Finanssivalvonta

Yhteinen seuraamusmaksu kolmelle luonnolliselle henkilölle johtohenkilöiden liiketoimi-ilmoitusten viivästymisistä

Jaa

Finanssivalvonta on määrännyt useista laiminlyönneistä yhteisen seuraamusmaksun Pekka Jalovaaralle, Jarmo Haloselle ja Ahti Paanaselle kullekin. He eivät ole ilmoittaneet määräajassa liikkeeseenlaskijalle ja Finanssivalvonnalle omaan lukuunsa tehdyistä liiketoimista. Liiketoimi-ilmoitus on tehtävä viipymättä ja viimeistään kolme työpäivää liiketoimen toteuttamisen jälkeen. Viivästykset liittyvät Jalovaaran, Halosen ja Paanasen asemaan BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj:n johtohenkilöinä.

Ilmoitusvelvollisuus perustuu EU:n markkinoiden väärinkäyttöasetukseen. Sääntelyn tarkoituksena on muun ohella lisätä avoimuutta liikkeeseenlaskijan johtotehtävissä toimivien henkilöiden liiketoimista, ennaltaehkäistä markkinoiden väärinkäyttöä, antaa tietoa sijoittajille sekä edistää viranomaisten valvontatyötä.

Viivästysten kestot näissä tapauksissa vaihtelivat noin kahdesta kuukaudesta yli kahdeksaan kuukauteen. Useista laiminlyönneistä on määrätty kullekin yhteiset seuraamusmaksut, jotka maksetaan valtiolle. Yhteisten seuraamusmaksujen määrät ovat perustuneet kokonaisarviointiin, jossa on otettu huomioon erityisesti laiminlyöntien laatu, laajuus ja kestoaika. Yhteistyö Finanssivalvonnan kanssa asian selvittämiseksi on otettu huomioon yhteisen seuraamusmaksun määrää alentavana seikkana.

Yhteisten seuraamusmaksujen suuruudet ovat:

Jalovaara

4 000 €

Halonen

5 000 €

Paananen

9 000 €

Finanssivalvonnan päätökset eivät ole lainvoimaisia. Henkilöillä on oikeus valittaa päätöksistä Helsingin hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätösten tiedoksisaannista. Tieto päätösten lainvoimaisuudesta on saatavilla Finanssivalvonnan verkkopalvelussa.

Lisätietoja antaa

Janne Häyrynen, yksikönpäällikkö, Lakiasiat. Haastattelupyynnöt koordinoi Viestinnän mediapäivystys, puhelin 09 183 5030, arkisin klo 9–16.

Liitteet

Finanssivalvonnan päätökset

Katso myös

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Finanssivalvonta on rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka valvottavia ovat muun muassa pankit, vakuutus- ja eläkeyhtiöt sekä muut vakuutusalalla toimivat, sijoituspalveluyritykset, rahastoyhtiöt ja pörssi. Edistämme finanssimarkkinoiden vakautta ja luottamusta sekä asiakkaiden, sijoittajien ja vakuutettujen suojaa.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssivalvonta

Tillämpningen av förordningen som gäller digital operativ motståndskraft för finanssektorn inleddes – Finansinspektionen fokuserar i sin tillsyn på hanteringen av IKT-relaterade risker och cyberhot23.1.2025 13:00:00 EET | Pressmeddelande

Syftet med DORA-förordningen är att förbättra konsumenternas informationssäkerhet och tjänsternas kontinuitet. Den medför betydande reformer i den digitala driftssäkerheten inom finanssektorn och omfattar nästan alla aktörer under Finansinspektionens tillsyn.

Muistutuskutsu medialle: Finanssivalvonnan ja Kyberturvallisuuskeskuksen lehdistötilaisuus torstaina 23.1. – aiheena kyberturvallisuus finanssisektorilla ja sen valvonta21.1.2025 08:30:00 EET | Kutsu

Tervetuloa Finanssivalvonnan ja Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen yhteiseen lehdistötilaisuuteen torstaina 23.1.2025 klo 13. Tilaisuudessa käsitellään ajankohtaisia kyberturvallisuusuhkia ja sitä, miten kyberturvallisuutta valvotaan finanssisektorilla. Juuri voimaan tullut ja satoja toimijoita Suomessa koskeva DORA-asetus tuo myös mukanaan merkittäviä uudistuksia finanssisektorin digitaaliseen toimintavarmuuteen.

Betydande fastighetsrisker in den finansiella sektorn i Finland – starka buffertar skyddar mot riskerna8.1.2025 08:30:00 EET | Pressmeddelande

Läget och utvecklingen i fastighetsbranschen har väsentlig betydelse för det finansiella läget och riskerna i den finansiella sektorn i Finland, då banker, försäkrare och fastighetsfonder har betydande exponeringar mot fastighetssektorn. En svagare utveckling än väntat i omvärlden och fastighetsbranschen skulle således kunna öka kredit-, placerings- och likviditetsriskerna betydligt. De finansiella aktörerna i Finland har dock buffertar mot fastighetsrisker, vilket stärker aktörernas riskhanteringsförmåga.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye