Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaan ELY-keskus: Lempäälän Sääksjärven osayleiskaavan hyväksymisessä on ympäristövaikutuksiin ja taustaselvityksiin liittyviä puutteita

Jaa

Pirkanmaan ELY-keskus on tehnyt Lempäälän Sääksjärven osayleiskaavan hyväksymispäätöksestä valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.

ELY-keskus katsoo, ettei kyseessä olevan merkittävän hankkeen vaikutuksia ympäristölle ole riittävällä tavalla arvioitu päätöksenteon pohjaksi ja siksi myös ratkaisun perusteet eivät välttämättä ole kestäviä.  

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavoja valmistelevien viranomaisten, tässä tapauksessa kunnan, on tiedotettava kaavoituksesta siten, että niillä, joita asia koskee, on mahdollisuus seurata kaavoitusta ja vaikuttaa siihen. Sääksjärven osayleiskaavaan liittyvät olennaiset selvitykset ovat valmistuneet vasta kaavaprosessin myöhäisessä vaiheessa ilman että osallisilla on ollut kunnolla tilaisuutta tutustua niihin, mitä ELY-keskus pitää puutteellisena kaavan käsittelynä. 

-Olennaisia selvityksiä on valmistunut vasta juuri ennen hyväksymiskäsittelyä, mikä on estänyt niiden huomioon ottamisen kaavaratkaisussa ja siksi olemme valittaneet kaavapäätöksestä. Myös osallisten vaikutusmahdollisuudet prosessiin ovat aikataulun vuoksi olennaisesti heikentyneet. Puutteelliset selvitykset ja suunnitteluratkaisut koskevat tiukasti suojellun hajuheinäkasvin esiintymien turvaamista, alueen ekologisia yhteyksiä, pienvesiä ja ilmastokysymyksiä, toteaa rakennetun yksikön päällikkö Pauliina Pelkonen Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Kaava-alueella on merkittäviä luontoarvoja

Lempäälän Sääksjärven osayleiskaavan vaikutusalueella sijaitsee luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita ja vaikutuksille herkkiä alueita. Lisäksi kokonaisuudessaan kyseessä on vaikutuksiltaan merkittävä kaavahanke. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan ELY-keskuksen tehtävänä on valvoa, että kaavoituksessa otetaan huomioon vaikutuksiltaan valtakunnalliset ja merkittävät maakunnalliset asiat. 

-Näkemyksemme mukaan ekologisilla yhteyksillä sekä kaavan ilmastovaikutuksilla on maakunnallinen tai valtakunnallinen merkitys. Tehdyt selvitykset ja maakuntakaava eivät ole kuitenkaan riittävästi ohjanneet yleiskaavan ekologisten yhteyksien osoittamista. Lisäksi katsomme, että puutteellisen ilmastovaikutusten arvioinnin vuoksi kaavan sisältövaatimusten täyttymistä ei ole mahdollista arvioida, Pelkonen jatkaa. 

Hajuheinän osalta valitus perustuu ELY-keskuksen luonnonsuojelulain mukaiseen valvontatehtävään. Hajuheinä on EU:n luontodirektiivin liitteen IV (b) tiukkaa suojelua edellyttävä kasvilaji sekä luonnonsuojeluasetuksella rauhoitettu. Sääksjärven osayleiskaavan alueelle sijoittuu kaksi nykyisin tiedossa olevaa hajuheinäesiintymää. ELY-keskuksen näkemyksen mukaan kaavaratkaisu ei turvaa riittävästi hajuheinäesiintymien säilymistä alueella. 

Pienvesien huomioimisen osalta valitusoikeus perustuu vesilain mukaiseen valvontatehtävään. Vesilain mukaisia pienvesiä koskee luonnontilan vaarantamiskielto. ELY-keskus näkee erittäin epävarmana sen, voidaanko pienvesiluontotyyppejä osoittavien merkintöjen kanssa päällekkäin olevia maankäyttövarauksia toteuttaa pienvesien luonnontilaa vaarantamatta. Lisäksi alueen maaperässä esiintyvien mustaliuskeen ja arseenin vaikutuksia pienvesiin on arvioitu riittämättömästi.     

Maankäytön suunnittelun avulla luodaan edellytykset laadukkaalle ja kestävälle asuin- ja elinympäristölle. Hyvin suunnitellut kaavoitusratkaisut sekä toimiva ja eheä yhdyskuntarakenne ja liikennejärjestelyt luovat hyvinvointia ja elinvoimaa. Kestävä yhdyskuntarakenne tukee toimivaa arkea mahdollisimman vähillä haitallisilla ympäristövaikutuksilla. Suunnittelulla luodaan edellytyksiä liikenteen päästöjen vähentämiselle, rakennuskannan energiatehokkuudelle ja luonnon monimuotoisuuden, ekologisten yhteyksien ja hiilinielujen säilyttämiselle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pauliina Pelkonen
yksikön päällikkö

p.0295 036 050
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Liitteet

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaalla käynnistyi lähes 100 maaseudun kehittämishanketta vuonna 202418.12.2024 15:37:55 EET | Tiedote

EU:n maaseuturahoitusta myönnettiin tänä vuonna Pirkanmaalla 97 hankkeelle, yhteensä yli 6 miljoonaa euroa. Rahoitusta saaneilla hankkeilla muun muassa parannetaan huoltovarmuutta ja kyläturvallisuutta, tuetaan maaseudun ilmasto- ja ympäristötekoja, kehitetään elinkeinotoimintaa ja matkailua sekä lisätään maaseudun hyvinvointia ja harrastusmahdollisuuksia. Hankkeita rahoittavat Pirkanmaalla ELY-keskus ja alueella toimivat kuusi Leader-ryhmää.

Pimein ja turvattomin aika maanteillä on nyt - Pirkanmaan alueella vilkkuu hirviä karkottavat riistareflektorit16.12.2024 17:17:33 EET | Tiedote

Pirkanmaan alueella hirvieläinonnettomuudet ovat merkittävä liikenneturvallisuusongelma. ELY-keskuksen mukaan maakunnassa tapahtuu vuosittain noin 1 700 hirvieläinonnettomuutta, mikä sijoittaa Pirkanmaan kolmanneksi eniten onnettomuuksia kokevien maakuntien joukkoon Varsinais-Suomen ja Uudenmaan jälkeen. Hirvieläinonnettomuuksien määrä vaihtelee vuodenajan mukaan. Hirvionnettomuuksia tapahtuu eniten syyskuussa, metsäkaurisonnettomuuksia sattuu erityisesti toukokuussa ja marraskuussa tapahtuu eniten valkohäntäpeuraonnettomuuksia. Vuosina 2017–2021 Suomessa tapahtui yhteensä 14 kuolemaan johtanutta eläinonnettomuutta, mikä on enemmän kuin edellisellä viisivuotiskaudella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye