Selvitys: Muovinkierrätyksen läpimurto edellyttää monipuolisia toimia ja selkeyttä julkiseen ohjaukseen
Tuoreen selvityksen mukaan muovinkierrätyksen läpimurto Suomessa vaatii vielä runsaasti toimenpiteitä ja niitä tukevaa julkisen vallan ohjausta, eivätkä esimerkiksi suunnitteilla olevat laitosinvestoinnit yksin riitä muovinkierrätysasteen merkittävään kohentumiseen. Nykyisin noin 80 prosenttia Suomessa syntyneestä kaikesta muovijätteestä päätyy energiahyödyntämiseen.

Suomen ympäristökeskuksen ja ResourceLoop Oy:n selvitys toteaa, että määrällisesti merkityksellisten, alihyödynnettyjen muovijätevirtojen tunnistaminen on edellytys politiikkatoimien kohdentamiselle, yritysten investointiratkaisuille sekä kierrätysjärjestelmien suunnittelulle. Yritysten investoinnit muovinkierrätykseen vaativat ennustettavaa ja määrältään ja laadultaan riittävää muovijäteraaka-ainepohjaa.
Yritysmuovipakkausten kierrätyksessä on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia
Vuoden 2025 loppuun mennessä puolet muovipakkauksista tulisi kierrättää EU:ssa. Suomi ei saavuta tätä tavoitetta annetussa aikataulussa, sillä vuonna 2022 muovipakkausten kierrätysaste oli 31 % ja vuonna 2023 sen arvioidaan laskeneen tästä. Suomi ei myöskään ole saavuttamassa yhdyskuntajätteelle asetettuja kierrätystavoitetta. Tämän vuoksi Suomi on monen muun EU-jäsenmaan tapaan päätynyt EU-komission rikkomusmenettelyyn.
Muovipakkausten kierrätysasteen huomattava nostaminen nykyisestä noin 30 prosentista edellyttää panostusta yritysmuovipakkausten keräykseen ja kierrätykseen kuluttajamuovien kierrätyksen kasvamisen lisäksi.
”Vaikka panostuksia myös kotitalouksien lajitteluhalukkuuden lisäämiseen tarvitaan, huomiota tulee suunnata nykyistä selvästi enemmän yrityspakkauksiin, sillä niiden kierrätettävyys on kuluttajamuovipakkauksia parempi. Tyypillisesti vain yhdestä muovilaadusta valmistettujen yrityspakkausten keräysasteella on siten suhteellisesti suurempi vaikutus muovipakkausten kierrätysasteeseen kuin kuluttajapakkausten keräysasteella”, johtava tutkija Jani Salminen Suomen ympäristökeskuksesta toteaa.
Puutteellinen tietopohja haittaa sekä investointeja että julkisen vallan toimenpiteiden suunnittelua
”Sumea kokonaiskuva muovijätevirroista vaikeuttaa muovijätteen prosessointiin ja kierrätyksen infrastruktuureihin tehtäviä investointipäätöksiä. Isot laitosinvestoinnit edellyttävät tietoa muovijätteiden saatavuudesta, alihyödynnetyistä muovijätevirroista ja myös keräyksen ja logistiikan järjestämisen kustannuksista”, tutkija Petra Rinne Suomen ympäristökeskuksesta huomauttaa.
Nykyisellään tietoa muovivirroista saadaan lähinnä tuottajavastuun alaisista pakkauksista ja pakkausjätteistä samalla, kun tuottajavastuun ulkopuolisten muovien osuus kaikista muovijätteistä on arviolta noin 60 prosenttia. Tiedontuotantoa ja kierrätyksen edistämistoimia tulee kohdentaa entistä enemmän myös muihin muovijätevirtoihin.
Muovinkierrätyksen julkinen ohjaus kaipaa kansallisten linjausten terävöittämistä
Tutkijat ovat tunnistaneet muovinkierrätyksen julkisen ohjauksen keskeiset muutostarpeet ja antaneet suosituksia sen kehittämiseksi. Monet kehittämis- ja selvitystarpeet liittyvät olemassa olevan tai valmisteilla olevan sääntelyn vaikuttavuuden parantamiseen ja sen ei-toivottujen sivuvaikutusten välttämiseen.
Muovijäteraaka-ainepohjan turvaamiseksi ja jäteperäisen syötteen ja muovinkierrätyksen laadun varmistamiseksi selvityksessä suositellaan jätteenpolton sisällyttämistä päästökaupan piiriin ja ei-enää-jätettä-sääntelyn ja tuotepassien käyttöönottoa.
Lisäksi kehittämällä kemiallisen ja molekyylitason kierrätyksen sääntelyä uudet teknologiat ja lopputuotteet voivat tukea kestävää muovien kiertotaloutta. Samalla toimintaympäristöstä muodostuu riittävän vakaa tarvittavien investointien tekemiseksi. Tässä työssä panostusta tarvitaan Suomen kansallisten kantojen muodostamiseen ja niitä koskevaan keskusteluun.
Kansallisten linjausten terävöittämistä tarvitaan myös muun muassa suhteessa TKI-politiikan linjauksiin, tuotepolitiikkaa koskeviin painotuksiin sekä tuottajavastuujärjestelmään sisältyvän moduloitujen maksujen vaikuttavuuden seurantaan. Kansalliseen kiertotalous- ja teollisuuspolitiikkaan kytkeytyvät muovien kierrätysratkaisut voivat vauhdittaa Suomen muoviomavaramaksun pienentämistä.
Valtioneuvoston tilaamassa Suomen ympäristökeskuksen (Syke) ja ResourceLoop Oy:n yhteishankkeessa selvitettiin muovin kierrätyksen ja uusiomuovimarkkinoiden nykytilaa, tulevaisuutta ja kehittämismahdollisuuksia Suomessa. Hankkeessa saadut tulokset tukevat Suomen Muovitiekartan toimeenpanoa, jotta muovin kierrätys olisi nykyistä oleellisesti tehokkaampaa ja uusiomuovimarkkinat merkittävästi nykyistä laajemmat Suomessa vuonna 2030.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Jani Salminenjohtava tutkijaSuomen ympäristökeskus
Puh:0295 251 608etunimi.sukunimi@syke.fiLinkit
Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
www.syke.fi/fi
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Ekologinen kompensaatio auttaa luontotavoitteiden saavuttamisessa mutta vaatii sitoutumista15.4.2025 12:15:22 EEST | Tiedote
Suomen ympäristökeskuksen ekologisen kompensaation pilotoinneista kokoamat havainnot osoittavat, että luontohaittojen hyvittäminen on mahdollista, mutta vaatii onnistuakseen strategista sitoutumista, olipa kyse yritysjohdosta tai kuntapäättäjistä.
Viikkokatsaus 14.–18.4.202510.4.2025 09:14:10 EEST | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme viikkokatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Kurkista Planktonkameraan ja seuraa Itämeren mikroskooppisia planktonleviä10.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomen ympäristökeskus ja WWF tarjoavat mikroskooppisia näkymiä Itämeren planktoneliöstöön WWF:n Luontoliven planktonkamerassa 14.–15.4.2025. Planktonlivessä nähdään ainutlaatuista kuvavirtaa Saaristomereltä, Utön ilmakehän- ja merentutkimusasemalta, jossa tutkimusmikroskooppi kuvaa meriveden luontaista planktonlajistoa.
Syreläget i Finska viken var bra i januari2.4.2025 08:40:00 EEST | Pressmeddelande
Observationerna under havsforskningsfartyget Arandas resa i januari visade att syreläget i Finska viken var bättre än under de fem senaste vintrarna. Syreläget i Bottenhavets djupområden är fortfarande relativt bra, men det försämras gradvis. Fosfor strömmar till Bottniska viken från huvudbassängen och den syns i havsområdet som höjda halter.
Good oxygen situation in the Gulf of Finland in January2.4.2025 08:40:00 EEST | Press release
Observations made during the January expedition of the marine research vessel Aranda showed that the oxygen situation in the Gulf of Finland was the best in the last five winters. While the oxygen situation in the deeps of the Bothnian Sea remains reasonably good, it is deteriorating gradually. Phosphorus flows into the Gulf of Bothnia from the main basin, increasing concentrations in this sea area.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme