Omaishoidon tuen palkkioiden maksuaikatauluun suunnitellaan muutoksia
Kanta-Hämeen hyvinvointialueella omaishoidon tuen palkkioiden maksujen aikataulut muuttuvat kevään 2025 aikana.
Kanta-Hämeen hyvinvointialueella omaishoidon tuen palkkioiden maksujen aikataulut muuttuvat kevään 2025 aikana. Tavoitteena on, että palkkiot maksettaisiin aina seuraavan kuukauden 15. päivä. Palkkiot maksetaan jokaiselta kuukaudelta, mutta ei sen kuukauden aikana, jolloin hoito on tapahtunut.
Oma Häme päätti jo syksyllä ottaa uuden aikataulun käyttöön 1.1.2025 alkaen ja tiedotti asiasta omaishoitajia. Aikataulua on nyt kuitenkin päätetty siirtää. Omaishoitoperheissä muutos on kyseenalaistettu ja tuotu esiin, että palkkioiden maksupäivästä on voimassa olevissa sopimuksissa sovittu toisin.
Hyvinvointialueella on asiaa selvitetty ja asiasta keskusteltu. Saadun palautteen vuoksi maksupäivämuutosta ei tehdä vielä vuoden alussa, vaan sitä siirretään keväämmälle, jotta sopimussisältöihin ehditään tehdä tarvittavat muutokset. Hyvinvointialueen tavoitteena on edelleen muuttaa maksuaikatauluja ja siten yhdenmukaistaa palkkioiden maksut.
Myös omaishoidon palkkiot muuttuvat ensi vuonna. Aluevaltuusto päätti tiukan äänestyksen jälkeen tiistaina 17.12., että omaishoidon tukia alennetaan palkkioluokissa 1 ja 3 kansalliseen keskiarvoon (486,71 e ja 1248,94 e) sekä nostetaan palkkioluokassa 2 kansalliseen keskiarvoon (780 e).
Yhteyshenkilöt
Annukka Kuisminikäihmisten asiakasohjauksen tulosaluejohtaja
Puh:050 550 2263annukka.kuismin@omahame.fiLeena ToivonenPalvelupäällikkö, vammaispalvelut
Puh:+358503697627leena.toivonen@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Oma Hämeen järjestöavustushaku vuodelle 2025 on käynnistynyt20.12.2024 14:18:43 EET | Tiedote
Hyvinvointialue avustaa järjestöjä, joiden toiminta tukee, täydentää ja monipuolistaa sen omia palveluja.
Asiakas- ja potilasturvallisuusgaalassa palkittiin Kanta-Hämeen hyvinvointialueen edelläkävijöitä turvallisuuden kehittämisessä20.12.2024 13:50:02 EET | Tiedote
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen Asiakas- ja potilasturvallisuusgaalassa juhlistettiin kuuden yksikön merkittävää panosta turvallisen hoidon kehittämisessä. Hauhon terveysasema ja Kotihoito palkittiin esimerkillisestä toiminnastaan. Tapahtumassa korostettiin asiakasosallisuuden merkitystä turvallisuuden kehittämisessä. Musiikkiesityksenä kuultiin Kristian Ahjoniemen sävellys.
Asiakkaiden palautteet ovat arvokkaita palveluiden kehittämisessä20.12.2024 11:27:17 EET | Tiedote
Oma Häme on kerännyt palautetta uusilla tavoilla kesästä lähtien.
Oma Hämeen Kotia kohti -yksiköt ovat tuoneet tarvittavaa apua ikäihmisille – toiminta saa jatkoa20.12.2024 08:42:00 EET | Tiedote
Yhteisölliselle asumiselle on ollut eniten tarvetta sairaalasta kotiutuville, jotka tarvitsevat jatkohoitoa, mutta eivät ympärivuorokautista hoivaa. Toimintaa on päätetty jatkaa myös pilottien jälkeen.
Kiireettömät terveydenhuollon palvelut avautuvat 2.1.2025 poikkeuksellisesti klo 1020.12.2024 08:04:21 EET | Tiedote
Oma Häme yhtenäistää potilastietojärjestelmät, minkä vuoksi kiireettömät terveydenhuollon palvelut avautuvat poikkeuksellisesti klo 10 torstaina 2.1.2025. Tämä koskee terveyskeskuksia, kuntoutusta, erikoissairaanhoitoa ja digitaalisia palveluja. Muutos takaa sujuvamman asiakaspalvelun jatkossa. Kiireellinen hoito toimii normaalisti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme