Kuopion alueen kauppakamari

Suhdannetilanne heikko, odotukset parantuneet

Jaa

Pohjois-Savossa elinkeinoelämän suhdannetilanne on tammikuussa heikko vaimean kysynnän vuoksi. Odotukset tulevasta ovat kuitenkin parantuneet ja tuotannon odotetaan hieman kasvavan.

Suhdannebarometri 1/2025
Suhdannebarometri 1/2025 Elinkeinoelämän keskusliitto

Elinkeinoelämän keskusliiton ja Kuopion alueen kauppakamarin suhdannebarometri kuvaa vuodenalun suhdannetilannetta heikoiksi. Pohjois-Savossa suhdetilanne (saldoluku -73) laimeni syksystä (lokakuun saldoluku -65). Vaikka inflaatio ja korot ovat laskeneet, kasvua haittaa heikko kysyntä ja kannattavuus. 
 
Kansallista (suhdannenäkymät saldoluku 1) ja alueellista (Pohjois-Savo) suhdannekäännettä vielä odotetaan. Suhdanneodotukset ovat nousseet nyt nollatasolle (saldoluku 0). Pohjois-Savossa myös tuotannon määrän odotetaan kasvavan seuraavan kolmen kuukauden aikana. 

”Suunta on nyt parempi. Edellisen kerran suhdanneodotuksien saldoluku oli Pohjois-Savossa nollan yläpuolella lokakuussa 2021”, kertoo Kuopion alueen kauppakamarin toimitusjohtaja Kaija Savolainen

Tuotannon kasvua haastaa edelleen erityisesti riittämätön kysyntä.  Pohjois-Savossa saldoluku (66) on samassa linjassa maan keskiarvoon (saldoluku 55, vaihteluväli 57–68). Pohjois-Savossa kasvua hidastaa muuta maata huomattavasti enemmän rahoitusvaikeudet (saldoluku 17, koko maan saldoluku 6).

”Haastava geopoliittinen tilanne tarjoaa myös alueemme osaamiselle uusia markkinoita.  Olemme huippuja maataloudessa ja elintarviketeollisuudessa, lääketeollisuudessa ja terveysteknologiassa, puhtaan siirtymän toimialoilla sekä koneteollisuudessa. Markkina-avausten ja kustannuskilpailukyvyn lisäksi erityisesti panostukset kannattaa kohdentaa tuotekehitykseen ja innovointiin. Sitä kautta on rakennettavissa kestävämpää kilpailuetua”, kannustaa Savolainen. 

Yhteyshenkilöt

Katsaus perustuu Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tammikuussa 2025 tekemään suhdannetiedusteluun. Tuloksissa on laskettu yhteen teollisuus, rakentaminen ja palvelut. Aluekatsauksen tuloksia ei ole koko maan suhdannebarometrituloksista poiketen painotettu, eli kaikki yritykset saavat yhtä suuren painoarvon. Tiedustelu on osa EU:n harmonisoitua suhdannekyselyjärjestelmää. Tiedusteluun vastasi Pohjois-Savossa 46 yritystä, jotka työllistävät yhteensä 5762 henkeä.

Kuopion alueen kauppakamari on elinkeinoelämän tahtotilan määrittäjä ja muutosvoima, jotta menestymme paikallisesti sekä kansainvälisesti. Kauppakamarin 900 jäsentä Kuopion, Varkauden ja Ylä-Savon alueilta edustavat kattavasti Pohjois-Savon elinkeinoelämää.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kuopion alueen kauppakamari

Pohjois-Savon yritysten TKI-investointisuunnitelmat 1,15 miljardia euroa10.12.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Kuopion alueen kauppakamarin Tutkimus- kehitys- ja innovaatio (TKI)-investointiselvitys osoittaa alueen yritysten suunnittelevan 1,15 miljardin euron aineettomia investointeja vuoteen 2035 mennessä. TKI-näkymiä läpileikkaavina teemoina nousevat esiin puhdas siirtymä, digitalisaatio ja automaatio ja sähköistyminen. Kärkitoimialoilla ja läpileikkaavissa toimialoissa tunnistetaan huomattavaa kasvupotentiaalia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye