AKY - Akavalaiset yrittäjät  ry

AKY – Akavalaiset yrittäjät ry tekee vaikuttavaa työtä

Jaa

AKY on tehnyt vaikuttavaa työtä yrittäjien toimintaympäristön parantamiseksi. Se on vaikuttanut yrittäjille tärkeisiin asioihin, edistänyt dialogia eri viranomaisten kanssa ja luonut yhteyksiä päättäjiin. Voittaja on osoittanut vuoden aikana esimerkillistä sitoutumista yrittäjien tukemiseen ja kehittämiseen. Järjestön edustajat ovat aina aktiivisesti mukana ja edistävät rakentavaa keskustelua eri foorumeilla. He ovat tehneet ansiokasta ja vaikuttavaa työtä ja olleet rohkeasti äänessä, kun on ollut tarve vaikuttaa.

Suomen Yrittäjien vuoden toimialajärjestönä palkittiin AKY – Akavalaiset yrittäjät ry
Suomen Yrittäjien vuoden toimialajärjestönä palkittiin AKY – Akavalaiset yrittäjät ry Atte Kajova

AKY on ollut erittäin aktiivinen sekä jäsenten palvelemisessa että yhteiskunnallisessa edunvalvonnassa. AKY on tehnyt viisi vaikuttavaa kannanottoa Kelan hankinnoista, Soteri-rekisterin ruuhkista ja sote-valvontalaista. Lisäksi AKYn edustajat ovat tavanneet keskeisiä päättäjiä ja vaikuttaneet yhdistelmävakuutuksen valmisteluun.

AKY tekee vahvaa yhteistyötä niin Suomen Yrittäjien kuin Akavankin kanssa. AKYn edustajat osallistuivat myös Akavan yrittäjyysohjelman laatimiseen varsin keskeisessä roolissa. Akava on ensimmäisenä palkansaajakeskusjärjestönä laatinut oman yrittäjyysohjelman.

Suomen Yrittäjien vuoden paikallisyhdistykset ja toimialajärjestöt julkistettiin 7. helmikuuta. Vuoden toimialajärjestöksi ehdolla olivat AKYn lisäksi Sahateollisuus ry, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry, Suomen Kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistys SKY ry ja Suomen Kuntoutusyrittäjät ry.

Vuoden 2024 parhaina paikallisyhdistyksinä palkittiin 
-    alle sadan jäsenen yhdistysten sarjassa Taivassalon Yrittäjät, Varsinais-Suomi, kunniamaininta Keiteleen Yrittäjät, Savo
-    100–200 jäsenen sarjassa Virtain Yrittäjät, Pirkanmaa
-    201–499 jäsenen sarjassa Laukaan Yrittäjät, Keski-Suomi
-    vähintään 500 jäsenen sarjassa Rovaniemen Yrittäjät, Lappi, kunniamaininta Espoon Yrittäjät, Uusimaa
-    Hall of Famen ensimmäinen jäsen Ulvilan Yrittäjät, Satakunta

Lämmin kiitos kaikille jäsenillemme ja yhteistyökumppaneillemme, jotka ovat tehneet tämän mahdolliseksi. Ennen kaikkea tämä on tunnustus korkeakoulutetuille yrittäjille. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä eteenpäin kohti entistä vaikuttavampaa toimintaa!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

AKY - Akavalaiset yrittäjät ry on korkeakoulutettujen yrittäjien edunvalvontajärjestö, johon kuuluu 23 jäsenjärjestöä ja näiden lähes 18 000 pää- ja sivutoimista yrittäjäjäsentä. AKY on Suomen yrittäjien toimialajärjestöjäsen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta AKY - Akavalaiset yrittäjät ry

Kelan ja hyvinvointialueiden ehdot hankinnoissa ovat kohtuuttomia20.2.2025 12:03:37 EET | Uutinen

Yle uutisoi hiljattain, kuinka Kela velvoittaa osassa kuntoutusmuotojaan palveluntarjoajat käytännössä maksamaan oman työnsä tekemisestä pakottamalla käyttämään tilaajavastuupalvelu Vastuu Groupin Luotettava Kumppani -palvelua. Palveluun kerätään tilaajavastuulain mukaisia tietoja yhteen paikkaan, josta ne ovat ostajan kätevästi tarkistettavissa. Ongelmana palvelussa on, että se maksaa yrittäjälle, palvelupaketista riippuen, 160–300 euroa vuodessa (+ alv). Näin palveluntuottajalle syntyy kuluja siitä, että se täyttää ostajan vaatimuksia. Yle on haastatellut Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden professoria Timo Voutilaista, jonka mukaan tällainen järjestely haastaa hyvän hallinnon perusteet. Professori Voutilainen arvostelee sitä, että Kela tekee näin asiakashankintaa yksityiselle yritykselle.

AKY - Akavalaiset yrittäjät: Sosiaali- ja terveyspalveluiden yksikkökustannushanke etenee, vaikkakin hitaasti19.12.2024 09:23:04 EET | Tiedote

Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen ja sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso pitivät 13.12.2024 tiedotustilaisuuden, jossa esiteltiin sosiaali- ja terveyspalveluiden yksikkökustannushankkeen ensimmäisiä tuloksia. Valtioneuvosto julkaisee tietoja sosiaali- ja terveyspalveluiden yksikkökustannuksista asteittain vuodesta 2025 lähtien tavoitteena saada kokonaisuus valmiiksi vuoteen 2026 mennessä. Sosiaalipalveluiden osalta hanke etenee myöhemmin. Yhdenmukaisesti määritettyjen yksikkökustannusten pitäisi edistää erilaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä niiden tuotantotapojen vertailtavuutta.

AKY – Akavalaiset yrittäjät: Soteri-rekisterin käyttöönotosta on tehty 23 kantelua18.12.2024 11:40:28 EET | Tiedote

AKY – Akavalaiset yrittäjät ry:n sote-liitot tekivät oikeuskanslerille 24.6.2024 kantelun, jossa arvosteltiin sosiaali- ja terveysministeriön reagointia ja menettelyä uudessa laissa sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta (741/2023) ja laissa edellytetyn ammatinharjoittajien rekisteröinnin ruuhkautumisen seurauksista. Oikeuskansleri on nyt siirtänyt kantelun eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaistavaksi.

Akavalaisten yrittäjien soteliittojen vaikuttamistyö tuotti tulosta: STM taipui Soteri-ruuhkan vuoksi29.8.2024 12:23:40 EEST | Uutinen

Soteri-rekisterin hakemuskäsittely on ollut pahasti ruuhkautunut rekisterin käyttöönotosta lähtien. Ruuhkan taustalla ovat uudistuneen sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisen rekisterijärjestelmän käyttöönoton vaikeudet sekä suuret hakemusmäärät. Sosiaali- ja terveysministeriö ilmoitti 27.8. käynnistävänsä lainvalmistelun yritystoiminnan aloittamisen nopeuttamiseksi itsenäisten ammatinharjoittajien osalta. Näin halutaan varmistaa, että ammatinharjoittajien on mahdollista aloittaa toiminta heti sen jälkeen, kun he ovat jättäneet hakemuksen Valviran tai aluehallintoviraston Soteri-rekisteriin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye