Järjestöjen toiminta-avustuksia ehdotetaan annettavaksi 88 hakemukseen
Aluehallitukselle esitetään, että se jakaa järjestöille toiminta-avustuksia 88 hakemukseen. Jaettavien avustusten painopisteenä on liikunnallisen elämäntavan, mielen hyvinvoinnin ja arjen turvallisuuden edistäminen. Järjestöavustuksiin tuli määräaikaan mennessä 142 hakemusta. Aluehallitus päättää järjestöavustusten myöntämisestä kokouksessaan 4. helmikuuta.
Nyt järjestöavustuksia jaetaan yhteensä 287 700 euron edestä. Avustussummat vaihtelevat 55 000:stä 200 euroon. Aluehallitus on jo aiemmin päättänyt jakaa järjestöavustuksia yhteensä 647 300 euroa järjestöille, jotka ovat hakeneet ja saaneet Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) jatkoavustuksia vuodelle 2025.
Hakemuksia tuli hieman viimevuotista enemmän. Viime vuonna tuli 130 hakemusta.
- Haetut avustussummat olivat aiempaa suurempia. Tässä näkynee valtakunnallisten määrärahojen aiottu vähentäminen, palvelujohtaja Nina Peränen kertoo.
Järjestöavustusten määrä tälle vuodelle on sama kuin viime vuonna eli yhteensä 935 000 euroa. Järjestöjen toiminta-avustusten päätösehdotus perustuu Keski-Suomen hyvinvointialueen avustusohjeeseen. Hakemukset on pisteytetty avustusohjeessa kuvattujen avustushakemusten arvioinnin periaatteiden mukaisesti. Arvioitavia näkökulmia olivat:
- kytkeytyminen hyvinvointialueen toimintaan ja strategiaan
- kytkeytyminen hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden ohjelmakokonaisuuden kärkiteemoihin (mielen hyvinvoinnin edistäminen, liikunnallisen elämäntavan edistäminen sekä arjen turvallisuus)
- toiminnan tavoittama kohderyhmä
- toiminnan seurannan ja arvioinnin kuvaus
- yhteistyö muiden toimijoiden kanssa.
Avustusohjeen mukaisesti vapaaehtoistoimintaan kohdentuvia alle 2 000 euron avustushakemuksia on käsitelty omana kokonaisuutenaan. Alle 2 000 euron hakemuksia oli 62 kappaletta.
Aluehallituksen esityslista on osoitteessa www.hyvaks.fi/aluehallitus (suora linkki asiakohtaan: https://hyvaks-d10julk.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2025180-6
Lisätietoja:
hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet, p. 050 400 0073
palvelujohtaja Nina Peränen, p. 050 594 6783
järjestökoordinaattori Arto Lampila, p. 050 312 5271
Terveisin
Keski-Suomen hyvinvointialue
Viestinnän yhteyshenkilö: Tero Manninen, p. 040 707 1508
viestinta(at)hyvaks.fi
www.hyvaks.fi
Hyvinvointi. Terveys. Turvallisuus.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue, YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Avainsanat
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Ikääntyneen henkilön palvelun tarvetta arvioidaan yhdenmukaisesti koko hyvinvointialueella30.1.2025 13:55:44 EET | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen ikääntyneiden asiakasohjaus tukee ja ohjaa asiakkaita, jos asiakkaan arjen hallinta uhkaa vaarantua tai on vaarantunut. Asiakas kohdataan yksilöllisesti ja hänen palvelutarpeensa arvioidaan yhdenmukaisten mittareiden avulla. Myös ikääntyneiden palveluiden myöntämisperusteet ovat koko hyvinvointialueella yhtenäiset, kuten lakikin määrittelee.
Päivi Kalilainen vastuualuejohtajaksi29.1.2025 15:46:37 EET | Tiedote
YTM Päivi Kalilainen on valittu lasten, nuorten ja perheiden sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä aikuisten sosiaalipalveluiden vastuualuejohtajan virkaan. Vastuualuejohtaja vastaa vastuualueensa toiminnasta, taloudesta ja henkilöstöstä hyvinvointialueen strategian mukaisesti. Tehtävässä korostuvat sosiaali- ja terveydenhuollon integraation edistäminen, uudistuminen sekä vaikuttavuuden vahvistaminen ja taloudellisen toiminnan edistäminen.
Keski-Suomen hyvinvointialue hakee projektirahoitusta neurokirjon lasten ja nuorten palveluiden kehittämiseen29.1.2025 10:30:49 EET | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialue hakee Kelalta 110 046,88 euron rahoitusta neurokirjon lasten ja nuorten palveluiden kehittämisprojektiin, joka kestäisi huhtikuusta 2025 maaliskuuhun 2027. Tavoitteena on kehittää palveluita ja selkeyttää kuntoutuspolkuja yhteistyössä kasvatuksen ja koulutuksen kanssa.
Äänekosken terveysasema sai Kandiystävällinen Terveyskeskus 2024 arvonimestä kunniakirjan28.1.2025 13:43:30 EET | Tiedote
Äänekosken Terveysasema on saanut (27.1.2025) kunniakirjan Kandiystävällinen Terveyskeskus 2024 arvonimestä. Suomen Medisiinariliitto jakaa vuosittain tunnustuksia useille eri tahoille, jotka ovat toiminnallaan helpottamassa medisiinarien kasvua lääkäreiksi.
Keski-Suomen hyvinvointialue haastaa Itäisen yhteistyöalueen hyvinvointialueet aluevaaleissa28.1.2025 09:00:15 EET | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialue valmistautuu toisiin aluevaaleihin ja haluaa jatkaa vuoden 2022 tapaan aluevaalihaastetta nostamalla esiin aluevaalien merkitystä osana suomalaista demokratiaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme