Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia

Hampaiden kiinnityskudossairauksien esiintyvyys kasvaa – Käypä hoito -suositus päivitetty

Jaa

Terve Suomi -väestöterveystutkimuksen mukaan hampaiden kiinnityskudossairauksien esiintyvyys ei ole vähentynyt, vaan kasvaa. Kahdella kolmasosalla aikuisväestöstä on kiinnityskudossairauksista kertovia syventyneitä ientaskuja, ja vaikeaa kiinnityskudossairautta löytyy jo 20-vuotiailta aikuisilta. Kiinnityskudossairaudet ovat alidiagnosoitu kansansairaus, painottaa juuri päivitetty parodontiitin Käypä hoito -suositus. 

Hammaslääkäri tutkii potilaan hampaita käyttäen hammaspeiliä ja instrumenttia.
Kiinnityskudossairauksien ehkäisy ja hoito ovat suunterveyden ammattilaisten ja potilaiden yhteistyötä. Ismo Henttonen

Hampaiden kiinnityskudossairauden eli parodontiitin mittarina käytettyjen syventyneiden ientaskujen esiintyvyys on kasvanut väestötutkimuksissa viimeisten 20 vuoden aikana. Tuoreimmassa Terve Suomi -väestötutkimuksessa syventyneitä (≥ 4 mm) ientaskuja esiintyi kahdella kolmesta ja syviä (≥ 6 mm) ientaskuja yhdellä viidestä aikuisesta. Vaikeat kiinnityskudossairaudet ovat yleisempiä iäkkäillä, mutta lisääntyvät myös nuorilla aikuisilla. Huolestuttavaa on, että sairauden merkkejä nähdään myös lapsilla ja nuorilla, erityisesti tupakoivilla nuorilla.

– Syynä kasvuun voi olla suunterveyden voimakas kahtiajakautuminen. Osalla suunterveys ja kyky huolehtia terveydestä ovat hyvin heikot. Moni jättää hakeutumatta hoitoon, kun sairauden oireet eivät ole selkeät potilaalle, pohtii Käypä hoito -työryhmän puheenjohtaja, professori Pekka Ylöstalo.

Ientulehdus on hoidettava

Tulehduksesta kertovat vuotavat ja turvonneet ikenet, mutta potilas havaitsee harvoin itse kiinnityskudossairauden hitaan etenemisen. Suunterveystottumuksia on tärkeä muuttaa mahdollisimman varhain ja puuttua heti ienverenvuotoon.

– Tulehdus on tärkeä pysäyttää jo ientulehdusvaiheessa, jolloin se ei ole vielä edennyt syvälle hampaan kudoksiin, muistuttaa Käypä hoito -toimittaja Marja Pöllänen.

Hampaiden kiinnityskudossairaus tuhoaa hammasta ympäröivää ienkudosta ja leukaluuta. Pitkälle edennyt sairaus aiheuttaa hampaiden lisääntynyttä liikkuvuutta ja voi johtaa jopa hampaiden menetykseen. Vaikka sairaus usein etenee salakavalan vähäoireisena, voi siihen liittyä myös äkillinen kipu ja paiseen muodostuminen ikenelle. Silloin hoitoon pitää hakeutua nopeasti. Sairauteen liittyvä tulehdustila voi myös aiheuttaa haittaa yleisterveydelle, kuten esimerkiksi heikentää diabeteksen hoitotasapainoa. Sairauden aiheuttama kipu sekä toiminnalliset, sosiaaliset ja psyykkiset ongelmat huonontavat myös elämänlaatua.

Omahoito ja säännölliset hoitokäynnit avainasemassa

Päivitetty suositus muistuttaa, että kiinnityskudossairauksien ehkäisy ja hoito ovat suunterveyden ammattilaisten ja potilaiden yhteistyötä. Ehkäisyssä ja hoidossa kulmakiviä ovat huolellinen omahoito, ammattilaisen tekemä perushoito ja säännöllinen ylläpitohoito sekä savuttomuus ja nikotiinituotteiden käytön välttäminen.

Potilas voi itse ehkäistä ja hoitaa osaltaan kiinnityskudossairauksia säännöllisellä hampaiden harjauksella ja hammasvälien puhdistuksella. Ehkäisyn kannalta on myös tärkeää, että ientaskujen mittaus ja kiinnityskudosten tutkimus tehdään kaikenikäisille säännöllisesti. Potilaan vastuulla on hakeutua hoitoon säännöllisesti ja riittävän ajoissa. Huomiota on kiinnitettävä myös implanttien ympäryskudoksiin.

– Hammasimplanttien määrä kasvaa jatkuvasti ja tutkimusten mukaan joka kolmas implantti aiheuttaa ongelmia. On muistettava myös, että omien hampaiden hoito on aina kustannustehokkaampaa kuin omien luonnollisten hampaiden korvaaminen implanteilla, sanoo Pekka Ylöstalo.

Tupakointi ja nikotiinituotteiden käyttö on kiinnityskudossairauden merkittävä riskitekijä, joka heikentää hoidon onnistumismahdollisuutta sekä suurentaa riskiä hampaiden ja implanttien menettämiselle. Siksi tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön ehkäisy ja tarvittaessa vieroitus ovat tärkeä osa kiinnityskudossairauksien hoitoa.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Hammaslääkäriseura Apollonian asettama työryhmä on päivittänyt Parodontiitti Käypä hoito -suosituksen tuoreimman tutkimustiedon mukaisesti.

Tutustu päivitettyyn suositukseen

Lisätietoja:

Professori, Käypä hoito -työryhmän puheenjohtaja Pekka Ylöstalo, pekka.ylostalo@oulu.fi, p. 050 540 7567

HLT, EHL, Käypä hoito -toimittaja Marja Pöllänen, marja.pollanen@duodecim.fi, p. 040 723 5818,

Käypä hoito -suositus Tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden ehkäisystä ja hoidosta

THL:n Terve Suomi -tutkimus (suunterveys)

Osoitelähde: STT-info ja Terveystoimittajat ry

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia on 1892 perustettu tieteellinen yhdistys. Apollonia järjestää riippumattomaan tietoon perustuvaa täydennyskoulutusta, tukee hammaslääketieteellistä tutkimusta ja välittää tutkimustietoa suunterveydestä. www.apollonia.fi  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia

Hammaslääkärien oikeus riittävään täydennyskoulutukseen on turvattava – hammaslääkärijärjestöt päivittivät suosituksen5.11.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Hammaslääkärin työssä osaamisen jatkuva kehittäminen on välttämätöntä. Ammattikunnalla on lakisääteinen ja eettinen velvollisuus kouluttautua läpi työuran. Työnantajaa laki velvoittaa turvaamaan täydennyskoulutuksen edellytykset. Säästöpaineissa osa hyvinvointialueista on kuitenkin alkanut säästää myös koulutusmäärärahoista. Hammaslääkärijärjestöjen päivitetty täydennyskoulutussuositus muistuttaa kaikkia hammaslääkäreitä ja työnantajia huolehtimaan riittävästä täydennyskoulutuksesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye