Sweco Finland Oy

Sweco ostaa Sipti-yhtiöt

Jaa

Sweco on tehnyt sopimuksen Sipti-yhtiöiden ostamisesta. Yrityskaupan myötä Sweco kasvattaa merkittävästi geoteknisen suunnittelun ja konsultoinnin osuutta palvelutarjonnassaan ja vahvistaa samalla ympäristökonsultointipalveluitaan.

Ilmakuva lumisesta asuinalueesta ja metsiköstä.

Sipti-yhtiöt koostuvat neljästä suunnittelu- ja konsulttialan yrityksestä, Sipti Oy, Sipti Infra Oy, Kymen Sipti Oy ja Sipti Environment Oy, ja niiden palveluksessa työskentelee 50 asiantuntijaa Helsingissä, Lahdessa, Keravalla, Kotkassa ja Kuopiossa. Yhtiöt muodostavat korkeatasoisen asiantuntijaorganisaation, joka on erikoistunut geotekniikan, pohjarakentamisen ja ympäristötekniikan suunnittelu- ja konsultointipalveluihin. Sipti-yhtiöiden liikevaihto heinäkuussa 2024 päättyneellä tilikaudella oli yhteensä 6,7 miljoonaa euroa. 

”Sipti-yhtiöiden osaaminen ja palvelut täydentävät erinomaisesti Swecon tarjontaa erityisesti geoteknisen suunnittelun ja konsultoinnin osalta. Lisäksi Siptin kasvava ympäristökonsultoinnin liiketoiminta vahvistaa Swecon jo ennestään monipuolisia ympäristö- ja vastuullisuuskonsultoinnin palveluita. Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä Siptin kanssa useissa projekteissa ja vaikuttuneita heidän korkealaatuisesta osaamisestaan”, kertoo Swecon Infra ja liikenne -toimialan johtaja Juho Siipo

Kaupungistumisen myötä rakentaminen vaativammille maa-alueille lisääntyy ja tämä luo tulevaisuudessa yhä enemmän vaatimuksia geotekniselle suunnittelulle. Myös kalliorakentamisen lisääntyminen muun muassa energian varastointiin ja lämpöpumppuhankkeisiin liittyen sekä suuret energia- ja teollisuusalan investoinnit esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoimaan sekä datakeskushankkeisiin tuovat mukanaan tarpeita geotekniselle osaamiselle. 

”Yhdessä Siptin kanssa meillä on tarjota asiakkaillemme erittäin monipuolista ja laadukasta geo- ja ympäristötekniikan osaamista”, Juho Siipo toteaa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Euroopan johtava rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntija

Sweco suunnittelee tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Yhdessä asiakkaidemme ja 22 000 arkkitehtimme, insinöörimme ja muun asiantuntijamme voimin tartumme kaupungistumisen haasteisiin ja digitalisaation mahdollisuuksiin ja luomme ratkaisuja, jotka edistävät kestävämmän yhteiskunnan kehittämistä. Sweco on Euroopan johtava suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys, jonka liikevaihto vuonna 2023 oli noin 2,5 Mrd euroa. Sweco on listattu Tukholman pörssiin (Nasdaq). www.sweco.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sweco Finland Oy

Selvitys: Euroopan kaupungeissa voitaisiin lisätä luontoalueita jopa 42 prosentilla luontoa uudistavan suunnittelun avulla – Tampere ja Helsinki vertailun kärjessä10.12.2024 09:58:00 EET | Tiedote

Swecon selvityksessä tarkasteltiin siniviheralueiden määrää 22 Euroopan kaupungissa sekä mahdollisuuksia siniviheralueiden lisäämiseksi. Siniviheralueella tarkoitetaan puistoista, metsistä, katujen viherrakenteista sekä vesistöistä ja rannoista koostuvaa kokonaisuutta kaupunkiympäristöissä. Regeneratiivinen suunnittelu tähtää luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye