ELY-keskukset

Kainuun kuuden kunnan viisaan liikkumisen suunnitelma on valmistunut

Jaa

Hyrynsalmen, Paltamon, Puolangan, Suomussalmen ja Ristijärven kuntien sekä Kuhmon kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa yhteistyössä laadittu viisaan liikkumisen suunnitelma on valmistunut. Suunnitelman tavoitteena on lisätä kävelyn ja pyöräliikenteen kulkumuoto-osuutta sekä edistää koko suunnittelualueen liikenneturvallisuutta.

Ruskan värjäämiä puita kadun molemmin puolin.

Kävelyn ja pyöräilyn osalta kuuden kunnan alueella tavoitellaan valtakunnalliseen kävelyn ja pyöräilyn edistämisen tavoitteeseen peilaten matkamäärien kasvua 30 %:lla alle viiden kilometrin matkoilla. Liikenneonnettomuuksien osalta tavoitellaan vuoteen 2030 mennessä loukkaantumiseen johtaneiden onnettomuuksien puolittamista sekä liikennekuolemien osalta nollavision saavuttamista.

Hankkeessa kuntalaisille on tarjottu mahdollisuus kertoa omista ajatuksista liikenneturvallisuuteen ja liikkumiseen liittyen sähköisen karttakyselyn sekä esittely- ja yleisötilaisuuden kautta. Kuntalaisilta saadun palautteen sekä nykytilan analyysin avulla määritettiin kunkin alueen riskialtteimmat paikat ja määritettiin toimenpiteet niiden korjaamiseksi. 

Kävelyn ja pyöräliikenteen osalta suunnitelmassa muodostettiin kuhunkin kuntaan pyöräliikenteen pääverkot ja kävelyn ydinalueet sekä arvioitiin kuntakeskusten saavutettavuutta kävellen ja pyörällä. Kävelyn ja pyöräilyn edistämisen tueksi laadittiin myös toimenpideohjelma.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liikenneturvallisuusvastaava Anniina Gutzén, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, anniina.gutzen(a)ely-keskus.fi
Projektipäällikkö Erkki Sarjanoja, Ramboll Finland Oy, erkki.sarjanoja(a)ramboll.fi

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Hailuodon liikennejärjestelyt normaalin lauttaliikenteen estyessä jäätilanteen vuoksi lauttaväylällä19.12.2024 14:12:09 EET | Tiedote

Hailuodon lauttaliikenne saattaa keskeytyä talven aikana lauttaväylällä jääolosuhteista johtuen. Jääolosuhteiden ennustaminen on vaikeaa, mutta mahdolliseen poikkeustilanteeseen on tärkeä varautua ennakolta. ELY-keskus on selvittänyt vaihtoehtoisia tapoja järjestää liikenne poikkeustilanteessa. Palvelutaso olisi merkittävästi normaalitilannetta heikompi, mihin saaren ja mantereen välillä kulkevien on hyvä varautua. Lähiviikkojen liikenne näyttää toistaiseksi kuitenkin sujuvan normaalisti ja säistä riippuu, joudutaanko poikkeusjärjestelyyn turvautumaan lainkaan. ELY-keskus seuraa jäätilanteen kehittymistä.

Kontaktpunktsmyndigheten för förnybar energi har uppdaterat handboken för sökande18.12.2024 10:00:00 EET | Pressmeddelande

En reviderad version av handboken om tillståndsförfaranden och andra administrativa förfaranden i samband med produktionsanläggningar för förnybar energi har publicerats 26.11.2024. Den första versionen som gavs ut år 2021 har uppdaterats i stor utsträckning med avsikt ändringar i lagstiftningen och praxis. Den svenskspråkiga uppdaterade versionen av handboken kommer ut i början av år 2025.

Hailuodon lauttaliikenteessä on varauduttava hankaliin talvikuukausiin17.12.2024 13:30:04 EET | Tiedote

Hailuodon kiinteä yhteys -hankkeessa rakennetulla työpenkereellä on ollut vaikutuksia virtausolosuhteisiin Perämerellä. Muuttuneet virtausolosuhteet ja jäämassojen patoutuminen pengertien eteläpuoliselle merialueelle sekä lauttaväylälle vaikeuttavat merkittävästi lauttaliikennettä. Lisäksi ne käytännössä estävät Hailuodon ja Oulunsalon välisen jäätien turvallisen toteuttamisen tänä talvena. Hailuotolaisten onkin syytä varautua merkittäviin liikenteen poikkeusjärjestelyihin. Parhaillaan selvitetään Hailuodon liikenteen vaihtoehtoisia toteutusmalleja tilanteeseen, jossa lauttaliikenne varsinaisella lauttaväylällä on kokonaan keskeytynyt. Asiasta tiedotetaan lisää lähipäivinä.

KUTSU Itä-Suomen ilmastokonferenssiin (Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)16.12.2024 15:17:37 EET | Tiedote

Lämpimästi tervetuloa Itä-Suomen kolmanteen ilmastokonferenssiin. Tällä kertaa tapaamme Imatralla 13.2.2025. Itä-Suomessa tehdään paljon töitä ilmastomuutoksen hillitsemiseksi ja myös ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Miten ilmastonmuutos ja ilmastotyö vaikuttavat Itä-Suomen alueen elinkeinoihin ja elinvoimaan, millaisia haasteita niihin liittyy ja kuinka voimme kääntää ne uusiksi mahdollisuuksiksi? Tätä on pohtimassa monipuolinen joukko eri alojen asiantuntijoita. Yhteisellä keskustelulla voimme löytää aivan uudenlaisia kestäviä ja elinvoimaa edistäviä avauksia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye