Naisten ja lasten rauhanomainen mielenilmaus Joensuussa suurpedoille menetettyjen metsästyskoirien muistoksi
Joensuussa järjestetään la 15.2.2025 klo 15 naisten ja lasten rauhanomainen mielenilmaus suurpetokohtaamisissa menehtyneiden metsästyskoirien muistoksi. Metsästyskoirat ovat koko perheen lemmikkejä ja tärkeitä liikuttajia myös naisille ja lapsille, vaikka he eivät itse harrastaisi metsästystä. Metsästyskoirien merkitys perheiden henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille onkin suuri. Myös metsästyskoirat tarvitsevat rodunomaista harjoittelua, muistuttavat kulkueen järjestäjät.
Lauantaina 15.2.2025 kello 15.00 alkaen Joensuussa järjestetään rauhanomainen mielenilmaus suurpetokohtaamisissa henkensä menettäneiden metsästyskoirien muistoksi.
Tapahtumassa naiset, lapset ja metsästyskoirat kävelevät kulkueena Siihtalasta Vapaudenpuistoon, jossa menehtyneiden koirien muistoksi sytytetään kynttilät. Yleisö on tervetullut seuraamaan tapahtumaa kulkueen päätepisteeseen Vapaudenpuistoon, johon kulkue saapunee noin kello 15.30-15.45.
Vapaudenpuistossa Metsästäjäliiton P-K:n Piirin puheenjohtaja Antti Kuivalainen kertoo metsästyskoirien merkityksestä perheenjäseninä. Hän tuo esiin huolen koirien turvallisuudesta nykyisessä suurpetotilanteessa.
Kulkueen osallistujamääräksi tavoitellaan noin sataa naista ja lasta. Järjestelyiden sujumisen varmistamiseksi kulkueeseen osallistuvien naisten, lasten ja koirien on ilmoittauduttava järjestäjille 8.2. mennessä osoitteessa: https://forms.gle/c9eemw5bCDNziYEVA
Kampanjaa voi tukea julkaisemalla sosiaalisessa mediassa kuvia metsästyskoirastasi perheenjäsenenä ja tägätä kuvan tunnuksella #metsästyskoiraperheenjäsenenä
"Metsästyskoirat ovat nykyisin koko perheen lemmikkejä ja tärkeitä liikuttajia myös naisille ja lapsille, vaikka he eivät itse harrastaisi metsästystä. Metsästyskoirien merkitys perheiden henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille on suuri. Vallitsevasta suurpetotilanteesta johtuen vakava huoli koiran turvallisuudesta ja henkisestä hyvinvoinnista on koko perheen yhteinen", sanovat tilaisuuden järjestäjät, Jahtinaisten Jaana Puhakka ja Jaana Kanerva.
"Useimpia metsästysrotuja on jalostettu käyttöominaisuudet edellä ja siksi roduissa ei juurikaan esiinny liioiteltuja ulkomuotopiirteitä. Käyttöominaisuuksien ylläpito edellyttää sitä, että koirat pääsevät harjoittamaan taitojaan rodunomaisessa metsästyksessä ja harjoittelussa."
Tällä hetkellä Pohjois-Karjalassa on suurpetotilanteen vuoksi rajalliset mahdollisuudet tarjota metsästyskoirille lajityypillistä liikuntaa ja harjoitusta. Pelko koiran ja ennen kaikkea suden kohtaamisesta aiheuttaa perheissä jatkuvaa huolta, vieden myös ilon yhteisestä harrastamisesta koiran kanssa.
Metsästyskoirat rakastavat ja tarvitsevat metsiä yli kaiken!
Järjestäjätahot
Pohjois-Karjalan Jahtinaiset ry yhteistyössä paikallisten metsästyskoirayhdistysten ja Metsästäjäliiton P-K:n Piirin kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana Puhakka, msl.jaana@gmail.com, 044 25 71 652
Jaana Kanerva, jaana.kanerva@gmail.com, 050 401 21 34
Kuvat
Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luotoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Metsästäjäliiton Wadén-palkinto varatuomari Jarmo Kiurulle29.1.2025 21:20:11 EET | Uutinen
Metsästäjäliitto on myöntänyt vuoden 2025 Wadén-palkinnon varatuomari, oikeusinformatiikan lehtori Jarmo Kiurulle. Tunnustus myönnetään vuosittain taholle, joka on merkittävästi edistänyt metsästystä tai riistanhoitoa.
Susi tappoi plottinajokoiran Kiteellä29.1.2025 14:00:00 EET | Uutinen
Susi tappoi plottinajokoiran ketunajosta Kiteen Kesälahdella torstaina 23. tammikuuta. Tämä on 31. koiriin kohdistunut susivahinko, josta Suomen Metsästäjäliitto tiedottaa jahtikaudella 2024–2025, jotta susien vähentynyt ihmis- ja koirapelko nousisi yleiseen tietoisuuteen. Joensuussa järjestetään 15. helmikuuta naisten ja lasten kulkue menetettyjen metsästyskoirien muistoksi.
Suomi Euroopan merkittävin vesi- ja kahlaajalintujen pesimäalue29.1.2025 10:56:31 EET | Uutinen
YK:n Kansainvälistä kosteikkopäivää vietetään sunnuntaina 2.2. Suomi on monille vesi- ja kahlaajalinnuille koko Euroopan merkittävin pesimäalue. Suomella on erityinen vastuu kosteikkojen kunnosta ja vesilintukannoista.
Tunnista lumijäljet ja opi ottamaan DNA-näyte - Varsinais-Suomen piiri ja Riistakeskus Varsinais-Suomi järjestävät kaikille avoimen koulutuksen21.1.2025 09:08:15 EET | Tiedote
Metsästäjäliiton Varsinais-Suomen piiri ja Suomen riistakeskus Varsinais-Suomi kannustavat riistanhoitoyhdistyksiä, seuroja, ja metsästäjiä yhteiseen suurpetojen havainnointitempaukseen. Tempaus järjestetään Varsinais-Suomessa helmikuun toisena viikonloppuna 8-9.2.2025. Mikäli lumi- ja sääolosuhteet eivät olisi tuolloin suotuisat, tempaus siirretään eteenpäin.
Sudet tappoivat collien Siikajoella21.1.2025 07:00:00 EET | Uutinen
Sudet hyökkäsivät perjantaina 17.1. Siikajoen Paavolassa traktorin mukana juosseen sileäkarvaisen collien kimppuun. Alueella on tehty useita havaintoja 5–8 suden laumasta. Metsästäjäliitto kannustaa DNA-ulostenäytteiden keräämiseen, jotta Suomen susikannasta saadaan entistä tarkempaa tietoa. Tämä on 30. koiriin kohdistunut susivahinko, josta Suomen Metsästäjäliitto tiedottaa jahtikaudella 2024–2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme