Kansallinen pölyttäjäseuranta on täydentänyt nopeasti kuvaa Suomen pölyttäjälajeista

Ympäristöministeriön rahoituksella vuonna 2022 käynnistetty ja Suomen ympäristökeskuksen (Syke) koordinoima seuranta täydentää merkittävästi kuvaa maamme pölyttäjien tilasta. Kimalaisten, erakkomehiläisten ja kukkakärpästen pitkänajan kannankehityksestä ei ole aiemmin ollut juurikaan tietoa. 

Kahden ensimmäisen vuoden otannassa havaittiin yli 30 000 yksilöä yhteensä 380 pölyttäjälajista, mikä on yli puolet Suomessa kautta aikojen seuratuissa pölyttäjäryhmissä tavatuista lajeista. Aineisto kattaa hyvin eri pölyttäjäryhmien yleiset lajit. 

Seurannan tulokset vuosilta 2022–2023 osoittavat, että maatalousalueilla elää erilainen pölyttäjälajisto kuin metsissä tai Lapin tuntureilla. Seurannan havaintojen mukaan kimalaisilla on vahvat kannat sekä maatalous- että metsäalueilla, mutta valtalajit vaihtelevat eri elinympäristöissä.  

”Yleisistä kimalaislajeistamme kivikko- ja mustakimalainen painottuvat esiintymisessään voimakkaasti avoimille maatalousalueille, kun taas pensaskimalainen ja loiskimalaislajit ovat enemmän metsien lajeja”, kertoo seurannan koordinaattori Mikko Kuussaari Suomen ympäristökeskuksesta.  

Vastaavasti myös päiväperhosissa, erakkomehiläisissä ja kukkakärpäsissä on sekä maatalous- että metsäalueille painottuvia lajeja, mutta eniten pölyttäjälajeja painottuu avoimiin maatalousympäristöihin.  

Lapin tuntureilla elää oma erityinen pölyttäjälajistonsa, josta on niukasti aiempaa seurantatietoa. Tuntureilla seurannassa havaittiin kymmeniä pölyttäjälajeja, joita ei tavattu lainkaan eteläisemmillä seuranta-alueilla. 

”Tunturit ovat näille lajeille ainoa mahdollinen elinympäristö. Ilmaston lämpeneminen uhkaa tunturilajistoa, koska niillä ei ole mitään paikkaa mihin siirtyä ilmaston lämmetessä, vain tuntureiden korkeammat alueet”, Kuussaari toteaa. 

Tunturien päiväperhoslajiston heikkoa tilaa kuvastaa hyvin se, että 48 prosenttia kaikista tuntureilla havaituista yksilöistä kuului uhanalaiseen tai silmälläpidettävään lajiin.

Pölyttäjätietoa tuottaa maanlaajuinen seurantaverkosto 

Kansallisen pölyttäjäseurannan käynnistäminen oli yksi vuonna 2022 valmistuneen Suomen pölyttäjästrategian päätavoitteista. Maanlaajuisen seurannan avulla varaudutaan suunnitteilla olevan EU:n yhteisen pölyttäjäseurannan toimeenpanoon.  

”Kertyvää seuranta-aineistoa pystytään todennäköisesti hyödyntämään sekä vireillä olevassa EU:n pölyttäjäseurannassa että osana EU:n ennallistamisasetuksen tavoitteiden saavuttamista kuvaavaa mittaristoa”, iloitsee tutkija Janne Heliölä Suomen ympäristökeskuksesta. 

Seurannassa kerätään 134 eri havaintopaikalla tietoa päiväperhosten, kimalaisten, erakkomehiläisten ja kukkakärpästen esiintymisestä linjalaskentojen sekä värimaljapyydysten avulla. Seurantaa tehdään niityillä, pelto- ja metsäalueilla sekä Lapin tuntureilla. Vuosittain samoilla paikoilla vertailukelpoisesti tehtävän seurannan pohjalta kertyy vähitellen luotettavaa tietoa siitä, miten pölyttäjillä menee niiden tärkeimmissä elinympäristöissä.  

Pölyttäjäseuranta toteutetaan useiden tahojen yhteistyönä. Suomen ympäristökeskus koordinoi hanketta ja vastaa etenkin maatalousalueiden seurannasta. Metsähallituksen vastuulla on suojelumetsät ja valtion mailla hoidetut niittyalueet. 4H-nuoret seuraavat pölyttäjiä metsämarjaseurannan yhteydessä ja Suomen Perhostutkijain Seura organisoi seurannan Lapin tunturialueilla. Luonnontieteellinen keskusmuseo puolestaan vastaa pyydyksiin tulleiden pölyttäjälajien määrittämisestä. 

Kerättyjen kahden otantavuoden aineistojen perusteella ei ole vielä mahdollista ottaa kantaa pölyttäjälajiston tilassa tapahtuneisiin muutoksiin. Yksittäisten vuosien välillä hyönteisten kannat saattavat heilahdella suuresti sääolosuhteiden vaihtelun vuoksi, ja luotettavien kannankehitystrendien havaitsemiseksi vaaditaan useimmille lajeille noin 10 vuoden mittainen seuranta. 

Suomen ympäristökeskus on kerännyt vuosien ajan runsaasti tietoa perhosten kantojen kehityksestä kansalaisseurantojen avulla. Niiden perusteella tiedetään, että päiväperhosten määrissä on 20 vuoden aikana ollut laskeva trendi ja yöperhosillakin suuria muutoksia, mutta ei yleistä kantojen laskua.