertoo, miten suuret organisaatiot ovat valmistautuneet palkka-avoimuuteen ja mikä siinä on hankalinta.
Näillä työnantajilla on paras maine – suurten organisaatioiden päättäjät kertovat9.4.2025 10:09:52 EEST | Tiedote
Duunitorin tuore tutkimus kertoo, mitkä suomalaiset työnantajat ovat tehneet vaikutuksen suurten organisaatioiden päättäjiin. Asiantuntija avaa, miksi tietyt työnantajabrändit menestyvät ja mihin työnantajien pitäisi panostaa.
Työpaikkojen määrä romahti – näillä aloilla ja alueilla on eniten töitä3.4.2025 05:03:00 EEST | Tiedote
Alkuvuonna julkaistiin huomattavasti vähemmän työpaikkailmoituksia kuin viime vuonna. Lue myös, miltä työmarkkinatilanne näyttää eri aloilla ja alueilla.
Yllätyskäänne: rakennusalan työpaikkojen määrä kasvoi – näitä tekijöitä haetaan eniten26.3.2025 11:43:30 EET | Tiedote
Talouden epävakaus on heijastunut jo pitkään rakennusalan työllisyystilanteeseen. Duunitorin tuore data kertoo, että alalla on vihdoin nähtävissä piristymistä. Lue myös, millaisia tehtäviä on nyt eniten auki ja mitä rakennusalan ammattilaiset peräänkuuluttavat.
Ensi kesälle harmillisen vähän kesätöitä – hakijoilta tiukat terveiset työnantajille13.3.2025 05:02:00 EET | Tiedote
Talouden epävarmuus näkyy kesätöiden määrässä myös ensi kesänä. Lue myös, mitkä ovat yleisimmät tavat saada kesätyö ja mitä hakijat toivovat työnantajilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme