EU -hanke tutustuttaa lähes 50 nuorta Euroopan unioniin Suomessa ja Brysselissä
Vaikuttajakoulut Take Over -hanke tarjoaa lähes 50 nuorelle mahdollisuuden tutustua Euroopan unionin toimintaan ja tuo EU:n arkea ja päätöksentekoa lähemmäksi nuorten maailmaa. Matkalle lähtijät ovat nuori - toisen asteen opiskelijoita - Päijät-Hämeen liiton ja Varsinais-Suomen liiton vaikuttajakouluista.
Tavoitteena on syventää nuorten ymmärrystä EU:n merkityksestä, lisätä vuorovaikutusta EU-päättäjien ja nuorten välillä sekä rohkaista heitä pohtimaan mahdollisuuksia EU-vaikuttamisen parissa.
Päijät-Hämeen liiton ja Varsinais-Suomen liiton yhteishanke Vaikuttajakoulut Take Over EU on saanut Erasmus+ -ohjelman rahoitusta 59 359 euroa. Rahoituksessa ei ole omarahoitusosuutta, se käytetään kokonaisuudessaan yhteisten tapahtumien järjestämiseen.
Hankkeen huippukohta on opintomatka Brysseliin – ja vielä Suomen EU-liittymisen juhlavuotena. Ohjelmaan kuuluu kolme tapahtumaa, joista keskeisin on Brysselin matka toukokuussa 2025. Matkan aikana nuoret tapaavat EU-instituutioiden edustajia ja osallistuvat työelämään ja vaikuttamiseen liittyviin vierailuihin. Osallistujat laativat myös Policy Brief -raportteja, joissa EU:n teemoja käsitellään nuorten näkökulmasta. Raportit jaetaan laajasti nuorten ja päättäjien käyttöön.
Vaikuttajakoulut Take Over EU -hanke sijoittuu vuoteen 2025, jolloin Suomen EU-jäsenyydestä on 30 vuotta. Nuorten tuominen EU:n sydämeen on hieno tapa juhlistaa tätä juhlavuotta. Suomen kannalta kriittistä on, kuinka uusia suomalaisia ja nuoria saadaan aktivoitua EU-urille. Tämän hankkeen voisi odottaa sytyttävän EU-kipinän nuorissa. Myös hankkeen nuoret ovat innoissaan tästä mahdollisuudesta.
- Odotan, että pääsemme näkemään EU:n keskuksen, jossa tehdään tärkeitä ja suuria päätöksiä sekä näkemään ja kuulemaan ihmisiä päätösten takana. On mielenkiintoista kuulla erilaisista työnkuvista ja uratarinoista. Hienoa päästä myös tutustumaan Päijät-Hämeen vaikuttajakouluun, iloitsee Varsinais-Suomen vaikuttajakoululainen Wenny.
- Oon aivan todella innoissani, tää oli kyllä jouluun piristys kuulla että [hanke] onnistuu, toteaa Päijät-Hämeen vaikuttajakoululainen Jessica.
- Odotin tätä uutista varmaa ekasta kerrasta lähtien, lisää toinen osallistuja Topi.
Vaikuttajakoulusta rohkaisua osallistumiseen
Vaikuttajakoulu on toisen asteen opiskelijoille, vastavalmistuneille tai juuri korkeakouluopintonsa aloittaneille nuorille suunnattu vapaaehtoinen kansalaispätevyyttä ja demokratiaosaamista kehittävä kurssi, joka kestää yhden lukuvuoden.
Varsinais-Suomessa vaikuttajakoulutoiminta käynnistettiin vuonna 2016, Päijät-Hämeessä 2019. Koulutus rohkaisee nuoria osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja madaltaa kynnystä hakeutua vaikuttamistehtäviin. Vuonna 2023 Varsinais-Suomen liiton kyselyn perusteella yli 90 % vaikuttajakoulun käyneistä nuorista kertoi jatkaneensa yhteiskunnallisen vaikuttamisen parissa (40 vastaajaa). Samoin Päijät-Hämeessä vaikuttajakoulun on nähty olevan tärkeä nonformaalin oppimisen väylä. Peräti 76 % vaikuttajakoulun käyneistä 2023–2024 toteaa, kuinka oppi vaikuttajakoulun aikana asioista, joista ei olisi oppinut koulussa.
Vaikuttajakoulu on lähtöisin Varsinais-Suomesta. Päijät-Hämeessä nyt kolme kertaa järjestetty vaikuttajakoulu on oppinut paljon Varsinais-Suomelta vaikuttajakoulun konseptista ja nyt järjestettävä yhteishanke jatkaa maakuntien välistä oppimista ja yhteistyötä. Ylimaakunnallinen yhteistyö vaikuttajakoulujen välillä tarjoaa nuorille mahdollisuuden verkostoitua ja jakaa ideoita yli maakuntarajojen.
- Olen vakuuttunut siitä, että yhteinen Brysselin matka vahvistaa nuorten yhteisöllisyyttä ja avaa samalla laajempaa näkökulmaa vaikuttamistyöhön ja siihen, miten eri alueet voivat oppia toisiltaan, toteaa Päijät-Hämeen edunvalvontajohtaja Antti Kalliomaa.
Varsinais-Suomen edunvalvontajohtajaksi juuri valittu Malla Rannikko-Laine on mielissään ylimaakunnallisesta yhteistyöstä:
- Erasmus+ -hankkeen kautta saamme ylimaakunnalliselle yhteistyölle jatkoa ja mahdollisuuden tarjota konkreettisia kokemuksia eurooppalaisesta yhteistyöstä. Koulutuksessa nuorten keskinäinen verkostoituminen on yksi tärkeimmistä lähtökohdista. Tavoitteenamme on luoda pysyvä rakenne maakuntarajat ylittävälle verkostolle.
Lisätietoja:
Antti Kalliomaa
edunvalvontajohtaja, Päijät-Hämeen liitto
+358 40 547 7157
antti.kalliomaa(a)paijat-hame.fi
Malla Rannikko-Laine
edunvalvontajohtaja, Varsinais-Suomen liitto
+ 358 40 721 342
malla.rannikko-laine@varsinais-suomi.fi
Jayla Tammiharju
Päijät-Hämeen Vaikuttajakoulun koordinaattori
044 077 3438
jayla.tammiharju@paijat-hame.fi
Instagram: @phvaikuttajakoulu
Maiju Oikarinen
erikoissuunnittelija, kulttuuri- ja viestintäasiat
040 529 9411
maiju.oikarinen@varsinais-suomi.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti KalliomaaEdunvalvontajohtaja / Director of Public RelationsPäijät-Hämeen liitto
Puh:0405477157antti.kalliomaa@paijat-hame.fiJayla TammiharjuVaikuttajakoulun koordinaattoriPäijät-Hämeen liitto
Päijät-Hämeen vaikuttajakoulu
Linkit
- Päijät-Hämeen vaikuttajakoulu 2023-2024
- Varsinais-Suomen liiton vaikuttajakoulu
- Raportti Varsinais-Suomen liiton vaikuttajakoulun kehittämistyöstä
- Päijät-Hämeen Vaikuttajakoulun vuosikurssi 2024 juhli menestyksekästä valmistumistaan: osallistujien palaute ollut erittäin positiivista – Päijät-Hämeen liitto
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen liitto
Maakuntahallituksen päätökset 17.12.202418.12.2024 07:15:00 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen maakuntahallituksen vuoden viimeinen kokous pidettiin 17.12.2024 Lahdessa.
Hartolan, Hollolan, Iitin, Kärkölän ja Padasjoen ilmastosuunnitelmat ovat valmistuneet12.12.2024 15:46:10 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen seitsemään kuntaan on laadittu ilmastosuunnitelmia yhdessä kuntien henkilöstön, asukkaiden ja päätöksentekijöiden kanssa syksystä 2023 alkaen. Prosessin aikana on mm. pidetty työpajoja, valtuustoesittelyjä, tehty kyselyitä eri sidosryhmille, sekä järjestetty asukastilaisuuksia ja koululaisten työpajoja kuntien tarpeiden mukaan. Työtä on koordinoinut Päijät-Hämeen liitto. Kunnanvaltuustot ovat nyt hyväksyneet suunnitelmat Hartolassa, Hollolassa, Iitissä, Kärkölässä ja Padasjoella. Asikkalan ja Sysmän ilmastosuunnitelmat käsitellään kunnanvaltuustoissa alkuvuodesta 2025. Asikkalassa on käynnistymässä kommentointikierros suunnitelman luonnoksesta.
Päijät-Hämeen maakuntavaltuuston päätökset 3.12.20244.12.2024 16:27:08 EET | Tiedote
Maakuntavaltuusto kokoontui Heinolassa 3.12.2024. Se päätti vuoden 2025 talousarviosta, hyväksyi Lahden kaupunkiseudun MAL-sopimuksen ja päätti maakuntastrategian vision. Maakuntajohtaja esitti valtuustolle katsauksen Päijät-Hämeen liiton toimintaan vuonna 2025. Koko vuoden jatkuvat maakuntakaava 2060 valmistelu sekä maakuntastrategian valmistelu, joka saadaan valtuuston käsittelyyn vuoden päästä joulukuussa.
Ennakkotieto: Päijät-Hämeen ilmastopäästöt vähentyneet 50 % vuodesta 20073.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Suomen ympäristökeskuksen ennakkotiedon mukaan Suomen kuntien kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet viime vuonna noin 9 prosenttia vuoteen 2022 verrattuna. Päijät-Hämeessä päästöt vähenivät hieman vähemmän, eli noin 6 prosenttia. Kokonaisuudessaan päästöt ovat kuitenkin vähentyneet jo noin 50 % maakunnan ilmastotavoitteen vertailuvuodesta 2007 vuoteen 2023.
Luovan liikkeen työpaja ja kehollinen konsertti - Iitissä ja Orimattilassa 14.12.20242.12.2024 20:44:45 EET | Tiedote
Päijäthämäläisille on tarjolla joulun alla uudenlaisia maksuttomia kulttuurielämyksiä. IMPROFLOW luovan liikkeen työpaja & SELLAISUUKSIA kehollinen konsertti lauantaina 14.12.2024 Iitissä kello 12 ja Orimattilassa kello 16.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme