Punavuoressa sijaitseva Fredrikintori peruskorjataan - luonnos nyt tutustuttavissa
Helsinki suunnittelee Punavuoressa sijaitsevan Fredrikintorin peruskorjausta. Peruskorjauksen suunnitelma esitellään asukkaille 15. tammikuuta.
Suunnitelman tavoitteena on säilyttää Fredrikintori avoimena kaupunkitilana ja kehittää sen toiminnallisuutta torin historialliset arvot ja nykyiset puut huomioiden. Peruskorjauksessa torille lisätään kasvillisuutta ja istuskelumahdollisuuksia, uusitaan torikiveykset ja valaistus, sekä uusitaan kunnallis- ja tapahtumatekniikka.
Suunnitelma pohjautuu aiemmin laadittuun ideasuunnitelmaan, jota on muutettu asukkaiden palautteen ja Helsingin kaupungin tavoitteiden pohjalta. Asukkailta saatu palaute on vaikuttanut muun muassa siihen, että Fredrikintorilla säilytetään yhtä huonokuntoista lukuun ottamatta kaikki nykyiset puut. Ideasuunnitelmasta poiketen toritoimintoja ja istutusalueiden sijainteja on järjestetty uudelleen, jotta terassitoiminta, torimyynti ja vapaa oleskelu mahdollistuisivat entistä paremmin. Vapaata oleilua varten on lisätty uusia penkkiryhmiä torialueelle.
Luonnokseen voi tutustua 21. tammikuuta asti
Suunnitelmaluonnos esitellään asukkaille 15. tammikuuta klo 16.30–18.30 Snellmanin ala-asteella. Tilaisuudessa on varattu aikaa myös keskustelulle. Luonnokseen voi tutustua esillä olon aikana 8.-21.1.2025 myös osoitteessa hel.fi/suunnitelmat.
Esillä olon jälkeen luonnokseen tehdään tarvittavat muutokset. Keväämmällä suunnitelma laitetaan nähtäville, jonka aikana asukkailla on vielä mahdollisuus antaa siitä palautetta. Tavoitteena on, että rakennustyöt Fredrikintorilla alkaisivat vuoden 2025 lopussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Lalla
Projektipäällikkö
Helsingin kaupunki, liikenne- ja katusuunnittelu
puh. 09 310 39513
maria.lalla@hel.fi
Lauri Axelsson
Johtava asiantuntija
Ramboll Finland Oy
puh. 050 589 7915
lauri.axelsson@ramboll.fi
Kuvat
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Älä kasaa pihalumia kadulle tai puistoihin9.1.2025 12:00:41 EET | Tiedote
Pihojen ja kattojen lumien poisto ja poiskuljetus on kaikkialla Helsingissä kiinteistöjen vastuulla. Pihalumia ei saa kasata kadulle tai puistoihin. Kantakaupungissa kiinteistöt vastaavat myös jalkakäytävien talvikunnossapidosta.
Planen för nybyggnad för statsrådets slott har bearbetats så att den passar in i den historiska miljön9.1.2025 10:47:13 EET | Pressmeddelande
I statsrådets slott påbörjas en omfattande grundläggande renovering där en nybyggnad uppförs på slottets innergård. Den nya byggnaden möjliggör moderna lokaler och säkerhetskrav som statsledningen kräver.
Valtioneuvoston linnan uudisrakennuksen suunnitelmaa kehitetty historialliseen ympäristöön sopivaksi9.1.2025 10:47:13 EET | Tiedote
Valtioneuvoston linnassa on alkamassa laaja peruskorjaushanke, jonka yhteydessä linnan sisäpihalle rakennetaan uudisrakennus. Uusi rakennus mahdollistaa nykyaikaiset tilat ja valtiojohdon edellyttämät turvallisuusvaatimukset.
Plan for new building in Government Palace courtyard developed to match historical environment9.1.2025 10:47:13 EET | Press release
A significant renovation project is beginning at the Government Palace, which will include the construction of a new building in the courtyard. This new building will provide modern facilities and the security that our government requires.
Lumiaura saapuu kaikille kotikaduille nyt aiempaa nopeammin8.1.2025 14:12:29 EET | Tiedote
Uudet tiukemmat aikarajat asuntokatujen auraamiselle ovat tulleet voimaan kaikkialla Helsingissä, ja kadut aurataan viimeistään seuraavaan iltaan mennessä. Auran odotusaika on lyhentynyt noin kolmannekseen aiemmasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme