Hankintalaki aiheuttaa pienkunnillekin vuotuisen investointibudjetin kokoisen laskun

Jaa

Jokaiselle pienelle kunnalle Inhouse-rajoitusten muutoskustannus on vähintään miljoona euroa. Tämä vastaa pienen kunnan vuotuista investointibudjettia. Jyväskylän yliopiston inhouse-vertailussa olennaisia virheitä. Tutkijat ovat kirjallisesti virheensä myöntäneet, mutta eivät suostu korjaamaan sitä raporttiin ja tekemään oikaisua.

Laskelmat tarkentuvat hallituksen suunnittelemien inhouse-toiminnan rajoitusten vaikutuksista kuntatasolla. Edessä on ennennäkemätön hallinnollinen urakka, josta koituvat kustannukset ovat erityisen raskaita pienille kunnille. Paitsi hankintaketjujen uudelleenjärjestelyjä ja rekrytointeja, edessä on myös osakkuuksista ja lunastuksista sopimisia, kuntakohtainen lasku on pienille kunnille noin miljoona euroa. Tämä vastaa pienen kunnan vuotuista investointibudjettia: koulu- ja päiväkotiremonteille tai vaikkapa tiestön korjaamiseen ei ole varaa hankintalain muutosten takia.

Lue lisää:
Jokaiselle pienelle kunnalle Inhouse-rajoitusten muutoskustannus on vähintään miljoona euroa

Jyväskylän yliopiston inhouse-vertailussa olennaisia virheitä

Kuntien ja hyvinvointialueiden omistamien Inhouse-yhtiöiden toiminnan rajoittamista ajavien tahojen voimakkaasti esillä pitämä, Jyväskylän yliopiston nimissä julkaistu raportti ei kestä kriittistä tarkastelua. Raportti ei ole läpäissyt tieteellistä vertaisarviointia. Tutkijat ovat kirjallisesti virheensä myöntäneet, mutta eivät suostu korjaamaan sitä raporttiin ja tekemään oikaisua. Esimerkiksi Seure Henkilöstöpalveluiden henkilöstöksi väitetään 15.000:tta, kun vuonna 2023 se oli 258. Mikä on siis on tämän tutkimuksen motiivi ja rahoitus?

Lue lisää:
Jyväskylän yliopiston inhouse-vertailussa olennaisia virheitä

Ratkaisuehdotuksia hankintalaki-kysymykseen: inhouse-yhtiöiden määräysvallan täsmennys, pienhankintarajan nosto ja aktiivinen markkinavuoropuhelu

Erittäin kalliiksi muutoskustannuksina tulevan, hajauttamisen kautta pysyvästi hallintokuluja nostavan sekä pk-yrityksiltä suuryrityksille markkinoita ohjaavan inhouse-yhtiöiden 10 prosentin minimiomistusvaateen sijaan nämä täsmennykset toisivat yhteistä hyötyä niin yritysmaailmaan kuin veronmaksajille. Edessä on ennennäkemätön ja ennennäkemättömän kallis hallinnollinen kaaos. Vaihtoehtona on tehdä ylivaalikautisia päätöksiä, joilla on laaja parlamentaarinen hyväksyntä.

Lue lisää:
Ratkaisuehdotuksia hankintalaki-kysymykseen: inhouse-yhtiöiden määräysvallan täsmennys, pienhankintarajan nosto ja aktiivinen markkinavuoropuhelu

SOTE-puhe-podcast: Hyvinvointialueiden valinta – Kumpaa lakia noudattaa – budjettikuria vai palveluvelvoitetta

Hyvilin toimitusjohtaja Minna Korkiakoski-Västin mukaan alirahoitetuilla hyvinvointialueilla on suuri huoli siitä, kumpaa lainsäädäntöä noudattaa ja kumpaa rikkoa: Tasapainottaako budjetti vai huolehtiako siitä, että esimerkiksi sote- tai pelastuspalveluiden järjestämisvastuu on varmasti toteutettu, hän pohtii UNA Oy:n SOTE-puhe-podcastissa.

Lue lisää:
SOTE-puhe-podcast: Hyvinvointialueiden valinta – Kumpaa lakia noudattaa – budjettikuria vai palveluvelvoitetta

Kuntalehti: Isommatkin kunnat vetoavat maan hallitukseen ettei hankintalakimuutosta toteutettaisi

Veronmaksajien lasku on kasvamassa miljardeilla, kiitos suunnitteilla olevan hankintalain muutoksen. Nyt isommatkin kunnat vetoavat maan hallitukseen, Kuntalehti raportoi. Joulukuun alussa julkaistussa tiedotteessa Kuuma-seudun kunnat ja kaupungit – Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Tuusula ja Vihti – yhdessä Kuntaliiton kanssa vetoavat hallitukseen, ettei hankintalain uudistusta ei vietäisi eteenpäin muodossa. Se rajoittaisi kuntien yhteisten yhtiöiden käyttöä mekaanisesti.

”Kunnille paikallisten yrittäjien menestyminen on erittäin tärkeää. Pelkona on, että uudistuksessa ajaudutaan ojasta allikkoon esimerkiksi siten, että kunnat palaisivat omaan tuotantoon tai kotimaisten ja paikallisten yritysten sijaan markkinat valuisivat kansainvälisille suuryhtiöille”, Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä korostaa Kuntaliiton ja kuntien yhteisessä tiedotteessa.

Lue lisää:
Kuntalehti: Isommatkin kunnat vetoavat maan hallitukseen ettei hankintalakimuutosta toteutettaisi


Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

On isänmaallista.. olla tietoisesti aiheuttamatta hyvinvointialueille tilannetta, jossa palveluja joudutaan karsimaan. Hankintalain muutos aiheuttaisi lisäsäästöt.
On isänmaallista.. olla tietoisesti aiheuttamatta hyvinvointialueille tilannetta, jossa palveluja joudutaan karsimaan. Hankintalain muutos aiheuttaisi lisäsäästöt.
Lataa
On isänmaallista… olla ajamatta pieniä kuntia talouskriisiin tarpeettomalla ja miljardeja maksavalla hankintalain muutoksella.
On isänmaallista… olla ajamatta pieniä kuntia talouskriisiin tarpeettomalla ja miljardeja maksavalla hankintalain muutoksella.
Lataa
On isänmaallista.. varmistaa pk-yritysten kasvu-edellytykset. suuryrityksiä suosiva Hankintalain muutos vaarantaa tämän.
On isänmaallista.. varmistaa pk-yritysten kasvu-edellytykset. suuryrityksiä suosiva Hankintalain muutos vaarantaa tämän.
Lataa
On isänmaallista.. edistää veronmaksajan kokonaisetua.
On isänmaallista.. edistää veronmaksajan kokonaisetua.
Lataa
On isänmaallista.. huolehtia huoltovarmuudesta ja pitää avaintoiminnot turvallisissa käsissä. Hankintalain muutos vaarantaa tämän.
On isänmaallista.. huolehtia huoltovarmuudesta ja pitää avaintoiminnot turvallisissa käsissä. Hankintalain muutos vaarantaa tämän.
Lataa

Linkit

Kustos - Kuntien ja hyvinvointialueiden tukena

Julkishallinnon organisaatioiden omistamat kotimaiset inhouse-yhtiöt ovat hankintayksiköitä, joiden tehtävänä on mahdollistaa parhaat palvelut omistajilleen. Yhtiöt ostavat merkittävästi palveluja yksityiseltä sektorilta vahvistaen siten kotimaista alue- ja paikallistaloutta ja lisäten toiminnallaan eri alueiden hyvinvointia. Lisäksi inhouse-yhtiöt ylläpitävät yhteiskunnan huoltovarmuutta varmistaen sidosyksiköiden toiminnan myös kriisitilanteissa.

Julkishallinnon palvelukumppanit – Kustos ry on inhouse-yhtiöiden yhteinen vaikuttamisverkosto, jonka tavoitteena on turvata niiden liiketoimintamahdollisuudet myös tulevaisuudessa.

Kustos ry:n logo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustos ry-Julkishallinnon palvelukumppanit

E2 Tutkimus analysoi hankintalakilausunnot – Budjetti- ja virkavastuussa olevat vastustavat lakiehdotusta26.3.2025 13:46:27 EET | Tiedote

E2 Tutkimus selvitti Kustos ry:n toimeksiannosta kaikki 607 lausuntoa sekä eriävät mielipiteet hankintalakiuudistuksesta. Erityisesti budjetti- ja virkavastuussa olevat tahot vastustavat hankintalakiuudistusta voimakkaasti. Toisin kuin tähän asti on tapahtunut, hallitus on hallitusohjelmassaan sitoutunut tekemään huolelliset vaikutusarvioinnit. Se on myös hallitusohjelmassaan luvannut rahoittaa täysimääräisesti hyvinvointialueille asetettavat mahdolliset uudet tehtävät tai niiden laajennukset.

607 lausuntoa hankintalaista: Täystyrmäys – jopa VNK, VM, PLM, STM, MMM ja YM vastustavat12.3.2025 15:26:29 EET | Tiedote

Hankintalaki keräsi Lausuntopalvelu.fi -sivustolle peräti 607 lausuntoa. Vain NATO-jäsenyys, korona ja digitaalinen henkilöllisyys ovat saaneet enemmän lausuntoja palvelussa. 78 prosenttia vähimmäisomistukseen kantaa ottaneista lausunnonantajista vastustaa 10 prosentin omistusrajausta sidosyksiköille – niiden joukossa kunnat, hyvinvointialueet, valtioneuvoston kanslia, valtiovarainministeriö, puolustusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö. Suosituimpina perusteluina hankintalain vastustukseen ovat sen aiheuttamat kustannukset, puutteellinen vaikutusarvio, perustuslain vastaisuus sekä erityishuoli jätehuollosta.

Ministeriöiltä tyrmäävän eriävät mielipiteet hankintalaista: Yleisen edun vastaista! Jäte- ja ruokahuolto vaarantuvat! Tieto- ja kyberturvallisuus vaarassa!11.2.2025 11:21:59 EET | Tiedote

Hankintalakiehdotus saa tyrmistyneen vastaanoton lain valmisteluun osallistuneilta ministeriöitä. Huoltovarmuus huolettaa sekä valtiovarainministeriötä että maa- ja metsätalousminiteriötä. Ympäristöministeriön mukaan lakiehdotus vaarantaa jätehuollon. Ministeriöiden tapaan ehdotetun hankintalain hurjasti lisäämistä kustannuksista huolissaan ollut KKV korostaa laajojen yksityistämisten johtavan markkinoiden keskittymiseen suurille toimijoille, joka nostaa toimialoista riippumatta kustannuksia. Lisää hankintailtalakiehdotuksesta tyrmistyneitä lausuntoja satelee Lausuntapalveluun.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye