Naantali tukee nuoria uudella yrittäjyyssetelillä
Naantalin kaupunki kannustaa nuoria yrittäjyyteen tukemalla taloudellisesti yrityksen perustamisessa.
Kaupunki myöntää 350 euron tuen, kun vuonna 2001–2009 syntynyt naantalilainen nuori on suorittanut 4H-yhdistyksen yrittäjäkurssin ja perustaa yrityksen, joka toimii Naantalissa vähintään kuukauden ajan.
Kaupunki otti yrityssetelin käyttöön tänä vuonna ensimmäistä kertaa.
Yritysidea voi löytyä omista taidoista, harrastuksista tai vahvuuksista. Yrittäjyys voi olla vaihtoehto esimerkiksi perinteiselle kesätyölle. Tuella voi kattaa yrityksen perustamisesta syntyviä kuluja, kuten esimerkiksi työväline-, tarvike- tai markkinointikuluja.
- Naantalin kaupungille on tärkeää tukea nuorten työelämäosallisuutta. Kaupunki on jo pitkään tukenut naantalilaisten nuorten työllistymistä tarjoamalla kaupungin eri yksiköistä kesätyöpaikkoja sekä myöntämällä työnantajille kesä- ja kausityöseteleitä nuorten palkkaamisen tueksi. Nuorten yrittäjyyssetelin myötä haluamme nyt nostaa esiin yrittäjyyttä vaihtoehdoksi palkkatyölle ja kannustaa nuoria yrittäjyyteen, kertoo kaupungin työllisyyspäällikkö Jani Välimäki.
Yrittäjyysseteleitä myönnetään vuonna 2025 enintään 10 kappaletta, yksi yrittäjyysseteli per nuori. Tuen saajat valitaan hakemuksen perusteella. Hakemukset käsitellään ja setelit myönnetään saapumisjärjestyksessä. Tukea voi hakea aikaisintaan kuukautta ennen yritystoiminnan käynnistymistä. Haku on nyt auki.
Yrittäjyyssetelillä kaupunki haluaa edistää myös laajemmin yrittäjyyskasvatusta ja yrittäjämyönteisyyttä nuorten keskuudessa.
Tarkemmat ohjeet ja hakulomake löytyvät Naantalin kaupungin verkkosivuilta: https://www.naantali.fi/fi/tyo-ja-yrittaminen/yrittajan-palvelut/nuorten-yrittajyysseteli
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jani VälimäkityöllisyyspäällikköNaantalin kaupunki
Puh:040 617 4928jani.valimaki@naantali.fiNaantalin kaupunki
Naantali on kasvava noin 20 000 asukkaan kaupunki vetovoimaisessa Varsinais-Suomessa. Saaristo on vahvasti läsnä: Naantaliin kuuluu jopa tuhat saarta ja tuhat kilometriä rantaviivaa. Asukkaille on tarjolla monipuolisia asumisratkaisuja sekä ainutlaatuisia kulttuuri- ja harrastusmahdollisuuksia.
Naantali on yrittäjäystävällinen ja kehittyvä satamakaupunki, josta on toimivat yhteydet niin maa- kuin meriteitse. Tällä hetkellä Naantalissa toimii noin 1500 yritystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Uusi yrittäjä Kuparivuoren leirintäalueelle30.1.2025 13:44:02 EET | Tiedote
Naantalin kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 3.2.2025 esitystä valita uusi vuokralainen Kuparivuoren leirintäalueelle.
Kerro mielipiteesi Naantalin kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalveluista29.1.2025 15:18:18 EET | Tiedote
Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden asiakaskyselyyn voi vastata 28.2. saakka.
Reseptillä kulttuurihyvinvointia lapsiperheille Naantalissa ja Raisiossa29.1.2025 08:48:09 EET | Uutinen
Naantalin ja Raision kaupunkien kulttuuripalvelut ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueen lapsiperhepalvelut aloittavat yhteistyön kulttuurireseptien muodossa. Reseptin tarkoitus on antaa virkistystä ja mahdollisuuksia lapsiperheille tutustua paikallisiin kulttuurielämyksiin.
Naantalin kaupunki palkittiin Varsinais-Suomen aktiivisimpana työpaikkana28.1.2025 09:26:01 EET | Tiedote
Naantalin kaupunki panostaa työhyvinvointiin ja henkilöstöliikuntaan. Varsinais-Suomen urheilugaalassa 25.1.2025 Naantalin kaupunki palkittiin maakunnan aktiivisimpana työpaikkana.
Naantalin kehitysjohtajaksi pyrkivistä haastatellaan seitsemän hakijaa27.1.2025 12:13:38 EET | Tiedote
Naantalin kehitysjohtajan virkaa haki 58 henkilöä. Hakeneiden joukosta haastatellaan tässä vaiheessa seitsemän hakijaa. Haastatteluihin kutsutaan: Minna Boström, Korppoo, Filosofian maisteri Heli Järvelä, Kaarina, Filosofian maisteri Riku Levomäki, Turku, Diplomi-insinööri Annastina Sarlin, Parainen, Filosofian maisteri Jussi Stoor, Lemi, Kauppatieteiden maisteri Aino Ukkola, Turku, Valtiotieteiden maisteri Jani Välimäki, Masku, Valtiotieteiden maisteri
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme