ELY-keskuksetELY-keskukset

Uudet yrityksen kehittämisavustuksen haut käynnistyvät Pohjois-Suomessa 13.1.2025 (Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi)

Jaa

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus avaa ensimmäiset vuoden 2025 yrityksen kehittämisavustusten haut Suomen rakennerahasto-ohjelmasta Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027. Osa hauista on jatkuvia ja osa määräaikaisia, ja määrärahat vaihtelevat maakunnittain ja erityistavoitteittain. Hakijoita pyydetään olemaan yhteydessä yritysasiantuntijaan ennen hakemuksen jättämistä, jotta hakemus voidaan ohjata oikeaan hakuun.

Kenelle  

Rahoitus on suunnattu pk-yrityksille, joilla arvioidaan olevan hyvät valmiudet toimia kannattavasti ja kilpailukykyisesti markkinoilla, ja joilla on edellytykset liiketoiminnan kehittämiseen sekä kasvuun.  

Mihin  

Rahoitettavilla hankkeilla tulee olla merkittävä vaikutus yrityksen kasvuun, uudistumiseen, kansainvälistymiseen tai TKI-toimintaan. Kehittämisavustusta voidaan myöntää kehittämistoimenpiteisiin ja investointeihin. Tavoitteena voi olla vienti- ja kansainvälistymismahdollisuuksien parantaminen tai kasvun hakeminen uusia tuotteita, palveluita tai tuotantomenetelmiä kehittämällä tai investoimalla uuteen teknologiaan. Yritys voi tavoitella uusia markkinoita tai kartoittaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Rahoitusta kohdistetaan ensisijaisesti pk-yritysten innovatiivisiin hankkeisiin, joilla on positiivinen vaikutus myös aluetalouteen.  

Rahoituksessa huomioidaan erityisesti yrityksissä tehtävä tutkimus- ja kehittämistyö, digitaalisuutta edistävät toimenpiteet, sekä hiilineutraalisuuden edistämiseen ja energia- tai materiaalitehokkuuteen vaikuttavat hankkeet. Avustusta hakevan yrityksen on hyvä tutustua Pohjois-Suomen rahoituslinjauksiin ja EU-ohjelman erityistavoitteisiin ennen hakemuksen jättämistä.  

Miten 

Hakemus tulee jättää vireille EURA2021-hakujärjestelmän kautta ennen hankkeen käynnistämistä. Ennen hakemuksen lähettämistä tulee olla yhteydessä yritysasiantuntijaan.  

Pohjois-Pohjanmaa 

  • Määräaikainen haku 13.1.–28.2.2025

    • Erityistavoite 1.1: Pk-yritysten tutkimus- ja kehittämishankkeiden sekä uuden teknologian hyödyntämisen haku Pohjois-Suomessa 

  • Jatkuva haku 13.1.–31.12.2025

    • Yrityksen kehittämisavustuksen haku Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa (EAKR) 

    • Yrityksen kehittämisavustuksen haku Pohjois-Pohjanmaalla (JTF) 

Kainuu

  • Määräaikainen haku 13.1.–28.2.2025

    • Erityistavoite 1.1: Pk-yritysten tutkimus- ja kehittämishankkeiden sekä uuden teknologian hyödyntämisen haku Pohjois-Suomessa 

  • Jatkuva haku 13.1.–31.12.2025

    • Yrityksen kehittämisavustuksen haku Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa (EAKR) 

Lappi 

  • Määräaikainen haku 13.1.–28.2.2025

    • Erityistavoite 1.1: Pk-yritysten tutkimus- ja kehittämishankkeiden sekä uuden teknologian hyödyntämisen haku Pohjois-Suomessa 

  • Jatkuva haku 13.1.–31.12.2025

    • Yrityksen kehittämisavustuksen haku Lapissa (EAKR) 

Huomioitavaa 

Määräaikaiseen hakuun jätetyistä hakemuksista tehdään päätöksiä vasta kyseisen hakuajan päättymisen jälkeen. Jatkuvaan hakuun osoitettuja hakemuksia käsitellään jo hakuajan kuluessa. 

Lisätietoja  

Hakuilmoitukset valintaperusteineen löytyvät hakuajan käynnistyttyä EURA2021-järjestelmästä, ja lisätietoja on saatavilla myös osoitteesta rakennerahastot.fi/pohjois-suomi/yritysrahoitus.

Hakijoiden apuna on lisäksi valtakunnallinen pk-yritysten rahoitusneuvonta, p. 0295 024 800 ma-pe klo 9–15.  

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

7 miljoner euro för projekt för återvinning av näringsämnen – ansökningstid fram till slutet av februari30.12.2024 13:58:12 EET | Pressmeddelande

Inom miljöministeriets Ahti-program är en finansieringsansökan för projekt för återvinning av näringsämnen öppen fram till slutet av februari 2025. Målet är att effektivisera användningen av återvunna näringsämnen, förbättra vattnens tillstånd och stärka den cirkulära ekonomin. I utlysningen prioriteras projekt i Skärgårdshavet, därför är det en utmärkt möjlighet för aktörer särskilt i Egentliga Finland att ta i bruk sina lösningsförslag. 7 miljoner euro delas ut i finansiering på riksnivå.

Ravinteiden kierrätyksen hankkeisiin jaossa 7 miljoonaa euroa - Hankehakemuksia odotetaan etenkin Saaristomeren alueelta30.12.2024 13:58:12 EET | Tiedote

Ympäristöministeriön Ahti-ohjelmassa on nyt avoinna rahoitushaku ravinteiden kierrätyksen hankkeille. Ohjelman tavoitteena on tehostaa kierrätysravinteiden käyttöä, parantaa vesistöjen tilaa ja vahvistaa kiertotalouden ratkaisuja – erityisesti Saaristomeren alueella. Varsinais-Suomen toimijoilla on nyt hieno mahdollisuus saada ratkaisuehdotuksensa käyttöön. Rahoitusta on jaossa 7 miljoonaa euroa, ja avustushaku jatkuu helmikuun 2025 loppuun asti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye