Työturvallisuuspuutteet omakotitalon rakennustyömaalla toivat sakkoja työturvallisuusrikoksesta
Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi talopaketteja toimittavan yhtiön työmaapäällikön ja rakennuspäällikön 40 päiväsakon, sekä rakennusalalla toimivan aliurakoitsijayhtiön yrittäjän 50 päiväsakon sakkorangaistuksiin työturvallisuusrikoksesta. Kummallekin yhtiölle tuomittiin 10 000 euron yhteisösakko. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 16.12.2024.
Käsiteltävänä oikeudessa olivat työturvallisuuspuutteet omakotitalon rakennustyömaalla Hämeenlinnassa helmikuussa 2022. Turvallisuuspuutteita oli muun muassa putoamissuojauksessa, kulkuteissä ja henkilönsuojainten käytössä. Työsuojelutarkastuksella yhtiöille annettiin kehotukset korjata havaitut työturvallisuuspuutteet, mutta kaikkia puutteita ei korjattu työsuojelutarkastajan asettamaan määräaikaan mennessä.
Yksityishenkilöt olivat tehneet talopakettiyhtiön kanssa sopimuksen talon rakentamisesta. Kyseessä oli yhteinen rakennustyömaa ja tapauksessa oli kyse erityisesti siitä, oliko talopaketin toimittaja toiminut rakennustyömaalla päätoteuttajana ja siten vastannut työmaan työturvallisuudesta.
Käräjäoikeus katsoi, että talopaketin toimittaneella yhtiöllä oli ollut päävastuu työmaan työturvallisuudesta, ja että kyseinen yhtiö työmaan pääurakoitsijana oli toiminut rakennushankkeen päätoteuttajana. Tätä tuki käräjäoikeuden perustelujen mukaan kauppasopimuksessa ollut maininta siitä, että talopaketin toimittanut yhtiö vastaa työturvallisuusvastuista. Yhtiö oli myös toimittanut turvallisuusohjeistukset aliurakoitsijalle ennen töiden aloittamista ja vaatinut aliurakoitsijalta työturvallisuusvaatimusten huomioimista. Yhtiö oli myös vastauksessaan ilmoittanut valvoneensa työturvallisuusohjeiden noudattamista ja painottaneensa työturvallisuutta aliurakoitsijoiden kanssa.
Käräjäoikeus katsoi vastaajiina olleiden talopaketin toimittaneen yhtiön edustajien syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. Työmaapäällikön osalta tätä tuki käräjäoikeuden perustelujen mukaan muun muassa työnjohtaja-asema sekä se, ettei hän ollut varmistanut telineiden turvallisuutta, eikä käynyt tarkistamassa, onko turvallisuuspuutteet korjattu ennen töiden jatkamista. Rakennuspäällikön käräjäoikeus katsoi olleen osaltaan vastuussa siitä, ettei hänen alaisellaan työmaapäälliköllä ollut käräjäoikeuden näkemyksen mukaan riittävää työaikaresurssia käydä tarkastamassa, että työturvallisuuspuutteet olisi korjattu.
Käräjäoikeus katsoi, että konkreettisin vastuu työmaan turvallisuudesta oli ollut aliurakoitsijayhtiöllä ja sen edustajana toimineella yrittäjällä, joka itsekin työskenteli työmaalla. Käräjäoikeus katsoi yrittäjän yhtiön edustajana olleen vastuussa alaistensa työturvallisuudesta ja siten syyllistyneen työturvallisuusrikokseen.
Yhteisen rakennustyömaan vastuut syytä selvittää osapuolille ennen rakennustoimia
Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen juristi Linda Ropa muistuttaa, että yhteisen rakennustyömaan osapuolten työturvallisuusvastuut on syytä selvittää ennen rakennustoimiin ryhtymistä. Epäselvyyksiä on usein siitä, mikä taho työmaalla on toiminut päätoteuttajana. Jos päätoteuttajaa ei ole nimetty, arvioitavaksi tulee se, kuka tosiasiassa käytti työmaalla pääasiallista määräysvaltaa. Yhteisellä rakennustyömaalla toimivalla työnantajalla on kuitenkin aina myös työnantajan vastuut, vaikka päätoteuttaja käyttääkin työmaalla pääasiallista määräysvaltaa.
Kanta-Hämeen käräjäoikeuden tuomio, asianumero R 23/1555. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Linda RopaJuristi
etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojeluhallinto
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Problem i Västra Nylands välfärdsområde med att få kontakt med vården och med bedömningarna av vårdbehovet18.12.2024 14:42:02 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Södra Finland har i två olika tillsynsbeslut 13.11.2024 och 16.12.2024 gett Västra Nylands välfärdsområde anmärkningar som dels gällt möjligheten att få kontakt med primärvården och mun- och tandvården, dels de individuella bedömningarna av behovet av vård eller undersökningar och av hur brådskande behovet är.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella ongelmia yhteyden saannissa ja hoidon tarpeen arvioinnissa18.12.2024 14:41:58 EET | Tiedote
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on antanut 13.11.2024 ja 16.12.2024 valvontapäätökset, joissa se on huomauttanut Länsi-Uudenmaan hyvinvointialuetta yhteyden saamisesta perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon yksikköön sekä yksilöllisestä arviosta tutkimusten tai hoidon tarpeesta ja kiireellisyydestä.
Yhteistyökokoukset lasten ja nuorten mielenterveyspalveluista pidettiin marraskuussa18.12.2024 09:30:00 EET | Tiedote
Tämän vuoden lasten ja nuorten mielenterveyspalveluita käsitelleet yhteistyökokoukset on pidetty marraskuun aikana. Kokousten tavoitteena on arvioida mielenterveyspalveluiden nykytilaa ja kehittää terveydenhuollon, sosiaalihuollon ja sivistystoimen välistä yhteistyötä yhteistyöalueella.
Regionförvaltningsverket i Södra Finland gav Vanda och Kervo välfärdsområde en anmärkning för otillräckligt antal socialarbetare inom barnskyddet17.12.2024 13:50:00 EET | Pressmeddelande
Den 15 december 2023 ålade Regionförvaltningsverket i Södra Finland vid vite om 700 000 euro Vanda och Kervo välfärdsområde att senast den 9 augusti 2024 se till att socialarbetarna som ansvarar för barnens angelägenheter har högst 30 barn som sina klienter, att barnen utan dröjsmål hänvisas till de barnskyddstjänster de behöver och att det för alla barn som behöver barnskyddstjänster har utsetts en socialarbetare som ansvarar för deras angelägenheter. Den 11 oktober 2024 har Vanda och Kervo välfärdsområde gett en förklaring enligt vilken välfärdsområdet har fullgjort skyldigheterna i regionförvaltningsverkets föreläggande. Regionförvaltningsverket konstaterade i sitt beslut den 13 december 2024 att föreläggandet och vitet som föreläggandet förenades med därmed förfaller.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto huomautti Vantaan ja Keravan hyvinvointialuetta lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden riittämättömyydestä17.12.2024 13:50:00 EET | Tiedote
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt 15.12.2023 tekemällään päätöksellä 700 000 euron sakon uhalla Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen huolehtimaan viimeistään 9.8.2024, että lasten asioista vastaavilla sosiaalityöntekijöillä on korkeintaan 30 lasta asiakkaanaan, tarvittaviin lastensuojelupalveluihin ohjautuminen on järjestetty lasten tarpeiden mukaisesti viivytyksettä ja kaikille lastensuojelupalveluja tarvitseville lapsille on nimetty heidän asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on antanut 11.10.2024 selityksen, jonka mukaan määräyksen velvoitteet on täytetty. Aluehallintovirasto totesi 13.12.2024 antamassaan päätöksessä, että sen antama määräys ja määräyksen tehosteeksi asettama sakon uhka näin ollen raukeavat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme