Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Ympäristötyö tunnustettiin Ekokompassi-sertifikaatilla
Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle myönnettiin 16.12.2024 Ekokompassi-ympäristösertifikaatti.
Ympäristösertifikaatti on hyvinvointialueelle tärkeä saavutus ympäristöohjelman toteuttamisen todentamiseksi sekä viesti palvelujen ja tuotteiden toimittajille vihreän siirtymän vahvistumisesta hyvinvointialueella.
Nykyistä ympäristöohjelmaa on toteutettu hyvinvointialueella vuodesta 2023 alkaen. Ohjelman toteuttamista auditoitiin marraskuussa eri sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen toimipisteissä Lahdessa ja Hollolassa.
– Olemme erittäin tyytyväisiä, että tekemämme ympäristötyö on tunnustettu Ekokompassi-sertifikaatilla. Työ jatkuu ja parantamisen varaa on edelleen monilla ympäristöohjelman alueilla. On muistettava, että sertifikaatti pitää uusia joka kolmas vuosi, kertoo hyvinvointialueen kestävän kehityksen päällikkö Riitta-Maija Hämäläinen.
Työ kohti kestävämpää toimintaa jatkuu
Tulevien vuosien tavoitteena on tehdä lisää vaikuttavia ympäristöystävällisiä valintoja hyvinvointialueen ympäristöohjelman mukaisesti. Yhteiset tavoitteet ja tehtävät edistävät vihreää siirtymää ja kestävää kehitystä.
Vuoden 2025 aikana hyvinvointialue päivittää ympäristöohjelmaa, parantaa henkilöstön koulutusta ympäristöasioista sekä tukee ympäristökumppanien työtä yksiköissä. Erilaiset hankkeet edistävät ympäristöohjelman toimeenpanoa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen on edelleen vahvistettava vihreän energian käyttöä, hankintojen ekologisten kriteerien monipuolista käyttöä, vähäpäästöisemmän logistiikan, kuljetusten ja liikkumisen käyttöä, kemikaalien hallintaa sekä luonnon monimuotoisuuden toteuttamista eri toimipisteissä.
Kansainväliseen ISO14001-standardiin perustuvan Ekokompassi-ympäristöjärjestelmän omistaa Suomen Luonnonsuojeluliitto. Ekokompassi-sertifikaatti myönnetään, kun organisaatio on luonut oman ympäristöohjelman tavoitteineen ja toimenpiteineen. Päijät-Hämeen hyvinvointialue on yhteistyössä mm. Lahden kaupungin Euroopan unionin kaupunkimissiossa, Päijät-Hämeen vihreän siirtymän ohjelmassa sekä useissa kansainvälisissä hankkeissa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ympäristölupaus
’Ympäristöohjelman tehtävänä on Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kestävän ja ympäristöystävällisen palvelutuotannon kehittäminen ja hiilineutraalisuuden tavoittaminen vuoteen 2035 mennessä. Päämääränä on vakiintunut toimintakulttuuri kestävässä, ympäristö- ja ilmastoystävällisessä palvelutuotannossa kaikissa yksiköissä.’
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riitta-Maija Hämäläinenkestävän kehityksen päällikkö
Puh:044 440 3138riitta-maija.hamalainen@paijatha.fiPäijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Potilaat ja asiakkaat ottivat yhteyttä sosiaali- ja potilasasiavastaaviin hieman edellisvuotta useammin15.4.2025 14:35:36 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja potilasasiavastaavien vuosittainen selvitys on julkaistu. Selvityksen mukaan viime vuonna asiakkaat ja potilaat ottivat yhteyttä sosiaali- ja potilasasiavastaaviin noin kuusi prosenttiyksikköä useammin kuin edellisvuonna. Yhteyttä ottaneista potilaista vain murto-osa oli yksityisten palvelujen käyttäjiä.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Digipalveluista apua allergiakauteen15.4.2025 11:10:09 EEST | Tiedote
Allergiaoireisiin kannattaa hakea apua digipalveluiden kautta. Päijät-Sote-sovelluksen digiklinikalla saa terveysneuvontaa, ohjausta ja hoidon tarpeen arviointia myös allergiaoireisiin kuten allergiseen nuhaan.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Uusi ohje vammaispalvelujen soveltamisesta tukee yhdenvertaisuutta9.4.2025 10:24:32 EEST | Tiedote
Hyvinvointialueen uusi vammaispalvelujen soveltamisohje tukee asiakastyötä ja varmistaa yhdenvertaisuuden toteutumisen vammaispalvelujen myöntämiskäytännöissä.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Hyvinvointialue vastaa lapsiperheiden palvelutarpeen kasvuun kehitys- ja yhteistyöllä9.4.2025 10:01:30 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueella on tarkasteltu lapsiperhepalvelujen tuottamisen rakenteita vuoden 2024 aikana ja niihin on tehty muutoksia, jotta palvelut ovat asiakkaille entistä vaikuttavampia, oikea-aikaisempia ja joustavampia.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Lahti ja hyvinvointialue etsivät keinoja pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämiseen4.4.2025 13:25:58 EEST | Tiedote
Hyvinvointialue ja Lahden kaupunki tähtäävät seuraavina vuosina ennaltaehkäisemään asunnottomuutta uudessa hankkeessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme