Tampereen yliopisto

Väitös: Pitkän 1970-luvun työläiskirjallisuus monipuolistaa kuvaa ylipolitisoituneeksi leimatusta aikakaudesta

Jaa

”Hullusta vuodesta” 1968 alkaneen ja presidentti Urho Kekkosen eroon päättyneen pitkän 1970-luvun aikana Suomi hiljalleen keskiluokkaistui. Samalla aikakausi oli yhteiskuntaluokkaan kiinnittyneen julkisen keskustelun – luokkapuheen – kukoistuskausi. Jussi Lahtinen osoittaa väitöstutkimuksessaan, että työväenluokkaista luokkapuhetta tuotettiin tällöin mitä moninaisimmista näkökulmista. Dogmaattinen laitavasemmistolaisuus oli vain yksi osa julkista keskustelua.

Henkilö istuu sisätilassa ja pitää kirjaa kädessään, taustalla vihreitä kasveja ja oranssi-mustaa kangasta.
Jussi Lahtinen (Kuva: Jutta Ala-Äijälä)

FM Jussi Lahtisen tutkimus käsittelee työväenluokkaista tarinankerrontaa perinteisen luokkayhteiskunnan joutsenlaulun aikaan. Vaikka pitkän 1970-luvun aikana yhteiskuntaluokka oli keskeinen käsite ymmärtää maailmaa, ei luokkapuhe aina kummunnut itse luokasta, ”kansan syvistä riveistä”. Esimerkiksi laitavasemmistolle työväenluokka saattoi edustaa idealisoitua poliittista joukkovoimaa, maailmanvallankumouksen liikkeelle panevaa voimaa.

– Itse ”työläinen” esitettiin usein yksiulotteisena kapitalistisen järjestelmän uhrina. Tästä yhteiskunnallisesta ilmapiiristä nousi kuitenkin esiin myös kirjailijoita, jotka loivat kertomakuvastoa perinteisen työväenkulttuurin sisältä. Realistikirjailijoiden voi tulkita kirjoittaneen valtavirtajulkisuuden luokkapuhetta haastavia vastakertomuksia ”tavallisista duunareista”. Heidän kertomuksensa eroavat merkittävästi taistolaisuudeksi mielletystä puheesta, toteaa Lahtinen.

Lahtinen lukee työväenluokkaan sidottua kaunokirjallisuutta – niin sanottua työläiskirjallisuutta – yhtenä yhteiskunnallisen luokkapuheen muotona. Miten kirjailijat kuvaavat kansakunnan vaurastumista, hyvinvointivaltion rakentamista, pahoinvointia hyvinvoinnin kulisseissa sekä työväenliikkeen muuttuvaa asemaa? 

Näihin kysymyksiin tutkimuksessa annetaan vastauksia noin 45 kirjailijan sekä 120 romaanin ja novellikokoelman puitteissa. Kohdekirjailijat ovat niin aikakauden tunnetuimpiin lukeutuneita kuin jo pitkälti unohtuneita. Mukana ovat kanonisoidut Hannu Salama, Pirkko Saisio ja Lassi Sinkkonen, mutta myös esimerkiksi Ursula Sinervo, Kaarlo Isotalo, Arja Eriksson ja Erkki Lepokorpi.

Pitkän 1970-luvun luokkakuvasto vertautuu nykyaikaan

Lahtinen monipuolistaa kuvaa pitkän 1970-luvun työläiskirjallisuudesta, jota on usein pidetty korostetun maskuliinisena ja poliittisideologisena kirjallisuutena. Todellisuudessa luokkakuvastoa tuotettiin mitä moninaisimmista näkökulmista ilman suoranaista aatteellista pohjavirettä. 

Tutkimuksen keskeinen väite on, että pitkän 1970-luvun aikana yhteiskunnallista luokkapuhetta tuotettiin myös työväenluokan äänellä, luokan sisältä. Samalla kaunokirjallisia aikalaistulkintoja kirjoitettiin niin maaseutua tyhjentäneestä suuresta muutosta, porvariston kriisistä kuin itsekriittisestä suomenruotsalaisesta näkökulmasta käsin. Tämä luokkapuhe hiljeni seuraaville vuosikymmenille mentäessä. 

– Usein yksioikoisen ylipoliittiseksi parjattu 1970-luku olikin osin monimuotoisemman julkisen keskustelun värittämä kuin seuraavat ”me olemme kaikki keskiluokkaa” -mantran dominoivat vuosikymmenet, väittää Lahtinen. 

Vasta 2010-luvulta lähtien kaunokirjallisuuden kentälle on noussut uudestaan merkittävä määrä yhteiskuntaluokkaan kiinnittynyttä tarinankerrontaa. Julkisessa keskustelussa moderni työväenluokka esitetään usein nostalgiseen menneisyyteen jämähtäneenä vastavoimana arvoliberaalille keskiluokalle tai pelkistettynä deindustrialisaation uhrina. Vaikka Lahtisen väitöskirja kiinnittyy luokkapuheen kultakauteen, pitkään 1970-lukuun, kulkee mukana myös nykyinen yhteiskunnallinen kertomuskehys – seuraava suuri luokkapuheen aikakausi.

Väitöstilaisuus perjantaina 31. tammikuuta

FM Jussi Lahtisen historian alaan kuuluva väitöskirja Kerrottu luokka – pitkän 1970-luvun työläiskirjallisuus yhteiskunnallisten valta- ja vastakertomusten kentillä tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa perjantaina 31.1.2025 klo 12 alkaen Tampereen yliopiston keskustakampuksella (Kalevantie 4, Tampere). Paikkana on päärakennuksen sali D11. Vastaväittäjänä toimii dosentti Hanna Kuusi Helsingin yliopistosta. Kustoksena toimii professori Marjaana Niemi Tampereen yliopistosta.

Väitöskirjan julkaisee Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura (THPTS). 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jussi Lahtinen
jussi.lahtinen@tuni.fi

Linkit

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Väitös: Pokémon GO mullisti ilmapiirin Suomessa hetkellisesti – peli täytti julkiset tilat ja sai ihmiset juttelemaan tuntemattomille27.1.2025 11:30:00 EET | Tiedote

Pokémon GO räjäytti pankin ilmestyessään kesällä 2016. Yhtäkkiä kadut ja puistot olivat täynnä ihmisiä metsästämässä ”taskuhirviöitä” ja juttelemassa toisilleen. Pokémon GO muutti hetkellisesti sosiaalista ilmapiiriä ja ihmisten käytöstä. FM Elina Koskisen väitöskirja tarkastelee mieleen painuneita pelaajakokemuksia, jotka syntyivät tästä ainutlaatuisesta ilmiöstä.

Väitös: Tulevaisuuden kameroilla saadaan parempia kuvia mittaamalla valon spektriä27.1.2025 10:24:58 EET | Tiedote

Diplomi-insinööri Samu Koskinen tutki väitöskirjassaan spektritiedon hyödyntämistä valkotasapainoalgoritmien kanssa. Informaation määrä vähenee merkittävästi, kun kaikkia luonnossa esiintyviä värisävyjä mallinnetaan käyttäen vain punaisen, vihreän ja sinisen värisävyn suhteellisia eroja. Jokaisella aallonpituudella on merkityksensä etenkin ihmissilmälle näkyvällä alueella. Tämä ajattelutapa mahdollistaa uudenlaiset työkalut, joilla voidaan parantaa nykyisten valkotasapainoalgoritmien toimintaa etenkin haastavissa olosuhteissa.

Väitös: Pelillistämisestä ja e-tekstiileistä voi olla hyötyä puheterapiassa – e-tekstiilit voivat auttaa myös arjessa tukikeinona21.1.2025 09:38:52 EET | Tiedote

FM Charlotta Elo tarkastelee väitöstutkimuksessaan puheterapiaharjoitteluun vaikuttavia tekijöitä sekä elektronisten tekstiilien (e-tekstiilien) hyödyntämistä puheterapiassa ja puhetta tukevana ja korvaavana keinona. Tutkimus osoittaa, että puheterapeutit käyttävät pelejä ja pelillistämistä motivoidakseen lapsia ja heidän läheisiään osallistumaan puheterapiaharjoitteluun. E-tekstiilit taas voivat tuoda uusia mahdollisuuksia nykyisten puhetta tukevien ja korvaavien keinojen joukkoon.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye