Fingrid Oyj

Fingrid on valinnut reitin kantaverkon voimajohdolle Hausjärveltä Sipoon Anttilaan

Jaa

Fingrid on valinnut reitin Hausjärven ja Sipoon Anttilan väliselle voimajohdolle. Johtoreittivalinta perustuu ympäristövaikutusten arviointiin ja sen yhteydessä saatuun palautteeseen. Hanke on tärkeä osa tulevaisuuden puhdasta sähköjärjestelmää ja mahdollistaa osaltaan Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamista.

Kuvan lähteenä mainittava Fingrid Oyj.

Fingrid Oyj suunnittelee uutta 400 kilovoltin voimajohtoyhteyttä Hausjärven Puujaalta Sipoon ja Porvoon rajalla sijaitsevalle Anttilan sähköasemalle. Hankkeessa tarkasteltuja voimajohtoreittejä sijoittuu Hausjärven kunnan, Hyvinkään kaupungin, Mäntsälän kunnan, Pornaisten kunnan, Sipoon kunnan ja Porvoon kaupungin alueille. Hanke on tärkeä osa tulevaisuuden puhdasta sähköjärjestelmää. Voimajohtoyhteys tarvitaan kantaverkolle asetetun käyttövarmuusvaatimuksen turvaamiseksi, kun sähkönsiirto kasvaa Suomen tavoitellessa hiilineutraaliutta vuonna 2035.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) aikana voimajohtoreitteihin tehtiin muutoksia ja lisäyksiä ihmisille ja luontoarvoille aiheutuvien vaikutusten lieventämiseksi. YVA-yhteysviranomaisena toimineen Uudenmaan ELY-keskuksen perusteltu päätelmä ympäristövaikutuksista saatiin lokakuussa 2024. Nyt Fingrid on valinnut jatkosuunnitteluun etenevän johtoreitin YVAn tuottaman ympäristötiedon ja vuorovaikutuksessa saadun palautteen avulla.

Reittivalinta huomioi ihmisiä ja luontoarvoja

Pohjoisessa välillä Hausjärven Puujaa - Kalliomäki sekä etelässä välillä Mäntsälän Soinila - Sipoon Anttila voimajohtoyhteys rakennetaan pääosin nykyisen voimajohdon rinnalle. Välillä Hausjärven Kalliomäki – Mäntsälän Soinila jatkosuunnitteluun etenee YVA-menettelyssä tarkasteltu reittivaihtoehto 2B, joka sijoittuu Hausjärven Kalliomäen ja Toukolan kautta Mäntsälän Rajasuolle ja edelleen Lamminmäen kautta Soinilaan. Kalliomäen ja Anttilan sähköaseman välillä pylväsratkaisu riippuu tulevaisuuden sähkönsiirtotarpeesta ja ratkaisu päätetään myöhemmässä vaiheessa.

Jatkosuunnitteluun etenevä reitti todettiin ympäristövaikutusten arvioinnissa maisemallisilta vaikutuksiltaan vähäisimmäksi. Vaikutukset maisemarakenteeseen, maisemakuvaan ja kulttuuriympäristöön ovat kokonaisuutena vähäiset. Reitin välittömässä läheisyydessä on vähän asutusta. Voimajohtoyhteys on sovitettavissa yhteen kuntien maankäytön ja muiden toimintojen kanssa. Valitulla reitillä ei ole liito-oravan lajisuojelusta poikkeamisen lupatarpeita, ja reittivalinta huomioi luonnonsuojelullisia arvoja sekä linnustolle tärkeitä alueita. Saadut mielipiteet ja muu palaute tukevat reittivalintaa.

Uuden voimajohdon sijoittumiseen voi kokonaisuudessaan tutustua kartalla täällä.

Hankkeen jatkosuunnittelu etenee maastotutkimuksilla, joiden perusteella määritetään tarkempi johtoreitti ja voimajohtopylväiden sijainnit. Alueen maanomistajiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti. Voimajohdon rakentaminen ajoittuu vuosille 2028–2030.


Lisätietoja:  
 
Fingrid Oyj, YVA ja ympäristöasiat, vanhempi asiantuntija Marja Nuottajärvi p. 030 395 5301

Fingrid Oyj, johtoreitit, vanhempi asiantuntija Pasi Saari p. 030 395 5178

Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi

Hanke Fingridin verkkosivuilla: https://www.fingrid.fi/kantaverkko/rakentaminen/hankkeet/hausjarvi-anttila/

Tietoja julkaisijasta

Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.

Fingrid välittää. Varmasti. 
www.fingrid.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj

Sähkönkulutuksen liitettävyys kantaverkkoon väliaikaisesti tiukilla eteläisessä Suomessa21.1.2025 15:02:52 EET | Tiedote

Uuden teollisen kulutuksen liittämisessä kantaverkkoon on paikallisia rajoituksia eteläisessä Suomessa vuosina 2025-27, kunnes kantaverkkoa vahvistavat investoinnit valmistuvat. Liityntäkapasiteetin niukkuus on väliaikaista ja sen takana on sähkön kulutuksen ennakoitua nopeampi kasvu ja alueellisen säätökykyisen sähköntuotannon poistuminen käytöstä Etelä-Suomessa.

Fingrid on päivittänyt arviotaan sähkön riittävyydestä kuluvan talven ajalle: EstLink 2 -yhteyden vikaantuminen heikentää sähkön riittävyyttä erittäin kylmänä ja tyynenä talvipäivänä9.1.2025 10:58:15 EET | Tiedote

Päivitetyn arvion mukaan Viron ja Suomen välisen EstLink 2 -sähkönsiirtoyhteyden vikaantuminen heikentää sähkön riittävyyttä erittäin kylminä ja tuulettomina talvipäivinä. Mahdollisissa niukkuustilanteissa sähkön käytön hintajouston odotetaan turvaavan sähkön riittävyyttä, eikä sähköstä arvioida syntyvän pulaa kotimaisten voimalaitosten ja siirtoyhteyksien toimiessa normaalisti. Tavanomaisena talvipäivänä vauriolla on vähäisempi merkitys sähkön saatavuuteen ja sähkön arvioidaan Suomessa riittävän.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye