Lumiaura saapuu kaikille kotikaduille nyt aiempaa nopeammin
Uudet tiukemmat aikarajat asuntokatujen auraamiselle ovat tulleet voimaan kaikkialla Helsingissä, ja kadut aurataan viimeistään seuraavaan iltaan mennessä. Auran odotusaika on lyhentynyt noin kolmannekseen aiemmasta.
Asuntokatujen auraaminen aloitetaan, kun lumen paksuus ylittää 5 senttimetriä tai sohjon paksuus 4 senttimetriä. Jos määrä ylittyy päiväsaikaan, katu aurataan 12 tunnin kuluessa. Jos määrä ylittyy illan tai yön aikana, katu aurataan seuraavaan iltaan mennessä. Ero entiseen on merkittävä, sillä aiemmin auraa on voinut joutua odottamaan kolmekin vuorokautta.
Nopeampi asuntokatujen auraus tuli voimaan kaikilla yksityisten urakoitsijoiden alueilla viime syksynä, ja Staran hoidossa olevilla alueilla tammikuun 2025 alusta alkaen.
Kaupungin kadut aurataan niin sanotun hoitoluokituksen mukaisesti. Ennen asuntokatuja aurataan pääkadut ja joukkoliikenteen käyttämät kadut. Myös kävely- ja pyörätiet aurataan hoitoluokituksen mukaisessa järjestyksessä. Voimakkaan lumipyryn aikana aurauksen aikarajat eivät kuitenkaan ole voimassa.
Kaupunki on tänä talvena lisännyt myös lumitöiden valvontaa. Uudistuksilla pyritään talvikunnossapidon parempaan laatuun.
Vikailmoitukset kaupungin palautejärjestelmään
Hoitamatta jääneistä kaduista tai esimerkiksi huonosti sijoitetuista lumikasoista kannattaa jättää vikailmoitus osoitteessa palautteet.hel.fi. Tällöin tieto ongelmasta siirtyy nopeasti toimenpidepyyntönä urakoitsijalle, ja vastaavasti vikailmoituksen jättäjä saa tiedon toimenpiteen etenemisestä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Median yhteyshenkilöt talvikunnossapidosta
Toni Rantanen
tiimipäällikkö
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristön toimiala
toni.rantanen@hel.fi
Janne Pesola
yksikön päällikkö
Helsingin kaupunki
kaupunkiympariston toimiala
janne.pesola@hel.fi
Asukkaiden yhteydenotot ja palautteet
Kaupunkiympäristön asiakaspalvelu
puh. 09 310 22111
palautteet.hel.fi
Kuvat
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Älä kasaa pihalumia kadulle tai puistoihin9.1.2025 12:00:41 EET | Tiedote
Pihojen ja kattojen lumien poisto ja poiskuljetus on kaikkialla Helsingissä kiinteistöjen vastuulla. Pihalumia ei saa kasata kadulle tai puistoihin. Kantakaupungissa kiinteistöt vastaavat myös jalkakäytävien talvikunnossapidosta.
Planen för nybyggnad för statsrådets slott har bearbetats så att den passar in i den historiska miljön9.1.2025 10:47:13 EET | Pressmeddelande
I statsrådets slott påbörjas en omfattande grundläggande renovering där en nybyggnad uppförs på slottets innergård. Den nya byggnaden möjliggör moderna lokaler och säkerhetskrav som statsledningen kräver.
Valtioneuvoston linnan uudisrakennuksen suunnitelmaa kehitetty historialliseen ympäristöön sopivaksi9.1.2025 10:47:13 EET | Tiedote
Valtioneuvoston linnassa on alkamassa laaja peruskorjaushanke, jonka yhteydessä linnan sisäpihalle rakennetaan uudisrakennus. Uusi rakennus mahdollistaa nykyaikaiset tilat ja valtiojohdon edellyttämät turvallisuusvaatimukset.
Plan for new building in Government Palace courtyard developed to match historical environment9.1.2025 10:47:13 EET | Press release
A significant renovation project is beginning at the Government Palace, which will include the construction of a new building in the courtyard. This new building will provide modern facilities and the security that our government requires.
Kaupunki poistaa huonokuntoisia puita keskustan ja Töölön alueilla8.1.2025 12:38:59 EET | Tiedote
Huonokuntoisia ja kuolleita katu- ja puistopuita poistetaan kevättalven aikana. Puut poistetaan turvallisuussyistä, sillä heikkokuntoisina ne ovat vaarassa kaatua. Poistot aloitetaan tammikuussa ja saadaan päätökseen keväällä ennen muuttolintujen saapumista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme