Saaristomeri-ohjelman viestintäkampanja suuntaa huomion maataloudessa tehtäviin ratkaisuihin Saaristomeren hyväksi
Saaristomeri-ohjelman viestintäkampanjan tavoitteena on lisätä tietoisuutta Saaristomeren hyväksi tehdyistä toimenpiteistä ja edistää sen tilan parantamista sekä kannustaa eri toimijoita mukaan vesiensuojelutyöhön. Varsinais-Suomen ELY-keskus on valinnut viestintätoimisto Ahjo Communicationsin kumppanikseen toteuttamaan viestintäkampanjaa vuonna 2025.
Petteri Orpon hallitusohjelman Saaristomeri-ohjelma keskittyy kehittämään ja edistämään toimia, joilla parannetaan maaperän kasvukuntoa ja ravinteiden pidätyskykyä, ravinteiden kiertoa ja vesiensuojelun tehostamista. Tavoitteena on, että esimerkiksi ravinteet ja maa-aines eivät päädy valunnan mukana vesistöihin, vaan ne pysyvät pellossa kasvien käytössä ja samalla parannetaan Saaristomeren tilaa. Saaristomeri-ohjelmaa toteutetaan koko Saaristomeren valuma-alueella, ja sen pilottialueina toimivat Aurajoki, Paimionjoki ja Kemiönsaari.
Viestintäkampanja tuo esiin maataloustuottajien jo tekemän työn ja sen vaikutukset Saaristomeren tulevaisuuteen sekä keinoja, joilla saaristomeren tilaa voidaan parantaa. Maataloustuottajilla on tärkeä rooli Saaristomeren tilan parantamisessa, sillä vaikuttavimmat toimet Saaristomeren tilan parantamiseksi tehdään pelloilla. Maataloustuottajien tekemien toimenpiteiden mahdollistamiseksi rahoitusinstrumenttien ja kannustimien kehityksellä, uusien menetelmien pilotoinnilla ja tutkimustiedon käyttöönotolla on keskeinen rooli Saaristomeren tilan parantamisessa. Siten päätöksentekijät, viranomaiset ja esimerkiksi ruokaketju sidosryhmineen ovat ratkaisevassa roolissa maataloustuottajien ohella, ja tiedonsaanti käynnissä olevasta toiminnasta ja sen onnistumisista on tärkeää.
Kampanjan etenemistä voi seurata ELY-keskuksen verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa
"Viestintä on erittäin merkittävässä roolissa Saaristomeri-ohjelman toteutuksessa. On hienoa päästä tekemään yhteistyötä Saaristomeren tilan edistämiseksi ja tuomaan samalla esiin sekä viljelijöiden että muiden sidosryhmien tekemää arvokasta työtä. Ahjon vahva kokemus viestinnästä ja monikanavaisista sisällöistä tukee kampanjan tavoitteita erinomaisesti", toteaa ELY-keskuksen Saaristomeri-ohjelman ohjelmapäällikkö Essi Hillgren.
Kampanjan tavoitteena on luoda aiheen ympärille positiivista keskustelua sekä kannustaa yhteisiin toimiin. "Haluamme kertoa hankkeessa, että vastuullisuusviestintä on positiivista ja ratkaisukeskeistä. Pidän erityisen tärkeänä, että Saaristomeren tilanteesta viestitään selkeästi, mutta myös innostavasti. Haluamme tuoda esiin konkreettisia tekoja ja ratkaisukeskeistä näkökulmaa, jotta mahdollisimman moni kokee voivansa osallistua muutokseen", sanoo Ahjo Communicationsin toimitusjohtaja Sari-Liia Tonttila.
Kiinnostuneet voivat jo nyt seurata 26 maatalouden vesiensuojeluvinkkien julkaisua (sttinfo.fi), joiden tehtävänä on jakaa tietoa maatalouden parhaista vesiensuojelutoimenpiteistä. Vinkkejä julkaistaan MTK:n, MTK-Varsinais-Suomen ja ELY-keskuksen somekanavilla muutaman viikon välein koko vuoden 2025 ajan.
Lisätietoja:
Essi Hillgren, ohjelmapäällikkö, Saaristomeri-ohjelma
p. 0295 022 022, essi.hillgren@ely-keskus.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Hailuodon lauttaliikenne sujuu toistaiseksi normaalisti, mutta poikkeustilanteen liikennejärjestelyt ovat valmiit30.1.2025 13:33:15 EET | Tiedote
Hailuodon lauttaliikenne sujuu toistaiseksi normaalisti ja lautta liikennöi tavanomaisen talviliikenteen tapaan kiintojäiden ympäröimässä jäärännissä. Lauttaliikenne saattaa keskeytyä jääolosuhteiden muuttuessa oleellisesti, mutta tilanteeseen on varauduttu ennakolta. Varareittisuunnitelma on valmistunut ja se voidaan ottaa käyttöön nopeasti jääolosuhteiden muuttuessa.
Turvetuotantoalueiden ennallistamista vauhdittava PUHTI-hanke on käynnistynyt (Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa)27.1.2025 10:46:52 EET | Tiedote
Yhteistyöllä puhtia turvetuotantoalueiden ennallistamisiin Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa (PUHTI) -hanke on käynnistynyt Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa. Sen tavoitteena on aktiivisella sidosryhmä- ja viestintätyöllä saattaa yhteen ennallistamisesta kiinnostuneet tahot ja aktivoida sekä viedä eteenpäin potentiaalisia ennallistamishankkeita sekä turvetuotannon kuormittamien vesistöjen kunnostustoimia. Hanke on rahoitettu Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF).
Jordbrukarna framträder som Östersjöns hjältar27.1.2025 08:26:39 EET | Pressmeddelande
Jordbrukarna har tagit en viktig roll inom skyddet av Östersjön genom att sprida gips på sina åkrar. Ansökan om gipsbehandling av åkrar har åter öppnats. Redan den första dagen kom det in tiotals nya ansökningar.
Viljelijät nousseet Itämeren sankareiksi27.1.2025 08:26:39 EET | Tiedote
Viljelijät ovat ottaneet merkittävän roolin Itämeren suojelussa levittämällä kipsiä pelloilleen. Haku peltojen kipsikäsittelyyn on jälleen avattu. Jo ensimmäisenä päivänä saapui kymmeniä uusia hakemuksia.
Kolin jäätie avataan liikenteelle (Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Etelä-Savo)24.1.2025 15:24:06 EET | Tiedote
Kolin jäätie avataan liikenteelle huomenna lauantaina 25.1.2025 puoliltapäivin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme