Kaupunki poistaa huonokuntoisia puita keskustan ja Töölön alueilla
Huonokuntoisia ja kuolleita katu- ja puistopuita poistetaan kevättalven aikana. Puut poistetaan turvallisuussyistä, sillä heikkokuntoisina ne ovat vaarassa kaatua. Poistot aloitetaan tammikuussa ja saadaan päätökseen keväällä ennen muuttolintujen saapumista.
Lisäksi keskustan ja Töölön alueilta joudutaan poistamaan eri kohteista nuoria, alle kymmenvuotiaita kuivuneita puita. Samassa yhteydessä tehdään muita puiden hoitotoimenpiteitä, esimerkiksi kuolleiden oksien poistoa.
Kaupunki kartoittaa jatkuvasti etenkin kulkureittien varsilla kasvavien puiden kuntoa. Poistettavat puut kaadetaan pääasiallisesti aina alkuvuoden aikana. Talvi on sopivin aika kaataa vahingoittuneet puut, sillä lehdettöminä niitä on sujuvaa käsitellä, ja lumi suojaa ympäristön kasvillisuutta kaatuvien runkojen sekä työkoneiden painolta.
Töiden toteutuksesta vastaa rakentamispalveluliikelaitos Stara.
Keskustan alueelta poistettavia puita:
- Kaivopuistonrannasta kuivunut jalava
- Ehrenströmintielta ja -rannasta useampi kuivunut vaahtera
- Sinebrychoffinpuistosta lahonnut vaahtera
- Neitsytpolulta jalava
- Jätkäsaarenkujalta kuollut pihlaja
- Suezinkadulta kaksi kuollutta kirsikkapuuta
- Messitytönkadulta kuollut omenapuu
- Länsilinkistä kuollut kirsikkapuu
- Kylpylänaukiolta haljennut vaahtera
- Tähtitornilta useampi kuivunut tai pakurinen puu
- Taivallahdesta myrskyn runtelema lehmus
- Birger Käcklundin raitilta kuollut havu
- Pohjoisrannasta kuivunut lehmus
- Vilhonkadulta kuivunut lehmus
- Makasiinipuistosta kuivunut pihlaja
- Katajanokanrannasta useampi kuivunut puu
- Kanavarannasta leikkipaikalta huonokuntoinen leppä
- Väinämöisenkentältä kuivunut pihlaja
- Koulupuistikosta myrskyssä romahtanut jalava
- Merikasarminkadulta kuollut salava
Lauttasaaren alueelta poistettavia puita:
- Lielahdentieltä kuollut omenapuu
- Lemissaarentieltä kuivunut kirsikkapuu
- Gyldenintieltä kuivunut vaahtera
- Isokaarelta kuivunut kirsikka- ja omenapuu
- Hevosenkenkäpuistosta kuivunut pihlaja
- Nahkahousuntieltä kuivunut koivu
- Heikkiläntieltä kuivunut kirsikkapuu
- Meripuistontieltä lahonnut jalava
- Luoteisväylältä haapavesakko
- Katajaharjuntieltä kuollut mänty
- Lahnaruohontieltä kuollut kuusi
Töölöstä ja Pasilasta poistettavia puita:
- Merikannontieltä huonokuntoinen leppä ja vaahtera
- Rahapajankadulta pökkelökääpäinen koivu
- Hammarskjöldintieltä kuollut tuija
- Tahkontieltä kuivunut koivu
- Tapahtumapuistosta pihlaja ja kuivunut vaahtera
- Linnunlaulusta kuivuva jalava
- Kivelänkadulta kuivunut lehmus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Raisio
puuasiantuntija
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 38431
juha.raisio@hel.fi
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Älä kasaa pihalumia kadulle tai puistoihin9.1.2025 12:00:41 EET | Tiedote
Pihojen ja kattojen lumien poisto ja poiskuljetus on kaikkialla Helsingissä kiinteistöjen vastuulla. Pihalumia ei saa kasata kadulle tai puistoihin. Kantakaupungissa kiinteistöt vastaavat myös jalkakäytävien talvikunnossapidosta.
Planen för nybyggnad för statsrådets slott har bearbetats så att den passar in i den historiska miljön9.1.2025 10:47:13 EET | Pressmeddelande
I statsrådets slott påbörjas en omfattande grundläggande renovering där en nybyggnad uppförs på slottets innergård. Den nya byggnaden möjliggör moderna lokaler och säkerhetskrav som statsledningen kräver.
Valtioneuvoston linnan uudisrakennuksen suunnitelmaa kehitetty historialliseen ympäristöön sopivaksi9.1.2025 10:47:13 EET | Tiedote
Valtioneuvoston linnassa on alkamassa laaja peruskorjaushanke, jonka yhteydessä linnan sisäpihalle rakennetaan uudisrakennus. Uusi rakennus mahdollistaa nykyaikaiset tilat ja valtiojohdon edellyttämät turvallisuusvaatimukset.
Plan for new building in Government Palace courtyard developed to match historical environment9.1.2025 10:47:13 EET | Press release
A significant renovation project is beginning at the Government Palace, which will include the construction of a new building in the courtyard. This new building will provide modern facilities and the security that our government requires.
Lumiaura saapuu kaikille kotikaduille nyt aiempaa nopeammin8.1.2025 14:12:29 EET | Tiedote
Uudet tiukemmat aikarajat asuntokatujen auraamiselle ovat tulleet voimaan kaikkialla Helsingissä, ja kadut aurataan viimeistään seuraavaan iltaan mennessä. Auran odotusaika on lyhentynyt noin kolmannekseen aiemmasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme