SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Suomalaisten matkustamisessa tapahtuu nyt selvä muutos – Prisman myynnissä nähty 8-kertainen myyntipiikki vain muutamassa kuukaudessa

Jaa

Yhä useampi suomalainen vaikuttaa tulevana hiihtolomakautena matkustavan pelkillä käsimatkatavaroilla ja sitä kautta halvemmilla lipuilla, kertoo Prisman tuore myyntidata. Käsimatkatavaroiksi soveltuvien matkalaukkujen ja -kassien myynti on vain muutamassa kuukaudessa kahdeksankertaistunut. Ilmiöstä kertoo myös digitaalisten matkalaukkuvaakojen kysynnän räjähtäminen monisatakertaiseksi.

Ronnie Hole

Moni suuntaa tulevana hiihtolomana ulkomaille ja se näkyy myös Prisman myyntidatassa. Lokakuusta tammikuuhun tarkasteltuna yleisesti matkalaukkujen ja -kassien myynti on kasvanut 30 prosenttia. Suurinta kasvua on ollut selvästi laukuissa, jotka soveltuvat nimenomaan käsimatkatavaroiksi.

”Näissä laukuissa kasvu on jopa kahdeksankertaista. Nyt näyttää vahvasti siltä, että yhä useampi ei halua maksaa erikseen ruumaan laitettavasta matkalaukusta, vaan yrittää optimoida tavaransa mahtumaan käsimatkatavaroihin,” Prisman jalkineiden ja laukkujen myyntipäällikkö Camilla Rosenqvist kertoo.

Esimerkiksi yksi alkutalven suosituimmista tuotteista on ollut nimenomaan tähän tarkoitukseen suunnattu American Touristerin Take2Cabin Casual –reppu.

Ilmiöstä kertoo myös yllättävän tuotteen räjähdysmäinen kysynnän kasvu.

”Digitaalisten matkalaukkuvaakojen kysyntä on noussut viime kuukausina monisatakertaiseksi. Tämä on todella poikkeuksellista ja kertoo siitä, että yhä useampi haluaa optimoida käsimatkatavaroihin mahdollisimman paljon tavaraa ilman, että se ylittää painorajoja,” Rosenqvist toteaa.

Myös muissa matkailutuotteissa selkeää kasvua

Matkalaukut eivät ole ainoa tuotekategoria, jossa kasvua nähdään ennen hiihtolomaa. Myös eri matkustustarvikkeet ovat kasvattaneet kysyntäänsä.

”Myynti on ollut niin vilkasta, että suosituimmat tuotteet ovat osaltaan loppumassa pian. Olemme tähän kuitenkin jo reagoineet ja, tuotteisiin saadaan pian täydennystä”, Rosenqvist sanoo.

”Esimerkiksi niskatyynyjen myynti on kasvanut 37 prosenttia ja passikansien ja -pussien puolestaan yli kaksinkertaistunut lokakuun alusta. Erityisen suosittuja ovat olleet puhallettavat ja memory foam -täytteiset niskatyynyt.”

Suomalaisten tietoisuuteen ovat myös uineet tavaroiden järjestämistä helpottavat pakkauspussit.

”Näiden kysyntä on kasvanut 50 prosenttia loka-tammikuun aikana. Tällä hetkellä matkailussa selvästi arvostetaan aiempaa enemmän sitä, että tavarat ovat helposti löydettävissä ja selkeässä järjestyksessä,” Rosenqvist pohtii.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Camilla Rosenqvist
Myyntipäällikkö (urheilu, jalkineet ja laukut)
camilla.rosenqvist@sok.fi

SOK:n viestintä

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.

Puh:050 472 2745viestinta@sok.fi

Kuvat

American tourister Take2cabin Casual -reppu
American tourister Take2cabin Casual -reppu
Lataa
Travelines puhallettava matkatyyny
Travelines puhallettava matkatyyny
Lataa
Travelines matkatyyny memory foam
Travelines matkatyyny memory foam
Lataa
Travelines pakkauspussi 3 kpl
Travelines pakkauspussi 3 kpl
Lataa
Travelines digitaalinen matkalaukkuvaaka
Travelines digitaalinen matkalaukkuvaaka
Lataa

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä ja oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Marttojen ja S-ryhmän Ässäkokki-kursseilta kotitaloustaitoja ja ruokailoa lapsille11.2.2025 08:05:00 EET | Tiedote

S-ryhmä ja Martat järjestävät tänä vuonna jälleen noin 100 suosittua Ässäkokki-kurssia eri puolilla Suomea, Halikosta Kolariin. Ruokakurssit antavat paitsi tärkeää ruokakasvatusta, ne ehkäisevät myös lasten ja nuorten yksinäisyyttä. Kursseilla keskitytään taloudelliseen, terveelliseen, maistuvaan ja mukavaan kotikokkailuun koululaisille sopivalla tavalla. Marttojen ja S-ryhmän yhteistä Ässäkokki-toimintaa on järjestetty jo vuodesta 2017 alkaen.

Terhi Kinnarin valmisruoka-ateriat ovat Suomalainen menestysresepti 2025 – ”Suomalaiset voivat rakastua kauraan muutenkin kuin puurossa”29.1.2025 21:00:00 EET | Tiedote

Suomalainen menestysresepti -kilpailun voitosta käytiin kova taisto kuuden elintarvikealan yrittäjän kesken. Voittajatuote käyttää rakastettua kotimaista raaka-ainetta ennakkoluulottomalla ja helposti lähestyttävällä tavalla. Voittajan ja finalistien kehittämät tuotteet ovat myynnissä S-ryhmän kaupoissa 30.1. alkaen.

S-ryhmä ja VTT selvittivät: miten kauppa voi tukea kestävistä valinnoista kiinnostuneita?17.1.2025 08:06:00 EET | Tiedote

VTT ja S-ryhmä selvittivät ruokakaupan mahdollisuuksia tukea kuluttajia muuttamaan ostokäyttäytymistään kestäväksi. Yhteistyössä toteutettu tuuppauskokeilu suunniteltiin lisäämään kasvipohjaisia ostoksia ja vähentämään niiden valintaan liittyviä esteitä. Tulokset osoittivat, että muun muassa tuotteiden sijoittelulla ja myymäläviesteillä voidaan vaikuttaa kuluttajien kestävämpien valintojen tekemiseen. Kokeilun aikana kasviproteiinien kokonaiskysynnässä havaittiin huomattavaa myynnin kasvua.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye