Prisma Palokan myymäläuudistus: 600 neliötä lisää myyntipinta-alaa
Osuuskauppa Keskimaa aloittaa mittavan laajennuksen ja myymäläuudistuksen Prisma Palokassa tammikuun toisella viikolla. Myymälän pinta-ala laajenee noin 1000 neliöllä, josta myyntipinta-alaa on noin 600 neliötä. Laajennuksen myötä erityisesti päivittäistavarapuoli kasvaa entisestään. Myymälän laajennus valmistuu huhtikuussa 2025.
Jyväskylässä sijaitsevan Prisma Palokan laajennusprojekti on osa Osuuskauppa Keskimaan strategiaa parantaa asiakaspalvelua ja vastata alueen kasvavaan kysyntään.
− Palokan Prismassa on tehty viimeisin myymäläuudistus vuonna 2020, jolloin myymälän ilme muutettiin uudistuneen Prima-ilmeen mukaiseksi ja kylmäkalusteet vaihdettiin. Nyt alkavassa uudistus- ja laajennusprojektissa keskitytään erityisesti myymälän laajennukseen, jonka ansiosta asiakaskokemus paranee. Laajempi valikoima ja avarammat tilat helpottavat asiointia ja tekevät ostoskokemuksesta entistä miellyttävämmän, kertoo Prismajohtaja Mikko Lehtinen.
Lisätilaa myymälään saadaan nykyisen käyttötavaraosaston viereisistä tyhjistä toimitiloista kiinteistön pohjoispuolella.
− Käyttötavaraosasto sijoitetaan Palokanorren puoleiselle seinustalle, missä on tällä hetkellä käyttämätöntä toimitilaa. Laajennuksen ansiosta myymälään saadaan myös lisää varastotilaa. Myymälän pääkäytävät levenevät, mikä tekee tiloista avarammat ja asioinnista sujuvampaa. Laajennuksen myötä erityisesti päivittäistavaraosaston valikoimia laajennetaan eri tuoteryhmissä, Lehtinen jatkaa.
Myymälälaajennuksen tavoitteena on parantaa ostamisen helppoutta ja selkeyttää myymälän pääkiertoa. Leipäosastolle tulee lisää väljyyttä, juomaosasto kasvaa merkittävästi, ja makeismaailma sekä kauneuden maailma laajenevat. Ruokatorin itsepalvelutuotteistus kasvaa, jolloin tuotteita voi ostaa myös ruokatorin aukioloaikojen ulkopuolella. Itsepalvelukassa-alue kaksinkertaistuu, ja jatkossa käytössä on neljä hihnallista kassaa ja kuusi minipikakassaa. Myös Kerää ja skannaa -palvelun kapuloiden määrää lisätään.
− Useat muutokset tehdään nimenomaan ostamisen helppoutta silmällä pitäen. Esimerkiksi myymälään tulee oma lastenmaailma, joka kokoaa yhteen päivittäistavaran ja käyttötavaran tuotteistuksen. Tämä helpottaa merkittävästi lapsiperheiden ostamista, kun kaikki perheen pienimmille löytyy yhdestä paikasta, Lehtinen huomauttaa.
Laajennuksen yhteydessä myös verkkokaupan noutopiste siirretään myymälän pohjoispäätyyn, jossa se on paremmin saavutettavissa lähelle sijoittuvien noutopisteen parkkipaikkojen ansiosta. Lisäksi TalletusOtto-automaatti siirretään Alkon edustalle tammikuussa, viikon kaksi lopussa.
Muutostyöt myymälässä pyritään hoitamaan niin, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa asiakkaiden asioinnille. Laajennuksen kokonaisinvestointi on noin 1,3 miljoonaa euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko LehtinenPrismajohtajaOsuuskauppa Keskimaa
Puh:010 767 3032mikko.lehtinen@sok.fiKuvat
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä noin 755 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on lähes 140 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme noin 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa avaa kesätyöhakunsa – satoja paikkoja tarjolla3.1.2025 08:55:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa palkkaa kesälle 2025 satoja kesätyöntekijöitä monipuolisiin tehtäviin eri puolille Keski-Suomea. Työntekijöitä tarvitaan erityisesti kauppoihin myyjiksi sekä ABC-liikenneasemien asiakaspalveluun. Lisäksi kesätyöpaikkoja on tarjolla kokeille, tarjoilijoille ja pikaruokatyöntekijöille. Kesätyöhaku on avoinna 3. tammikuuta – 16. helmikuuta 2025.
ABC Vaajakosken suurteholatausaseman laajennus on valmistunut – lisää latausinvestointeja Keski-Suomeen ensi vuonna20.12.2024 08:55:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa on saanut valmiiksi ABC Vaajakosken sähköautojen latausaseman laajennuksen. Laajennuksen myötä aseman latauspaikkamäärä nostettiin kahteentoista ja kokonaisteho 1200 kilowattiin. Keskimaa jatkaa investointeja sähköautojen latausasemien kehittämiseen myös ensi vuonna, jolloin Hirvaskankaalle rakennetaan Keski-Suomen suurin suurteholatausasema.
Keskimaan henkilöstöä kiitetään yli 1,5 miljoonan euron ylimääräisellä tulospalkkiolla17.12.2024 10:45:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa palkitsee koko henkilökuntansa yhteensä yli 1,5 miljoonan euron ylimääräisellä tulospalkkiolla kiitoksena vuoden 2024 tuloksesta. Ylimääräisen tulospalkkion piirissä ovat kaikki Keskimaan koko- ja osa-aikaiset työntekijät, yhteensä lähes 2 000 henkilöä, johtoryhmää lukuun ottamatta. Tulospalkkiota maksetaan työntekijöille suhteessa tehtyihin työtunteihin. Ylimääräisen tulopalkkion suuruus on 0,50 euroa / tehty työtunti.
Osuuskauppa Keskimaa on ostanut P-Sokoksen pysäköintitilat Jyväs-Parkilta16.12.2024 14:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa on ostanut Jyväs-Parkki Oy:lta Jyväskylän keskustassa sijaitsevan P-Sokoksen pysäköintitilat. Pysäköinti P-Sokoksella jatkuu normaalisti, toistaiseksi nykyisellä hinnoittelulla, mutta 1.1.2025 alkaen Osuuskauppa Keskimaan liiketoimintana.
Osuuskauppa Keskimaan hallitus vuodelle 2025 on valittu13.12.2024 14:35:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan hallintoneuvoston kokouksessa 12.12.2024 valittiin hallitus ja hallintoneuvoston puheenjohtajat vuodelle 2025. Lisäksi hallintoneuvosto vahvisti Keskimaan edustajiston vaalien aikataulun ja jäsenalueet syksylle 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme