Koulutuksella tuottavuutta

Politiikkatoimia suunniteltaessa pitäisi kuitenkin vielä ymmärtää, mistä tuottavuuden kasvu perimiltään johtuu. Pitäisi siis päästä talouskasvun juurisyihin. Muuten voi käydä niin, että kansantalouden ontuvan talouskasvun tautia lääkittäessä hoidetaankin oireita eikä itse taudin aiheuttajaa. Hoitotulokset jäävät silloin kehnonlaiseksi.

Työn tuottavuuden kasvun perimmäinen lähde ei ole yritysten investoinnit koneisiin, laitteisiin ja rakennuksiin. Yritykset ovat keskimäärin järkeviä. Ne investoivat, kun tuotantokapasiteetin kasvattaminen on sille taloudellisesti kannattavaa, ei muuten. Tällainen on tilanne esimerkiksi silloin, kun yritys on onnistunut kehittämään sellaisen uudenlaisen tavaran tai palvelun, jota kuluttajat arvostavat. Tai yritys on kehittänyt aikaisempaa kustannustehokkaamman tuotantotavan. Esimerkiksi työn organisointi voi olla aikaisempaa fiksummin toteutettu. Taloustieteilijöiden jargonia käyttäen sanotaan, että yrityksen teknologia on kehittynyt.

Investointien lisäksi yrityksen onnistunut teknologia-askel voi johtaa myös sen viennin kasvuun, sillä tuottavuuden kohoaminen parantaa kustannuskilpailukykyä ja sitä kautta menestysedellytyksiä vientimarkkinoilla. Teknologia-askeleessaan onnistunut yritys luo myös uusia laadukkaita työpaikkoja ja maksaa muita parempia palkkoja. Tällaiset yritykset tuottavat myös hyvinvointivaltion rahoittamiseksi kipeästi tarvittavia verotuloja.

Paljon hyvää kansantaloudelle olisi siis luvassa, jos monet sen yrityksistä ottaisivat onnistuneita teknologia-askeleita. On kuitenkin ymmärrettävä, että teknologinen eteenpäin askeltaminen ei ole automaattisesti ”ulkoapäin” tahditettua marssia eli niin sanottua eksogeenista kasvua, kuten taloustieteilijät sitä kutsuvat. Ei ole mitään ilmaista taivaalta satavaa mannaa tai rajojen yli vyöryvää ideavirtaa, mikä yritysten teknologia-askeleiden tempon tai suunnan määräisi. Modernissa talouden kasvututkimuksessa on ymmärretty, että yritysten ”teknologiamarssi” on kulku, johon valtiovalta voi politiikkapäätöksin myötävaikuttaa. Taloustieteellisin termein sanottuna talouskasvu on endogeenista, sisäsyntyistä. Aihetta on tutkittu muutaman vuosikymmenen ajan sekä teoreettisesti että empiirisesti monipuolisia ja yksityiskohtaisia tutkimusaineistoja hyödyntäen.

Ilman osaajia yritykset eivät pysty kehittämään eivätkä ottamaan käyttöön uutta teknologiaa

Osaava työvoima on välttämätön ja myös hyvin pitkälle riittävä yritysten menestyksellisen teknologia-askelluksen ja kansantalouden tuottavuuskasvun ehto. Osaavaa työvoimaa tarvitaan etenkin silloin, kun tutkitaan ja kehitetään uusia tuotteita ja tuotantotapoja. Lisäksi korkeatasoista osaamista tarvitaan silloin, kun otetaan käyttöön muualla kehitettyä uusinta teknologiaa kunkin yrityksen erityisiin tarpeisiin.

Korkeatasoista osaamista tarvitaan myös siinä vaiheessa, kun globaalin eturintaman teknologiaa hyödynnetään tuotannossa. Yrityskyselyiden tuloksissa tämä näkyy siinä, että osaavan työvoiman saatavuus on usein tärkeämpi investointien este kuin rahoitus. Koneita ja laitteita ei ole järkevää hankkia, jos ei ole saatavilla sellaista työvoimaa, joka osaisi tai oppisi niitä fiksusti käyttämään.

Talouden kasvuratas voi juuttua osaajapulaan. Ilman osaajia yritykset eivät pysty kehittämään eivätkä ottamaan käyttöön uutta teknologiaa. Eikä ilman osaajia korkean teknologian laitteilla ole käyttäjiä, joten kiinteään pääomaankaan ei kannata investoida. Investointeja tarvitaan talouskasvun toteutumiseen. Ilman talouskasvua ei synny niitä verotuloja, joita tarvittaisiin esimerkiksi uusien osaajien kouluttamiseen. Näin kurjuuden synkkä kehä sulkeutuu.

Koulutuspolitiikka on alue, jossa meillä on tehty joitakin virhearvioita. Ehkä on kuunneltu vääriä analyysejä tai vastattu markkinoilla jo toimivien yritysten välittömiin ammatillisen osaamisen tarpeisiin. Suomen yrityssektori vajosi 2010-luvun alkupuoliskolla ”tuottavuuskuoppaan”. Sieltä nouseminen on ollut pitkä ja tuskainen taival. Siinä tarvitaan erityisen kipeästi osaajia uuden teknologian kehittämiseen ja käyttöönottoon. Ja siihen tarvitaan usein korkea-asteen koulutusta. Tälle retkelle ei ole annettu kaikkia tarvittavia eväitä. Nimittäin poliittiset päättäjät eivät ole lisänneet korkeakoulujen aloituspaikkoja, eivät varsinkaan pääkaupunkiseudulle. Sinne yritysten tutkimus- ja kehitystoiminta on kuitenkin pakkautumassa talouden niin sanottujen agglomeraatiovoimien eli kasautumisvoimien paineessa.

Palkkatutkimuksella saatujen signaalien perusteella matemaattis-luonnontieteelliselle osaamiselle on yrityksissä ollut kasvava kysyntä. Tohtorien määrä yritysten t&k-toiminnassa on myös ollut pitkään vahvassa kasvussa. Eli heillekin on ollut kysyntää. Aloituspaikkojen lisäykselle on siis selvästi tarvetta. Siihen korkeakoulut tarvitsevat rahaa. Lisäksi korkeakoulut tarvitsevat lisää opettajia. Tästä syntyy dilemma kansantalouden tasolla. Yritykset tarvitsisivat korkeakoulutettuja osaajia teknologian kehittämiseen ja käyttöön ottamiseen. Toisaalta korkeakoulut tarvitsisivat korkeakoulutettuja osaajia opettamaan lisää korkeakoulutettuja.

Tuolle yhtälölle ei ole helppoa ratkaisua. On silti selvää, mistä päästä tätä muna-kana ongelmaa pitää ratkoa. Kun vastakkain ovat lyhyen ja pitkän aikavälin tarpeet, talouden kasvun asioissa jälkimmäisten pitäisi yleensä ratkaista. Johtopäätös siis on, että korkeakoulut tarvitsevat lisää rahaa ja henkilökuntaa opetukseen. Innovatiiviset ratkaisut yritysten ja korkeakoulujen välisessä yhteistyössä saattaisivat helpottaa tämän yhtälön ratkaisemisessa.

Linkki Labore-blogin sivuille.

Kirjoittaja toimii Työn ja talouden tutkimuksen LABORE:n johtajana ja Turun kauppakorkeakoulun osa-aikaisena professorina.

Kirjoitus on julkaistu 21.1.2025 saman sisältöisenä Sivistan eli Sivistysala ry:n blogissa ja se pohjautuu syksyllä 2024 julkaistuun kirjaan Maliranta, M. Pinnan alta. Miksi edessämme on vahvan talouskasvun aika (Docendo).