Hallitus toimii sekä omaa ohjelmaansa että Suomen EU-linjauksia vastaan – vapaaehtoisen eläkesäästämisen verokannustinta ei pidä poistaa
- Finanssiala ry vastustaa jyrkästi hallituksen esitystä poistaa vapaaehtoisen eläkesäästämisen maksuosuuksien verovähennysoikeus.
- Uudistus lopettaisi vapaaehtoisen eläkesäästämisen.
- Työeläkejärjestelmämme on riittävä muttei antelias, siksi eläkkeiden omaehtoinen täydentäminen on tärkeää.
- Ehdotuksellaan hallitus toimii sekä EU:n eläkepoliittisia tavoitteita että omaa ohjelmaansa vastaan.
- Vapaaehtoiseen eläkesäästämiseen tulisi kannustaa nykyistä enemmän eikä suinkaan ajaa säästämismuotoa alas.
Hallitus uhkaa esityksellään vetää maton alta yli 400 000 suomalaiselta, joilla vielä on vapaaehtoinen eläkevakuutus tai PS-tili. Nykyisin säästämismuotojen maksuja voi vähentää verotuksessa enintään 5 000 euroa vuodessa. Ilman verokannustinta suomalaisilla ei ole syytä sitoa säästöjään eläkeikään saakka. Finanssiala ry (FA) esittää lausunnossaan jyrkkää kritiikkiä esitystä kohtaan.
”Vapaaehtoiseen eläkesäästämiseen ja muuhun varautumiseen tulisi kannustaa nykyistä enemmän eikä ajaa säästämismuotoa alas. Verokannusteen poisto lopettaisi vapaaehtoisen eläkesäästämisen”, toteaa FA:n johtava juristi Piritta Poikonen.
Valtaosa eläkesäästäjistä on tavallisia keskituloisia suomalaisia, jotka ottivat vakuutuksen toistakymmentä vuotta sitten varautuakseen eläkepäiviinsä.
Väestön ikääntyminen asettaa paineita julkiselle taloudelle eläkemenojen kasvun lisäksi myös hoivamenojen kasvun myötä. Vapaaehtoinen eläkesäästäminen lieventää paineita lykkäämällä tuloja elinkaaren siihen vaiheeseen, kun hoivamenot kasvavat. Vapaaehtoinen eläkesäästäminen tukee myös kansankapitalismia.
Vielä hallitusohjelmassaan Petteri Orpon hallitus vakuutti olevansa sitoutunut kansankapitalismin edistämiseen ja lisäävänsä kannustimia vapaaehtoiseen eläkesäästämiseen. Hallitus toimii esityksellään paitsi omaa ohjelmaansa, myös itse tekemiään EU-päätöksiä vastaan.
”Suomi totesi huhtikuussa 2024 olevansa sitoutunut EU-tasolla kehittämään eläketuotteita ja pitkän aikavälin säästötuotteita. Samaisella huhtikuun viikolla hallitus esitti kehysriihessään vapaaehtoisen eläkesäästämisen lakkauttavaa vähennysoikeuden poistamista”, Poikonen kummastelee.
Varautumisen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa
Tarve eläketurvan täydentämiselle ei ole ainakaan vähenemässä, pikemminkin päinvastoin.
”Omaehtoinen varautuminen eläkeikään on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää. Lakisääteinen työeläkejärjestelmämme suojaa hyvin köyhyydeltä, mutta se ei ole antelias. Suomalaisten työeläke on palkasta keskimäärin 50 prosenttia, mikä on EU-keskiarvon alapuolella. Luku todennäköisesti jatkaa laskuaan”, Poikonen huomauttaa.
Pääministeri Orpolla ja valtiovarainministeri Riikka Purralla olisi lausuntokierroksen päätyttyä tilaisuus osoittaa, että hallitus on kansankapitalismin asialla ja haluaa kannustaa suomalaisia varautumaan vanhuuteen ja eläkepäiviinsä – hallitusohjelman mukaisesti. Haitallinen päätös on syytä perua.
Lue lisää
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piritta PoikonenJohtava juristi
Puh:+358 20 793 4222piritta.poikonen@finanssiala.fiJohannes PalmgrenMonimediatoimittaja
Puh:+358 20 793 4229johannes.palmgren@finanssiala.fiLisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI
020 793 4240
http://www.finanssiala.fi
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Kiinteistösijoitus on usein epälikvidi – myös rahaston kautta tehtynä3.1.2025 13:01:34 EET | Tiedote
Rahastosijoituksetkaan eivät ole riskittömiä. Riskit voivat liittyä esimerkiksi sijoituskohteiden arvon kehitykseen, geopolitiikkaan tai sijoituskohteiden likviditeettiin. Nimenomaan likviditeettiriskistä on kyse, kun viimeaikainen kehitys kiinteistömarkkinoilla on pakottanut tiettyjen kiinteistörahastojen sulkemiseen määräajaksi. Rahastojen sulkeminen ei ole merkki kriisistä vaan normaali, joskin raskas keino hallita likviditeettiriskiä.
Kutsu: Talouden pyöreä pöytä: Vaurautta, verotuloja ja hyvinvointia – millaisiin rahastoihin suomalaiset sijoittavat? 13.1.2025 klo 13.00-14.002.1.2025 10:58:27 EET | Tiedote
Jo yli 1,5 miljoonaa suomalaista sijoittaa rahastoihin. Miten sijoitusrahastot kehittyivät vuonna 2024? Miten maailman kriisit vaikuttivat pääomien liikkeisiin ja miltä näyttää tuleva vuosi? Mitä hyötyä kotimaisista rahastoista on kansantaloudelle?
EU harkitsee teleoperaattoreiden velvoittamista huijausten torjuntaan – mukaan saatava myös somealustat ja verkon kauppapaikat2.1.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Myös muiden toimijoiden kuin pankkien vastuuta huijausten ehkäisemisessä on tarpeen lisätä. Komissio harkitsee teleoperaattoreiden vastuun lisäämistä huijausten ehkäisemisessä, mikä olisi perusteltua. Myös somealustat ja verkon kauppapaikat tulee velvoittaa huijausten torjuntaan. Sääntely vaikeuttaa pankkien tietojenvaihtoa huijaustapauksissa. Tämä vaikeuttaa niiden torjuntaa ja tutkintaa. Pankeissa työskentelee tuhansia ihmisiä rahanpesun ja petosten torjunnassa. Pankkien välistä tietojenvaihtoa sääntelevät muun muassa pankkisalaisuussääntely ja yleinen tietosuoja-asetus (GDPR).
Vain oikein käytetty ilotulite ilahduttaa – varaudu ja vältä vahingot27.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Ilotulitteiden ampuminen on sallittua uudenvuodenaattona 31.12. vain kello 18–02. Ilotulitteiden käyttöpaikka tulee valita huolella, suosien syrjäisiä ja aukeita paikkoja. Jos ammut ilotulitteita, suojalaseja on käytettävä. Myös katsojille suositellaan suojalasien käyttöä. Erityisesti astmaa ja muita kroonisia keuhkosairauksia sairastavien sekä lasten kannattaa katsoa ilotulitteita etäältä. Älä roskaa! Korjaa omat roskasi viimeistään seuraavana päivänä. Lähde: Tukes
Rahoitus- ja vakuutusala tarjoavat yhteiskunnalle kriittisiä palveluja – työtaistelu ei saa pysäyttää esimerkiksi tunnistautumista ja eläkkeiden maksua21.12.2024 06:00:00 EET | Tiedote
Asiakkaille ja yhteiskunnan toiminnalle välttämättömät vakuutus- ja rahoituspalvelut on lisättävä suojelutyön piiriin. Suojelutyöllä tarkoitetaan työtä, jonka tekeminen työtaistelun aikana on välttämätöntä hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön suojelemiseksi. Maksuliikenteen ohella suojelutyö on laajennettava kattamaan muun muassa käteisraha- ja arvopaperipalvelut sekä vahvan sähköisen tunnistamisen palvelut. Vakuutussektorilla eläkkeiden ja muiden toimeentulon kannalta välttämättömien etuuksien maksaminen on varmistettava myös työtaistelun aikana. Työtaisteluiden edellytyksiin liittyvä hallituksen esitysluonnos on parhaillaan lausuntokierroksella. Eduskunta on edellyttänyt valtioneuvostolta selvitystä, kuinka suojelutyötä kehitetään ja miten suojelutyön järjestäminen turvataan ristiriitatilanteissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme