Pk-yritysten suhdanneodotukset elpyvät hitaasti, tekoälyn käyttö yleistyy

Jaa

Pk-yritysten suhdanneodotukset ovat pysyneet lähes ennallaan viime syksystä. Odotukset ovat myös paremmat kuin vuosi sitten. Madaltunut inflaatio ja korkojen lasku ovat tukeneet yritysten näkymiä.  Erityisesti kaupan alan yritysten haastava tilanne on vähitellen helpottamassa, osoittaa 11.2.2025 julkaistu Pk-yritysbarometri.

Yhtä moni pk-yritys ennakoi talouden tilan paranevan kuin odottaa sen heikkenevän. Talouden suunta riippuu paljon muun muassa yksityisen kulutuksen elpymisestä ja korkotason laskusta, joihin molempiin liittyy epävarmuutta ja joiden kehitystä seurataan odottavaisin tunnelmin.

”Talouden epävarmuudesta huolimatta pk-yritysten suhdanneodotukset ovat pysyneet ennallaan viime syksystä. Pidän barometrin tuloksia rohkaisevina näinkin poikkeuksellisina aikoina”, sanoo elinkeinoministeri Wille Rydman.

Investointihalukkuus edelleen vaatimatonta, työvoimasta pidetään kiinni

Pk-yritysten investointihalukkuus on pysynyt vaatimattomana. Kaikilla päätoimialoilla on enemmän investointeja vähentäviä yrityksiä kuin niitä, joilla investointien odotetaan lisääntyvän.

Epävarmuudesta huolimatta pk-yritysten rekrytointiaikeet eivät ole juuri vähentyneet syksyn barometriin verrattuna. Pk-yrityksistä 14 prosenttia aikoo lisätä henkilökuntansa määrää, kun 12 prosenttia ennakoi vähentävän sitä. Suurin joukko, 74 prosenttia pk-yrityksistä, aikoo säilyttää nykyisen henkilöstönsä. 

”Työllisyyden laaja-alaista toipumista joudutaan odottamaan ainakin vuoden 2025 loppupuolelle. Pk-yritykset ovat ymmärrettävästi varovaisia palkkaamaan uusia tekijöitä ennen kasvun ja kysynnän kestävää käännettä”, sanoo Suomen Yrittäjien johtaja, pääekonomisti Juhana Brotherus.

Kasvuhakuisuuden laskeva trendi huolestuttaa

Pk-yritysten kasvuhakuisuus on laskenut pitkään, mutta nyt luvuissa näkyy vakautumista. Yli kolmannes pk-yrityksistä on joko voimakkaasti tai mahdollisuuksien mukaan kasvuhakuisia. Voimakkaasti kasvuhakuisten pk-yritysten osuus on kohonnut hieman vuoden takaisista pohjalukemista. Kasvuhakuisuus on silti aiempiin vuosiin verrattuna vaatimatonta.

Myönteistä on nuorten, vuoden 2019 jälkeen perustettujen pk-yritysten vahvoina säilyneet tulevaisuuden näkymät. Kasvuyritysten rooli on tärkeä, sillä ne kehittävät uusia innovaatioita ja toimivat kasvun moottoreina sekä kirittäjinä muille yrityksille. Niiden joukosta nousee myös kaivattuja kansainvälisiä kärkiyrityksiä.

”Kasvuhakuisten yritysten määrän huolestuttava lasku näyttää nyt pysähtyneen. Suomi tarvitsee lisää kasvuhakuisuutta ja uudistuksia, jotka rohkaisevat yhä useampaa yrittäjää ottamaan riskiä ja kasvuaskeleita”, sanoo Brotherus.

Pk-yritysten digitalisaatio kiihtynyt ja tekoälyn käyttö yleistynyt

Pk-yritysten tekoälyn sekä muiden digitaalisten palveluiden ja työkalujen käyttöönotto on kiihtynyt. Noin joka kolmas pk-yritys kokee tekoälyn käytön yrityksen toiminnan kannalta ajankohtaiseksi nyt tai seuraavan vuoden aikana. Hieman yli kymmenes pk-yrityksistä kertoo käyttävänsä tekoälyä säännöllisesti ja vajaa kolmannes satunnaisesti. Tiedon tai osaamisen puute hidastaa tekoälyn käyttöönottoa pk-yrityksissä.

 ”Suomi on perinteisesti edustanut digiosaamisessa eurooppalaista kärkeä. Uskon siihen, että tekoälyn yleistyminen parantaa yritystemme kilpailukykyä pidemmällä aikavälillä”, toteaa elinkeinoministeri Rydman.

”Pk-yritysten tekoälyloikka herättää toiveita tuottavuuden tulevaisuudesta. Suomalaisilla pk-yrityksillä on hyvät valmiudet uuden kriittisen teknologian käyttöönottoon”, iloitsee Brotherus.

Pk-yritykset kamppailevat rahoituksen saatavuuden kanssa – Finnveran rooli korostuu

Pk-yritysten suhdannepohja lienee takanapäin, mutta yritysten rahoituksen saatavuudessa on edelleen haasteita. Syksyn barometrissa 38 prosenttia rahoitusta tarvinneista yrityksistä ilmoitti, ettei ole saanut tai hakenut rahoitusta tarpeesta huolimatta. Vastaava luku 2021 keväällä oli 25 prosenttia.

”Pk-yritysten taloudellisen tilanteen lisäksi yrityksen koko, sijainti ja kehitysvaihe vaikuttavat merkittävästi rahoituksen saatavuuteen”, sanoo Finnveran liiketoimintajohtaja Juha Ketola.

Finnveraa vaaditaan yhä useammin yritysten pankkilainojen takaajaksi. Voimakkaasti kasvuhakuisilla pk-yrityksillä peräti 67 prosentilla pankkirahoituksen saaminen edellytti Finnveran takausta.

”Finnveran takaukset ovat elintärkeitä kasvuhakuisille yrityksille. Takausten roolin kasvu kertoo muutoksista rahoitusalan sääntelyssä, pankkien luottopolitiikassa ja yleisessä taloudellisessa tilanteessa. Osa pk-yrityksistä ei saa pankkirahoitusta edes Finnveran takauksella, mikä voi osaltaan rajoittaa niiden kasvua. Pyrimme ensisijaisesti löytämään rahoitusratkaisun takauksin yhdessä pankkien kanssa. Tarjoamme tarvittaessa myös suoria lainoja elinkelpoisten yritysten kasvun mahdollistamiseksi”, jatkaa Ketola.

Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä.

Pk-yritysbarometri kuvaa pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä. Sen julkistavat kaksi kertaa vuodessa Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö.

Pk-yritysbarometrin kyselyyn vastasi tällä kertaa noin 4 550 yritystä. Vastausaika oli joulukuun 2024 puolivälistä tammikuun 2025 puoliväliin. 

Lisätiedot:

elinkeinoministerin erityisavustaja Lars Aikala, p. 050 401 6410, etunimi.sukunimi@gov.fipääekonomisti Juhana Brotherus, Suomen Yrittäjät, p. 050 384 9479, etunimi.sukunimi@yrittajat.fi

liiketoimintajohtaja Juha Ketola, Finnvera, p. 029 460 2658, etunimi.sukunimi@finnvera.fi kehittämispäällikkö Katri Lehtonen, TEM, p. 050 526 2515, etunimi.sukunimi@gov.fi

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Tarvitaan kunnianhimoinen mutta realistinen veropoliittinen kasvupaketti12.2.2025 02:00:00 EET | Tiedote

Suomen Yrittäjät esittää hallitukselle puoliväliriiheen kunnianhimoista mutta realistista veropoliittista kasvupakettia osana kasvuohjelmaansa. Sen avulla voidaan vahvistaa kasvua ja yrittäjien riskinottoa syventämättä julkisen talouden ongelmia. Suomen Yrittäjien hallitus käsitteli kasvupakettia kokouksessaan 11.2.2025. Tarve investointeja vauhdittaville kasvutoimille on suuri, sillä tuoreen Pk-yritysbarometrin mukaan pk-yritysten investoinnit ovat vähenemässä edelleen kaikilla toimialoilla. Pk-yritysten tilannetta on hankaloitettu korottamalla arvonlisäveroa ja leikkaamalla kotitalousvähennystä. Yrittäjät esittää seuraavia toimia:

Yrittäjägallup: Nato-jäsenyys tärkein investointihaluja lisäävä tekijä Suomessa3.2.2025 07:30:00 EET | Tiedote

Nato-jäsenyys on pk-yritysten tärkein ja kysytyistä ainut investointikannustin. Se lisää investointihaluja merkittävästi. – Yleistilanne on selkeästi heikentynyt viime elokuusta, jolloin oli vielä useita tekijöitä, jotka enemmän kannustivat kuin karkottivat investointeja. Osin tilanteen synkistyminen johtuu suhdannekuvan heikentymisestä, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye