Oma Häme

Oma Hämeen tukipalveluyhtiö aloittaa toimintansa 1.1.2025

Jaa

Muutos ei vaikuta asiakkaiden arkeen. Henkilöstö siirtyy hyvinvointialueelta vanhoina työntekijöinä.

Henkilö moppaamassa käytävää, vieressä sininen ämpäri.
Kuvituskuva

Oma Hämeen oma tukipalveluyhtiö aloittaa toimintansa vuoden 2025 alussa. Yhtiö tuottaa hyvinvointialueelle ateria-, puhtaus-, kiinteistöhuolto- ja laitehuoltopalveluita.

Uusi yhtiö tuottaa palveluja pääasiassa Oma Hämeelle, mutta myös rajallisesti yhteistyökumppaneille, kuten Fimlabille ja Sydänsairaalalle. Yhtiö laskuttaa palveluistaan asiakkaita, myös sisäisesti. Oma Hämeen toimialat ja tulosalueet ovat budjetoineet vuoden 2025 talousarviosuunnittelun yhteydessä määrärahoja esimerkiksi puhtaus- ja ateriapalveluihin samalla tavalla kuin kuluvan vuoden talousarviossa.  

Muutos ei näy asiakkaiden arjessa, vaan kaikki tähän asti hyvinvointialueen järjestämät palvelut jatkuvat saumatta samanlaisina vuoden vaihteen jälkeen. Yhtiön tavoitteena on nollatulos, jossa tuottojen on tarkoitus kattaa kulut. 

– Pitkässä juoksussa pyrimme seurantamalleja parantamalla seuraamaan tiiviimmin esimerkiksi laadun tasaisuutta sekä palvelujen viiveaikoja ja siten saamaan positiivista kehitystä aikaiseksi, sanoo tukipalveluyhtiön toimitusjohtaja Ville Vuorijärvi.  

Yhtiössä työskentelee reilut 300 työntekijää, jotka siirtyvät Oma Hämeestä liikkeenluovutuksella vanhoina työntekijöinä, joten heidän työsuhteidensa edut säilyvät.

Myös henkilöstön työtehtävät säilyvät suurimmaksi osaksi ennallaan, lukuun ottamatta joitakin täsmennyksiä tehtäväsisällössä tai -nimikkeissä. Muutoksen myötä henkilöstön työnantaja ja palkanmaksaja vaihtuvat, mutta nykyinen työehtosopimus pysyy voimassa sopimuskauden loppuun.  

Tukipalveluilla on merkittävä rooli hoidon ja hoivan tukemisessa 

Keskeisiä tavoitteita yhtiölle ovat Vuorijärven mukaan esimerkiksi hävikin vähentäminen, toimintamallien yhtenäistäminen ja kustannustehokkuuden parantaminen. 

– Suurimmat toimintaan vaikuttavat muutokset tulevat lähivuosina palveluverkon muutosten ja esimerkiksi Assi-sairaalan käyttöönoton kautta. Ne vaikuttavat hyvin paljon tukipalvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen. Näen, että meidän tulee yhtiössä löytää uusia keinoja palvelutarpeen muutosten jatkuvaan tiedostamiseen ja onnistuneeseen muutosten ennustamiseen, jatkaa Vuorijärvi. 

Tukipalveluyhtiön hallituksen puheenjohtajan Aino Närkin (kok.) mukaan yhtiön toiminnan valmisteluvaihe on sujunut hyvin ja ilman ongelmia. 

– Valmistelutyötä on tehty oman toimen ohella kesästä lähtien. Terveiset henkilöstön suunnalta ovat olleet pääosin myönteisiä. Muutos on toki iso ja ottaa aikansa, että tukipalveluyhtiön oma yrityskulttuuri muotoutuu, muistuttaa Närkki. 

Aluehallituksessa istuva Närkki kertoo, että tukipalveluyhtiön toimintaa seurataan ja sitä myös verrataan vastaavien markkinoilla toimivien yhtiöiden toimintaan. 

– Tukipalveluilla tuetaan keskeisesti varsinaisen hoidon ja hoivan onnistumista Oma Hämeessä. Uskon, että tällainen työjako joustavoittaa tukipalveluiden tuottamista ja tuo mukanaan myös kustannustietoisuutta esimerkiksi palveluiden tuotteistamisen kautta, toteaa Närkki.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Aluevaalitulos on vahvistettu – vain yksi muutos Kanta-Hämeessä17.4.2025 12:11:10 EEST | Tiedote

Aluevaalilautakunta on vahvistanut Kanta-Hämeen vaalituloksen 16. huhtikuuta. Kuntien keskusvaalilautakuntien tekemässä tarkastuslaskennassa alustavaan vaalitulokseen on tullut yksi muutos SDP:n valtuutettuihin. Sunnuntaina sosialidemokraattien ehdokkaista viimeisenä valtuustoon näytti tulevan valituksi hämeenlinnalainen Terhi Lehtonen. Tarkastuslaskennassa janakkalalaisen Marko Mustialan äänimäärä oli Lehtosta suurempi, joten Mustiala tuli valituksi valtuustoon ja Lehtosesta tuli varavaltuutettu. Nimilista valituista valtuutetuista ja varavaltuutetuista löytyy tästä uutisesta. Kanta-Hämeessä aluevaltuustossa on 59 valtuutettua. Uudessa aluevaltuustossa tulee istumaan seitsemän eri puolueen valtuutettuja, joista enemmistö on naisia. Uusia valtuutettuja on 23 eli noin 39 prosenttia. Kanta-Hämeessä äänestysprosentti oli 52. Ensimmäisissä aluevaaleissa, vuonna 2022, äänestysaktiivisuus oli Kanta-Hämeessä 46,6 prosenttia. Kanta-Hämeen uusi aluevaltuusto aloittaa kautensa 1. kesäkuuta ja jä

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye