Lapseen kohdistuvan väkivallan tunnistamiseksi on julkaistu ohjeet
Ammattilaisille on saatavilla koulutusta puheeksioton ja puuttumisen tueksi.
![Lapsi istuu portailla ja häntä peittää kaiteen pystypinnat.](/data/images/public/69820726/70895620/68c9990f-89bd-44f9-bc00-fa1bd7f267ef-w_720.jpeg)
Lapsella on oikeus kasvaa turvassa ja suojassa väkivallalta. Tämä oikeus on turvattu niin YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa kuin Suomen lainsäädännössä. Lapseen kohdistuvan väkivallan tunnistaminen ja siihen puuttuminen on aikuisten velvollisuus ja erityisesti niiden ammattilaisten, jotka kohtaavat työssään lapsia ja nuoria.
Väkivalta voi olla monimuotoista eikä lapsi välttämättä itse tunnista häneen kohdistuvaa väkivaltaa. Henkistä väkivaltaa on esimerkiksi lapsen vähättely, haukkuminen, nöyryyttäminen tai vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta. Fyysistä väkivaltaa on esimerkiksi lapsen tukistaminen, töniminen tai ravistelu. Laiminlyöntiä voi olla se, ettei lapsen perustarpeista esimerkiksi hygieniasta huolehdita tai emotionaalisesti laiminlyödään ja sivuutetaan lapsi. Vanhempien väliselle väkivallalle altistuminen voi vakavasti vaurioittaa lapsen kasvua ja kehitystä.
Lapseen kohdistuvan fyysisen väkivallan tunnistamisen tueksi on julkaistu kansalliset ohjeet Barnahus.fi -sivulla. Ohjeet auttavat ammattilaista väkivaltaepäilyn tilanteissa ja opastavat millaiset seikat saattavat viitata lapsen kokemaan väkivaltaan eri ikäkausina. Barnahusin julkaisemista ohjeista voivat hyötyä kaikki lasten parissa aikaa viettävät aikuiset esimerkiksi harrastustoiminnan ohjaajat.
– Lasten kanssa työskentelevien on hyvä hankkia itselleen aiheesta lisätietoa, koska tilanteet voivat tulla yksittäiselle työntekijälle eteen yllättäen. Yksittäinen vamma tai muutos lapsen käyttäytymisessä ei ole varma osoitus väkivallasta, mutta epäily tai huoli lapsesta on otettava vakavasti ja selvitettävä tarkemmin, toteaa Oma Hämeen lähisuhdeväkivaltatyön koordinaattori Satu Lyytinen.
Kanta-Hämeessä ammattilaisille on saatavilla koulutusta tunnistamisen, puheeksioton ja puuttumisen tueksi. Alueella on myös laadittu yhteiset toimintaohjeet väkivaltaepäilyn tilanteisiin.
Turvallisuutta luodaan yhdessä
Lastensuojelulaki velvoittaa muun muassa sosiaali- ja terveysalan, opetusalan sekä muita lasten kanssa työskenteleviä ammattihenkilöitä tekemään lastensuojeluilmoituksen, jos epäily lapseen kohdistuvasta väkivallasta tai kaltoinkohtelusta herää. Työntekijän on tällöin viipymättä konsultoitava sosiaaliviranomaista ja poliisia. Myös yksityishenkilöt voivat tehdä lastensuojeluilmoituksen.
– Lähisuhdeväkivalta ei ole yksityisasia ja jokaisella lapsella on oikeus suojeluun. Puheeksioton kautta perhe voi ohjautua palveluiden piiriin kriittisellä hetkellä, joten on tärkeää, ettei sivuuta asiaa, jos huoli on herännyt, Lyytinen muistuttaa.
Perheille ja väkivaltaa kokeneille lapsille on tarjolla apua niin hyvinvointialueen kuin kolmannen sektorin palveluissa. Väkivaltakokemus satuttaa ja voi vaikuttaa hyvinvointiin pitkäaikaisesti. On tärkeää, että lapsi tai nuori saa kokemusten käsittelyyn apua, vaikka tapahtuneesta olisi jo kulunut aikaa.
Oma Hämeessä on panostettu myös siihen, että väkivaltaa lähisuhteessaan käyttänyt tai sen käyttöä pelkäävä henkilö saa apua aggression hallintaan tai haitallisten asenteiden ja käyttäytymismallien muuttamiseen.
Viranomaistoiminnan ja palveluiden lisäksi tärkeä osa lasten suojelua on yhteisö.
– Omassa arjessaan jokainen voi miettiä miten lapset tulevat kohdatuksi. Aikuisten toiminnalla on suuri merkitys turvallisuuden kokemukselle ja lapsen itsetunnon kehitykselle. Luottamuksellisessa ympäristössä lapsen on tarpeen tullen helpompi kertoa aikuiselle myös vaikeista asioista, Lyytinen korostaa.
Lue lapsiasiavaltuutetun Elina Pekkarisen tiedote uusista ohjeista
Yhteystiedot väkivaltaepäilyn tilanteissa:
Akuutissa tilanteessa soitetaan aina hätänumeroon 112. Kanta-Hämeen sosiaali- ja kriisipäivystyksen tavoittaa kiireellisessä tilanteessa vuorokauden ympäri numerosta 03 629 6560.
Kiireettömässä tilanteessa Oma Hämeen lapsiperheiden palveluohjaus- ja neuvonta vastaa numerosta 03 629 6565 (ma-to klo 9-12) tai lähisuhdeväkivaltatyön yksikköä voi konsultoida numerosta 03 629 6562 (arkisin klo 8-15).
Kiireettömissä tilanteissa on hyvä ensisijaisesti olla yhteydessä alueen neuvonta- ja ohjauspalveluihin. Kiireettömän lastensuojeluilmoituksen ja kaikkia ikäryhmiä koskevat huoli-ilmoitukset voit tehdä digitaalisilla lomakkeilla.
![EU-lippu%20ja%20teksti%3A%20%22Euroopan%20unionin%20rahoittama%20%u2013%20NextGenerationEU%22.](https://www.sttinfo.fi/data/images/public/69820726/70895620/ec5de040-d30b-4720-8bfd-157282808b69-w_720.png)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satu Lyytinenkoordinaattori, lähisuhdeväkivaltatyön yksikkö
Puh:050 441 4762satu.lyytinen@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Kanta-Hämeen ensimmäinen rakenteellisen sosiaalityön toteutussuunnitelma on julkaistu11.2.2025 16:19:27 EET | Tiedote
Toteutussuunnitelmaa esitellään webinaarissa 12. helmikuuta.
Aluehallitus hyväksyi osaltaan varautumisen ja valmiussuunnittelun periaatteet11.2.2025 09:32:15 EET | Tiedote
Aluehallitus käsitteli myös ateria- ja laitoshuoltopalveluiden kilpailutukseen liittyviä oikaisuvaatimuksia.
Elina Silvan on julkaissut kansainvälisen tutkimusartikkelin synnytyspelon tai mielenterveysongelmien vaikutuksesta toisen lapsen synnyttämiseen10.2.2025 09:59:37 EET | Tiedote
Elina Silvanin tutkimus paljastaa, että synnytyspelko tai mielenterveysongelmat vähentävät merkittävästi todennäköisyyttä synnyttää toisen lapsen. Tutkimukseen osallistui 317 219 ensisynnyttäjää, ja se tarjoaa arvokasta tietoa terveydenhuollon ammattilaisille tukitoimien kehittämiseksi. Tulokset ovat saatavilla avoimesti verkossa.
Terveysasemien lääkärien ja sairaanhoitajien tiimien puhelinnumerot muuttuvat7.2.2025 10:07:56 EET | Tiedote
Oma Hämeen terveysasemien puhelinnumerot muuttuvat vaiheittain 11.-14.2.2025 uuden puhelinjärjestelmän myötä. Muista tallentaa oma tiimisi uusi numero. Vanhoihin numeroihin soittaessa saat tiedotteen, joka ohjaa uuteen numeroon. Lisätietoa löydät Oma Hämeen verkkosivuilta.
Kanta-Häme sai kolme uutta Taidelanssia6.2.2025 13:55:34 EET | Tiedote
Torstaina 6.2.2025 julkistettiin kolme uutta Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen Taidelanssia. Kuvataitelija Anne Tamminen sekä muotoilija Anni Knuutila suunnittelivat teokset yhteistyössä pelastuslaitoksen henkilöstön kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme