Vihreiden Forsgrén tyrmää toimeentulotuen leikkaukset: “Ei oikeudenmukaista eikä inhimillistä”
Vihreiden kansanedustaja Bella Forsgrén muistuttaa, että kaavaillut toimeentulotuen leikkaukset osuisivat jälleen heihin, jotka ovat jo valmiiksi heikoimmassa asemassa, eikä niitä tule toteuttaa työryhmän esityksestä huolimatta.
– Toimeentulotuki on viimesijainen turva ihmisille, jotka eivät saa tuloja muualta. Sen tarkoitus on turvata jokaiselle ihmisarvoinen elämä. Nyt hallitus haluaa leikata tukea tilanteissa, joissa ihminen jo valmiiksi kamppailee toimeentulon rajamailla. Tämä ei ole oikeudenmukaista eikä inhimillistä, Forsgrén toteaa.
Työryhmän ehdotuksissa esitetään muun muassa leikkauksia toimeentulotuen perusosaan ja suojaosan poistamista. Vaikka näiden toimien arvioidaan säästävän miljoonia euroja, on niiden inhimillinen hinta valtava, huomauttaa Forsgrén.
– Mikäli nämä esitykset konkretisoituisivat leikkauksina, osuisivat ne jälleen niihin samoihin ihmisiin, joihin esimerkiksi terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset, lääkkeiden hintojen nostaminen sekä lukuisat muut hallituksen leikkaukset kohdistuvat, Forsgrén muistuttaa.
– Pitkään toimentulotukea käyttäneiden haasteet ovat moninaisia. He tarvitsevat ennen kaikkea apua ja tukea. Nyt hallitus suunnittelee potkivansa jo valmiiksi maassa makaavia. Uskallan luvata, ettei näin epäinhimillinen politiikka tuo pitkällä tähtäimellä euroakaan säästöjä, päin vastoin.
Forsgrén muistuttaa, että Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea on jo toistuvasti antanut moitteet Suomen perusturvan riittämättömästä tasosta, jota hallitus nyt suunnittelee heikentävän entisestään.
– Vaikka kyse on vasta työryhmän esityksestä, on huoli suuri. Hallituksen tulee kieltäytyä ottamasta näitä keinoja käyttöön sekä peräännyttävä suunnitelmistaan leikata toimeentulotukea. Hallituksen tulisi keskittyä sen sijaan pitkäjänteisiin toimiin, jotka vahvistavat perusturvaa, vähentävät köyhyyttä ja tukevat jokaisen mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan, Forsgrén kiteyttää.
Yhteyshenkilöt
Bella ForsgrénVihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:09 432 3114bella.forsgren@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Sofia Virta pitää Purran puheita tuloeroista törkeinä ja ylimielisinä: “Mitä sanottavaa ministerillä on hallituksen tuhansille köyhyyteen työntämille lapsille?”7.1.2025 14:38:28 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan Riikka Purran uusin blogikirjoitus, josta myös Helsingin Sanomat uutisoi, kertoo valtiovarainministerin ylimielisyydestä ja piittaamattomuudesta, mutta myös epävarmuudesta.
Krääsän verkkokauppa kiihtyi Suomessa – Vihreiden Tiina Elo esittää krääsäkauppakieltoa7.1.2025 12:56:08 EET | Tiedote
Tullin tuore tilasto paljasti, että pikkupakettien tuonti Kiinasta 13-kertaistui edellisvuodesta. Pakettien keskihinta oli lokakuun loppuun mennessä vain kuusi euroa. Vihreiden kansanedustaja Tiina Elo vaatii hallitukselta krääsäkauppakieltoa, jolla muun muassa Temu ja Shein kiellettäisiin Suomessa. Elo uskoo krääsätalouden suitsimisen saavan puoluerajat ylittävän kannatuksen.
Vihreiden Bella Forsgrén: Vastavalmistunut selvitys korostaa automaatiojäsenyyden merkitystä ylioppilaskuntien toiminnalle ja yliopistojen itsehallinnolle20.12.2024 13:11:06 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Forsgrén iloitsee vastavalmistuneen ylioppilaskuntien jäsenyyttä ja tehtäviä tarkastelevan selvityksen valmistumisesta ja johtopäätöksestä. Ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys vahvistaa tieteen ja tutkimuksen vapautta turvaamalla yliopistojen itsehallintoa.
Tampereen Vihreät pettyneitä valtuutettu Helimon päätökseen ja edellyttää, että apulaispormestarin salkku säilyy Vihreillä18.12.2024 16:43:36 EET | Tiedote
Tampereen vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Vilma Järvisalo on pettynyt valtuutettu Helimon päätökseen ja edellyttää, että koalitiosopimusta noudatetaan jatkossakin.
Vihreiden Bella Forsgrén – Korkeakouluopiskelijoiden on oltava yhdenvertaisia keskenään tutkinnosta riippumatta16.12.2024 13:54:36 EET | Tiedote
Ulkomaalaisten ammattikorkeakouluopiskelijoiden asettaminen eri asemaan yliopisto-opiskelijoiden kanssa välittäisi heille viestin, ettei heitä pidetä yhtä arvokkaina osaajina Suomelle kuin yliopisto-opiskelijoita. Vihreät vetoaa hallitukseen esityksen muuttamisesta ennen eduskuntaan tuomista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme