Yleiskorotus takasi insinöörien palkkakehityksen
Insinöörien mediaanipalkka nousi viime vuonna maltilliset 2,5 prosenttia. Työehtosopimuksen yleiskorotuksilla on iso merkitys insinöörien palkkakehityksessä, sillä 69 prosentilla palkan nousu perustui työehtosopimuksessa määriteltyyn yleiskorotukseen, selviää Insinööriliiton lokakuussa tekemästä työmarkkinatutkimuksesta.

Kokoaikaisesti työskentelevien insinöörien mediaanipalkka oli lokakuussa 4 594 euroa kuukaudessa ja keskipalkka 4 904 euroa kuukaudessa. Edellisvuoden lokakuuhun verrattuna mediaanipalkka nousi 2,5 prosenttia ja keskipalkka 2,7 prosenttia.
– Palkat nousivat varsin maltillisesti. Yleiskorotuksen osuus on huomattava, ja henkilökohtaisten korotusten taso laski aiemmasta, tiivistää Insinööriliiton vastaava tutkija Elina Ahti.
Sopimuskorotusten suuruudet vaihtelevat aloittain, mutta suuruusluokaltaan ne olivat viime vuonna noin 2,5 prosenttia.
Insinöörien ostovoiman kehitystä tukee inflaation hidastuminen. Kuluttajahintojen nousu oli lokakuussa 1,1 prosenttia vuoden takaisesta. Edellisellä sopimuskaudella kuluttajahinnat nousivat palkkoja enemmän, mikä heikensi useiden insinöörien ostovoimaa.
Henkilökohtaiset korotukset pienenivät
Palkka nousi 83 prosentilla vastaajista vuoden aikana. Kaikkiaan 69 prosenttia insinööreistä oli saanut työehtosopimukseen perustuvan palkankorotuksen.
Meriittikorotuksia maksettiin hiukan harvemmin kuin edellisenä vuonna. Meriittikorotuksen sai 18 prosenttia insinööreistä. Henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvat korotukset olivat yleisempiä työuran alkupuolella kuin pidemmällä uralla. Meriittikorotusten mediaanitaso laski jonkin verran edellisvuodesta ja oli nyt 300 euroa.
– Meriittikorotusten saajien vähäisyyden ja korotuksen tason laskun takia yleiskorotus on palkansaajille tärkeä, Ahti toteaa.
Työpaikan vaihto kasvatti palkkaa
Lähes joka kymmenes kertoi palkan nousseen uuden työnantajan palvelukseen siirtymisen yhteydessä. Palkka kasvoi työpaikkaa vaihtaessa keskimäärin 700 euroa kuukaudessa, kuten vuotta aiemminkin.
Saman työnantajan palveluksessa uuteen asemaan tai uusiin tehtäviin oli siirtynyt yhdeksän prosenttia vastaajista. Heidän palkkansa nousi keskimäärin 500 euroa. Neljä prosenttia insinööreistä oli saanut työnsä vaativuuden uudelleen arviointiin perustuvan henkilökohtaisen palkankorotuksen, joka oli keskimäärin 380 euroa.
– Tehtävän vaihtamiseen ja työn vaativuuden kasvamiseen liittyvät korotukset olivat pienempiä kuin vuotta aiemmin, mikä on valitettavaa, Ahti sanoo.
Tulospalkkauksen piirissä oli lähes joka toinen insinööri. Yleisintä se oli teollisuudessa ja rakennusalalla. Kolme neljästä tulospalkkauksen piiriin kuuluvasta insinööristä sai viime vuonna tulospalkkion. Suuruus oli keskimäärin 6,7 prosenttia viime vuoden ansioista.
Palkat vaihtelevat aloittain
Sopimusaloittain korkein mediaanipalkka oli tietotekniikan palvelualalla, 4 819 euroa kuukaudessa. Muissa yksityisissä yrityksissä mediaanipalkka oli 4 800 euroa kuukaudessa. Suhteellisesti eniten palkkataso nousi suunnittelu- ja konsulttitoimistoissa, joissa mediaanipalkka kasvoi 4,5 prosenttia 4 110 euroon kuukaudessa.
Insinöörien keskuudessa miesten ja naisten keski- ja mediaanipalkoissa on edelleen eroa. Ylemmän keskijohdon tehtävissä miesten mediaanipalkka oli 6 091 ja asiantuntijatehtävissä 4 500 euroa kuukaudessa. Naisten vastaavat palkat olivat 5 550 ja 4 040 euroa.
Talouden heikko suhdanne on vaikeuttanut insinöörien työllistymistä. Insinöörien työttömyysaste oli lokakuussa 4,8 prosenttia, mikä on noin viidennes vuodentakaista enemmän. Kokoaikaisesti oli lomautettuna 1 478, mikä oli 40 prosenttia aiempaa enemmän.
Suomessa valmistuu vuodessa hieman yli 5 000 insinööriä. Viime vuoden lokakuussa vastavalmistuneista insinööreistä oli työttömänä 531, mikä on 38 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Siitä huolimatta alkupalkat kehittyivät: vastavalmistuneiden mediaanipalkka nousi 3,1 prosentilla 3 300 euroon kuukaudessa.
Insinöörien palkkatiedot perustuvat Insinööriliiton lokakuussa 2024 tekemään työmarkkinatutkimukseen. Tutkimuskyselyyn vastasi yli 9 000 insinööriä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
johtava tutkija Elina Ahti, 050 582 8312
Kuvat

Linkit
Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 75 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry
Yritystukien painopiste siirtyi tki-toimintaan10.4.2025 08:53:49 EEST | Tiedote
Viime vuonna maksettiin aikaisempaa vähemmän yritystukia, mutta niiden painopiste siirtyi uusien innovaatioiden kehittämiseen.
Kuluttajat ovat tarpeettoman pessimistisiä taloustilanteeseen nähden27.3.2025 09:11:25 EET | Tiedote
Viime kuukausien talousennusteet ovat ennustaneet parempia aikoja, mutta kuluttajien luottamus laahaa perässä.
KUTSU: Miksi työ kuormittaa mieltä?13.3.2025 08:03:40 EET | Kutsu
Järjestäjät: Insinööriliitto ja MIELI ry Aika: 27.3.2025 klo 11:00-11:45 Paikka: Pikkuparlamentti, Kansalaisinfo Kahvitarjoilu ennen tilaisuutta Mielenterveyden häiriöt olivat yleisen syy sairauspäivärahalle viime vuonna. Mielenterveyden häiriöiden perusteella sairauspäivärahaa sai yli 100 000 henkilöä vuonna 2024 (Kela). Mielenterveysperusteiset työkyvyttömyyseläkkeet muodostavat jo yli puolet kaikista työkyvyttömyyseläkkeistä (Eläketurvakeskus). Erityisesti alle 45-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeistä valtaosa johtuu mielenterveyden ongelmista. Miksi työ kuormittaa mieltä? Onko asialle tehtävissä mitään? Ohjelma Tilaisuuden avaus, edunvalvontajohtaja Petteri Oksa, Insinööriliitto Miksi työ kuormittaa mieltä? Johtaja Timo Lehtinen, MIELI ry Ratkaiseeko politiikka mielenterveyskriisin? Millä politiikkatoimilla tuetaan työelämän mielenterveyttä? Puheenvuorot kansanedustajat Saara-Sofia Siren (kok.) ja Pinja Perholehto (sd.)
Tullit uhkaavat teollisuuden lupaavaa kasvua10.3.2025 09:03:50 EET | Tiedote
Teollisuuden tilaukset ja tuotanto kasvoivat tammikuussa vuoden takaisesta. Talouden kasvua uhkaa kuitenkin suurvaltojen välinen kauppasota.
Pysyvän oleskeluluvan saamista pitää helpottaa7.3.2025 13:06:45 EET | Tiedote
Insinööriliitto (IL) ja Tekniikan Akateemiset (TEK) vastustavat hallituksen esittämiä tiukennuksia pysyvän oleskeluluvan saamiseen. Pysyvä oleskelulupa vahvistaa ihmisen sitoutumista Suomeen ja mahdollistaa suuremman riskinottokyvyn. Kansainvälisten osaajien lupaehtoja tulee helpottaa merkittävästi tiukennuksien sijasta. Tämä parantaisi Suomen kilpailukykyä ja vetovoimaa kansainvälisten osaajien houkuttelussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme