Kanta-Hämeen keskussairaalan päivystys on pahasti ruuhkautunut
Ruuhkautuneeseen tilanteeseen on vaikuttanut muun muassa pitkät pyhät sekä koronasta ja influenssasta johtuvat sairastumiset. Tilanne ei johdu potilastietojärjestelmän muutoksista.
Kanta-Hämeen keskussairaalan päivystys on ruuhkautunut torstai-illasta lähtien. Tällä hetkellä lähes kaikki vuodepaikat ovat täynnä. Keskussairaalan osastoilla on käytössä ns. ylipaikat. Samanlainen tilanne on syntynyt moniin sairaaloihin jo aiemmin joulun pyhien aikaan.
Ruuhkautuneeseen tilanteeseen on vaikuttanut muun muassa pitkät pyhät sekä koronasta ja influenssasta johtuvat sairastumiset. Tilanne ei johdu potilastietojärjestelmän muutoksista.
Oma Häme kehottaa hakeutumaan päivystykseen vain päivystystä vaativissa tapauksissa. Ennen päivystykseen hakeutumista on syytä soittaa päivystysapu 116 117 -kiireellisen hoidon ensilinjaan. 116 117 -linja ruuhkautui torstaina, mutta jonot on nyt saatu purettua (Kiireellisen hoidon ensilinjan ruuhkat on saatu purettua - Oma Häme). Hätätilanteessa soitetaan aina hätänumeroon 112.
Päivystyksen ruuhkautuminen voi aiheuttaa odotusaikojen pitkittymistä. Kaikkien potilaiden hoidon ja kiireellisyyden tarve arvioidaan aina päivystykseen tullessa. Potilaita ohjataan tarvittaessa kotiin tai esimerkiksi omalle terveysasemalle tai työterveyshuoltoon seuraavana arkipäivänä, mikäli hoitoa ei ole lääketieteellisesti tarvetta antaa päivystyksenä.
Jatkohoitopaikkojen saamiseksi ja ruuhkan purkamiseksi Oma Häme on mm. lisännyt osastopaikkoja ja hoivapaikkoja sekä hälyttänyt lisähenkilökuntaa päivystykseen, osastoille ja kotisairaalaan.
Yhteyshenkilöt
Veli-Pekka Rautavapalvelualueylilääkäri
Puh:040 193 7418veli-pekka.rautava@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Kiireellisen hoidon ensilinjan ruuhkat on saatu purettua – myös kaikki terveysasemat ottavat nyt puheluita3.1.2025 11:50:13 EET | Uutinen
Suurimmat ruuhkat on saatu torstain jälkeen onnistuneesti purettua. Edelleen palveluissa voi olla hitautta tai viivettä ja kiireettömiä asioita koskevat soitot pyydetään jättämään ensi viikolle.
Potilastietojärjestelmän päivitys ruuhkauttaa terveysasemia2.1.2025 12:36:11 EET | Uutinen
Puhelut ovat ruuhkautuneet Päivystysapu 116 117 -kiireellisen hoidon ensilinjassa. Hätätilanteessa on otettava yhteys hätänumeroon 112. Jos asia ei ole kiireellinen, pyydämme ystävällisesti siirtämään yhteydenottoa terveysasemaan myöhemmäksi.
Potilastietojärjestelmien yhdistäminen on saatu valmiiksi2.1.2025 10:11:38 EET | Uutinen
Tietojärjestelmien yhdistäminen alkoi keskiviikkona 1. tammikuuta kello 00 ja päättyi hieman suunniteltua aikataulua myöhemmin, noin kello 9 torstaiaamuna.
Katri Pellinen on laulava sosiaalityöntekijä, joka haluaa vaikuttaa ja ravistella sosiaalialaa31.12.2024 08:30:00 EET | Artikkeli
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen sosiaalihuollon erityisasiantuntija Katri Pellinen suhtautuu intohimoisesti rakenteelliseen sosiaalityöhön ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Hänen mukaansa yksilöä autetaan parhaiten puuttumalla yhteiskunnan, organisaation ja palveluiden rakenteisiin.
Potilastietojärjestelmien yhdistäminen hidastaa toimintaa kiirevastaanotoilla ja päivystyksessä vuoden ensimmäisinä päivinä30.12.2024 16:44:02 EET | Tiedote
Oma Häme siirtyy vuoden 2025 alussa yhteen, yhteiseen potilastietojärjestelmään, kun Forssan seudun ja muun Kanta-Hämeen alueen Lifecare-potilastietojärjestelmien tiedot yhdistetään. Järjestelmien yhdistäminen sujuvoittaa tiedonkulkua yksiköstä toiseen, mikä parantaa sekä hoitoprosessien nopeutta että potilasturvallisuutta. Siirtyminen uuteen potilastietojärjestelmään ei vaadi asiakkaita toimenpiteitä. Muutos hidastaa toimintaa kiirevastaanotoilla ja päivystyksessä Tietojärjestelmien yhdistäminen alkaa keskiviikkona 1. tammikuuta keskiyöllä ja loppuu aamuyöllä torstaina 2. tammikuuta. Yhdistämisen aikana potilastietojen katseluun käytetään tietojärjestelmän kopiota. Lisäksi muun muassa röntgen- ja verikoepyynnöt, sairauslomatodistukset ja reseptit kirjoitetaan paperille, kun ne normaalisti tehtäisiin järjestelmän kautta. Tämä hidastaa toimintaa kiirevastaanotoilla ja päivystyksessä, vaikka töissä on normaalia enemmän henkilökuntaa. Keskussairaalan päivystyksen sekä Forssan ja Riihimäen
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme