Pirkanmaalla käynnistyi lähes 100 maaseudun kehittämishanketta vuonna 2024
EU:n maaseuturahoitusta myönnettiin tänä vuonna Pirkanmaalla 97 hankkeelle, yhteensä yli 6 miljoonaa euroa. Rahoitusta saaneilla hankkeilla muun muassa parannetaan huoltovarmuutta ja kyläturvallisuutta, tuetaan maaseudun ilmasto- ja ympäristötekoja, kehitetään elinkeinotoimintaa ja matkailua sekä lisätään maaseudun hyvinvointia ja harrastusmahdollisuuksia. Hankkeita rahoittavat Pirkanmaalla ELY-keskus ja alueella toimivat kuusi Leader-ryhmää.
Pirkanmaan ELY-keskuksesta myönnettiin vuonna 2024 EU:n maaseuturahoitusta 21 hankkeelle, yhteensä 4,7 miljoonaa euroa. Pirkanmaan Leader-ryhmistä myönnettiin rahoitusta 76 hankkeelle, yhteensä 1,3 miljoonaa euroa. Kun huomioidaan hankkeiden kokonaisrahoitus, Pirkanmaan maaseutualueiden kehittämiseen ohjautui yhteensä noin 9 miljoonaa euroa.
Rahoitettujen hankkeiden joukossa on monivuotisia lähes puolen miljoonan kehittämishankkeita sekämuutaman tuhannen euron suuruisia hankkeita, esimerkiksi yhteisöjen laitehankintoja ja esiselvityksiä.
ELY-keskuksen rahoittamien hankkeiden lähtökohtana on tuottaa vaikutuksia koko Pirkanmaan alueelle.
– Painotimme rahoittamisessa hankkeita, joiden kehittämistoiminta perustuu kohderyhmän tarpeisiin, ja joilla on uutuusarvoa suhteessa aiempaan kehittämistyöhön, kertoo johtava kehittämisasiantuntija Anne Värilä Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Leader-ryhmät rahoittavat paikallista kehittämistä omilla toiminta-alueillaan ja hankkeet syntyvät paikallisten ihmisten ideoista ja toiveista. Vuonna 2024 rahoitettin muun muassa maaseudun yhteisöjen toimintaa, kylätalojen ja muiden tilojen kunnostuksia, asukkaiden harrastusmahdollisuuksia sekä elinkeinojen ja matkailun edistämistä.
Pirkanmaalla toimii kuusi Leader-ryhmää: Leader Joutsenten reitti, Leader Kantri, Leader Pirkan Helmi, Leader PoKo, Leader Pohjois-Satakunta ja Leader Vesuri-ryhmä.
Lisää turvallisuutta ja huoltovarmuutta
Uutta näkökulmaa turvallisuuteen tuo Illon Vapaaehtoinen Palokunta ry:n hanke Special Rescue -toiminnan kehittäminen ja skaalaus Pirkanmaan alueella (kokonaisrahoitus 187 000 €). Special Rescue on erityistä tukea tarvitsevien aikuisten palokuntatoimintaa, joka on Pirkanmaalla aloitettu ensimmäisenä maailmassa.
– Special Rescue -toiminnan avulla lisätään osallistujien kansalais- ja turvataitoja sekä vahvistetaan heidän osallisuuden kokemustaan. Turvataidot hyödyttävät osallistujia henkilökohtaisesti sekä lisäävät myös lähiyhteisöjen ja koko yhteiskunnan resilienssiä, toteaa hankejohtaja Markku Salminen Illon VPK:sta.
MTK-Pirkanmaan Huoltovarmuus on kannattavuutta -hankkeessa (kokonaisrahoitus 450 000 €) parannetaan pirkanmaalaisten maatilojen varautumista ja huoltovarmuutta tilatasolla. Tärkeitä teemoja ovat muun muassa kustannusten hallinta sekä ilmasto- ja vesiensuojelutoimet.
– Viljelijät ovat olleet erityisen kiinnostuneita hankkeen huoltovarmuuspeleistä, joissa pelataan kolme skenaariota, miten tilatasolla voi varautua erilaisiin riskitilanteisiin, esimerkiksi rajuun kustannustason nousuun tai kolmeen peräkkäiseen katovuoteen. Se miten maatilat osaavat riskeihin varautua, vaikuttaa myös muun yhteiskunnan huoltovarmuuteen ruokaturvan osalta, kertoo MTK-Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa Merikoski.
Muita huoltovarmuuteen liittyviä rahoitettuja hankkeita ovat esimerkiksi Pirkan kylät ry:n Pirkanmaan älykkäät kylätalot -hanke (kokonaisrahoitus 408 000 €) ja Metsäkeskuksen Yksityistieverkko huoltovarmuuden varmistajana Pirkanmaalla -hanke (kokonaisrahoitus 247 000 €). Mainituille hankkeille EU:n maaseuturahoituksen myönsi Pirkanmaan ELY-keskus.
Ensi vuodelle neljän miljoonan potti
Vuonna 2025 maaseudun kehittämishankkeille on tarjolla arviolta noin 4 miljoonaa euroa. Toiveena on saada käyntiin erityisesti ympäristö- ja ilmastoteemaan liittyviä yleishyödyllisiä investointihankkeita, joihin on varattuna erillinen määräraha.
– Kehittämissuunnitelman painopisteistä ruoka- ja elintarviketoimiala on vielä vähänlaisesti edustettuna käynnissä olevissa hankkeissa. ELY-keskus kannustaakin alan kehittäjäorganisaatioita suunnittelemaan kehittämistoimia yhdessä alueen yritysten kanssa, Anne Värilä toteaa.
Yleishyödyllisten hankkeiden lisäksi EU:n maaseuturahoitukseen kuuluvat maaseudun yritystuet, maatalouden investointituki sekä nuoren viljelijän aloitustuki. Rahoitusta voi hakea jatkuvasti, mutta päätökset tehdään valintajaksoittain perustuen hankkeiden pisteytykseen ja keskinäiseen vertailuun.
Tutustu rahoituskauden 2023–2027 maaseudun kehittämishankkeisiin Pirkanmaalla:Maaseutuverkoston hankerekisterissä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus:
Johtava kehittämisasiantuntija Anne Värilä, p. 0295 036 048
Maaseutuviestinnän koordinaattori Laura Pekkala, p. 0295 036 220
Pirkanmaan Leader-ryhmät:
Leader Kantri
Toiminnanjohtaja Kari Kylkilahti, p. 040 707 1470
Leader Pirkan Helmi
Toiminnanjohtaja (vs.) Anna Kulmakorpi, p. 0400 226 676
Leader Joutsenten reitti
Toiminnanjohtaja Petri Rinne, p. 040 555 3232
Leader PoKo
Toiminnanjohtaja Jutta Ahro, p. 044 574 0052
Leader Pohjois-Satakunta
Toiminnanjohtaja Juha Vanhapaasto, p. 050 5896 269
Leader Vesuri-Ryhmä
Toiminnanjohtaja Raisa Saarilahti-Kulju, p. 050 324 1144
Katso kaikki Pirkanmaan toimijoiden yhteystiedot: maaseutu.fi/alueet/pirkanmaa/yhteystiedot/
Linkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Pirkanmaan ELY-keskus: Lempäälän Sääksjärven osayleiskaavan hyväksymisessä on ympäristövaikutuksiin ja taustaselvityksiin liittyviä puutteita18.12.2024 13:00:29 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on tehnyt Lempäälän Sääksjärven osayleiskaavan hyväksymispäätöksestä valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.
Pimein ja turvattomin aika maanteillä on nyt - Pirkanmaan alueella vilkkuu hirviä karkottavat riistareflektorit16.12.2024 17:17:33 EET | Tiedote
Pirkanmaan alueella hirvieläinonnettomuudet ovat merkittävä liikenneturvallisuusongelma. ELY-keskuksen mukaan maakunnassa tapahtuu vuosittain noin 1 700 hirvieläinonnettomuutta, mikä sijoittaa Pirkanmaan kolmanneksi eniten onnettomuuksia kokevien maakuntien joukkoon Varsinais-Suomen ja Uudenmaan jälkeen. Hirvieläinonnettomuuksien määrä vaihtelee vuodenajan mukaan. Hirvionnettomuuksia tapahtuu eniten syyskuussa, metsäkaurisonnettomuuksia sattuu erityisesti toukokuussa ja marraskuussa tapahtuu eniten valkohäntäpeuraonnettomuuksia. Vuosina 2017–2021 Suomessa tapahtui yhteensä 14 kuolemaan johtanutta eläinonnettomuutta, mikä on enemmän kuin edellisellä viisivuotiskaudella.
Rahoituksen tietopalvelun ilmastokattavuus laajenee ACE-hankkeen tuella5.12.2024 15:22:42 EET | Tiedote
Motivan ylläpitämää Rahoituksen tietopalvelua on laajennettu Ilmastoratkaisujen vauhdittaja (ACE) -hankkeen puitteissa. Pirkanmaan ELY-keskus on mukana koostamassa rahoitustietoa. Palvelu kattaa nyt energiatehokkuuden ja korjausrakentamisen lisäksi myös muita teemoja, kuten ilmastonmuutoksen hillinnän ja kiertotalouden.
Vesistöt kuntoon Kovesjoella – uusia ratkaisuja ravinnekuormituksen hillitsemiseksi5.12.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Parkanon Paimenkivennevalla valmistui syyskuussa harvinaislaatuinen pilotti- ja ennallistamiskohde. Ympäristöministeriön rahoittamassa Kovesjoen valuma-aluepilotissa etsittiin ratkaisuja vesistöjen ravinnekuormituksen vähentämiseen.
Pirkanmaan työlupalinjaus on päivitetty nykyisen työmarkkinatilanteen mukaiseksi3.12.2024 15:25:39 EET | Tiedote
Pirkanmaan linjaus ulkomaisen työvoiman käytöstä on päivitetty vastaamaan maakunnan työmarkkinatilannetta ja lähiajan näkymiä. Seuraavan kerran työlupalinjaus päivitetään puolen vuoden päästä. Linjaus on tehty yhteistyössä TE-toimiston ja maahanmuuttoasiain toimikunnan kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme