Barometrin mukaan vuosi 2024 oli aiempaa parempi startupeille – odotukset tulevasta ovat varovaisen myönteisiä
Suomen startup-yhteisön jäsenyritykset arvioivat oman yrityksen taloudellisen tilanteen parantuneen vuoden 2024 aikana. Rekrytointivauhti ei ole kasvanut ja odotukset ympäröivän taloustilanteen kehityksestä ovat varovaisen myönteiset. Startup-yritysten yleistä sentimenttiä kuvaavan startup indeksin pisteluku on noussut vuoden 2023 pohjalukemista, vaikka se on kaukana 2022 huipputasosta.
“Vaikka startupien sentimentti on parantunut, on kehitys silti ollut varsin maltillista. Olemme menossa varovaisin askelin kohti parempaa, mutta muutosnopeus voisi olla vauhdikkaampaa. Suomi tarvitsee lisää talouskasvua ja startup-yrityksistä sitä on löydyttävä entistä enemmän” arvioi Suomen startup-yhteisön pääekonomisti Youssef Zad.
Kuvio: Startupien yleistä sentimenttiä kuvaava kokonaisindeksi Q2/2022 - Q4/2024.
Oman yrityksen taloudellinen tilanne on parantunut vuoden 2024 aikana
Startupien taloudellista tilannetta kuvaava sentimentti on parantunut vuoden 2024 aikana. Viimeisen kolmen kuukauden yrityksen taloustilannetta kuvaava saldoluku nousi 27,3 pisteeseen vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä, mikä on selkeä parannus edellisistä neljänneksistä. Pisteluku on myös korkeimmalla tasolla kahteen vuoteen.
Yrityksen taloustilannetta kuvaavan saldoluvun nousu tarkoittaa, että startupit ovat onnistuneet vahvistamaan yrityksen suorituskykyä vaativissa olosuhteissa, jossa yleinen taloustilanne on heikentynyt, toteaa Suomen startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.
Vaikka odotukset yrityksen taloustilanteen kehityksestä tulevan kolmen kuukauden osalta ovat laskeneet, luottamus on silti isossa kuvassa edelleen vahvaa.
Kuvio: Yrityksen taloudellista tilannetta kuvaava saldoluku kolmen menneen ja kolmen tulevan kuukauden aikana.
Startup-rahoituksen arvioidaan kasvavan
Myönteinen kehitys startup-yritysten suhtautumisessa ympäröivään taloustilanteeseen ja oman luottamuksen kasvu oman yrityksen taloustilanteeseen saattavat ennakoida myönteistä kehitystä startupien rahoitukseen.
“Pääomasijoittajat ry:n tilastojen mukaan startup-rahoitus oli Suomessa vuoden 2024 ensimmäisellä vuosipuoliskolla yhteensä 497 miljoonaa euroa.” kertoo Jonne Kuittinen, Pääomasijoittajat ry:n varatoimitusjohtaja.
Loppuvuoden tietoja ei ole vielä julkaistu, mutta isoista rahoituskierroksista kertoivat julkisesti ainakin Hostaway ja Oura, jotka keräsivät yhteensä 537 miljoonaa euroa rahoitusta.
“Todennäköisesti vuoden 2024 aikana startup-rahoitus nousee ainakin 1,1 miljardiin euroon, mikä tarkoittaisi yli 26 prosenti kasvua vuodesta 2023. Jos aiempien vuosien kehitys jatkuisi, voisi startupien rahoitusmäärä nousta jo 1,3 miljardiin euroon vuoden 2025 aikana” toteavat Zad ja Kuittinen.
Yhteyshenkilöt
Youssef ZadPääekonomisti / Chief EconomistSuomen startup-yhteisö / Finnish Startup Community
Puh:+358405933316youssef@startupyhteiso.comRiikka PakarinenToimitusjohtaja / CEOSuomen startup-yhteisö / Finnish Startup Community
Puh:+358405800833riikka@startupyhteiso.comTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen startup-yhteisö
Suomen startup-yhteisön tuore talouskatsaus ennakoi parempaa vuotta startup-yrityksille16.1.2025 10:12:51 EET | Tiedote
Suomalaisten startupien kasvumahdollisuudet paranevat kuluvan vuoden aikana, ennakoi Suomen startup-yhteisön pääekonomisti. Tänä vuonna päästään ehkä jo 1,3 miljardiin euroon saadun rahoituksen määrässä.
Suomen startup-yhteisön analyysi: Suomen talouskasvu luodaan nuorissa yrityksissä, korkeasti koulutetun työvoiman avulla12.12.2024 14:50:41 EET | Tiedote
Suomen startup-yhteisö on julkaissut ensimmäisenä Suomessa analyysin tohtorintutkinnon suorittaneiden osaamisen hyödyntämisestä suomalaisissa startup-yrityksissä, “Tohtorit startupeissa – Suomen talouskasvu luodaan nuorissa yrityksissä, korkeasti koulutetun työvoiman avulla”.
Suomen startup-yhteisö: Teollisuuspoliittisen työryhmän strategia on oikeilla jäljillä, mutta startupien rooli vientisektorilla ja kasvun edistäjänä tulisi tunnistaa paremmin9.12.2024 11:02:21 EET | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon nimittämän Teollisuuspoliittisen strategian ohjausryhmän raportti julkaistiin keskiviikkona 4. joulukuuta. Suomen startup-yhteisön mielestä strategiassa suunta on oikea, mutta startupien ja kasvuyritysten rooli Suomen talouskasvun kannalta olisi tunnistettava paremmin. Myös strategiassa korostetaan, että "Suomen haavoittuvuutta lisää se, että merkittävä osa arvonlisästä tulee muutamalta hitaasti kasvavalta sektorilta".
Poliitikot jakavat startup-yhteisön näkemyksen: Startupit ovat Suomen tulevaisuuden kannalta keskeisiä toimijoita – “Isossa kuvassa ei ole vielä jalkautunut päätöksentekoon”18.11.2024 13:49:09 EET | Tiedote
Menestyvät ja kasvuhakuiset startupit ovat yhä vahvemmin mukana varmistamassa, että meillä on hyvinvointia myös tulevaisuudessa. Mm. tästä aiheesta keskusteltiin Visio 2040 -poliitikkopaneelissa 13.11. Paneelikeskustelu on julkaistu nyt kokonaisuudessaan.
Mediakutsu: Startup-yhteisön Visio 2040 -aiheinen poliitikkojen paneelikeskustelu 13.11 klo 7.45–9.006.11.2024 11:44:14 EET | Kutsu
Suomen startup-yhteisö tuo tällä kertaa poliitikot keskustelemaan Visio 2040:sta. Paneelikeskustelussa mukana ovat kansanedustajat Mika Poutala (kd), Timo Harakka (sd), Oras Tynkkynen (vihr), Saara-Sofia Sirén (kok), Sari Multala (kok) ja Markus Lohi (kesk).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme