Aktivistit liimasivat varoitustarroja kauppojen lihapakkauksiin – vaativat lihalle tupakka-askeista tuttuja varoituksia
Greenpeacen aktivistit ovat tänään keskiviikkona 12.2. jalkautuneet eri puolilla Suomea ruokakauppoihin ja liimanneet kauppojen hyllyillä olevien lihatuotteiden pakkauksiin varoitustarroja. Tupakkatuotteiden varoituksia muistuttavissa tarroissa kerrotaan lihankulutuksen ilmasto- ja ympäristöhaitoista, sekä terveysriskeistä. Tarroja liimattiin mm. Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä Keskon, S-Ryhmän ja Lidlin myymälöissä.
“Lihateollisuus on kestämätöntä ilmaston, luontokadon ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta, siksi esimerkiksi leikkeleille tulisi säätää haittavero ja lihatuotteisiin lisätä varoitustarrat tupakkatuotteiden tapaan. Nämä olisivat hyviä keinoja vähentää lihan ylikulutusta, millä olisi ruoan ilmastovaikutusten lisäksi positiivinen vaikutus kansanterveyteen”, kertoo Greenpeacen ilmastoasiantuntija Oona Poranen.
Suomalaiset syövät tutkitusti liikaa lihaa ympäristövaikutuksiin ja terveyssuosituksiin nähden.
Maatalouden päästöt eivät ole laskeneet koko tällä vuosituhannella, ja eläintuotannon osuus maatalouden päästöistä on 87%. Pelkästään tuotantoeläinten ruoansulatuksesta ja lannan käsittelystä tuli vuonna 2022 yhtä paljon päästöjä kuin Helsingin kahdesta hiilivoimalasta.
Lihan ylikulutus on myös kansanterveydellinen ongelma. Esimerkiksi neljä viidestä miehestä syö punaista ja prosessoitua lihaa suosituksia enemmän. Päiväkoti-ikäiset suomalaislapset syövät lihaa ja juovat maitoa viisi kertaa enemmän kuin olisi ympäristön tai terveyden kannalta kestävää. Myös tuoreiden ravitsemussuositusten mukaan lihan kulutusta tulisi rajata terveyssyistä enintään 350 grammaan viikossa.
“Kauppojen hinnoittelun ja lihan verotuksen tulisi vauhdittaa siirtymistä pois lihan kulutuksesta ja lisätä ympäristön kannalta kestävämpien tuotteiden kysyntää. Suomen peltoalasta 70% on eläinperäisen ruoan tuotannossa. Lihantuotannon vaatima maapinta-ala, tuotannon aiheuttamat päästöt ja rehussa käytettävän tuontisoijan aiheuttama luontokato eivät katoa vain tiekartoilla ja alan omavalvonnalla. Tuottajat tuottavat lopulta sitä, mille on kysyntää, joten kotimaisen kasviproteiinin ja kasvisten kysynnälle tulisi luoda vahvempia kannustimia lihateollisuuden tukemisen sijasta”, Poranen jatkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juuso JanhunenTiedottaja
Puh:040 482 55 41juuso.janhunen@greenpeace.orgOona Poranen
Puh:044 7347837oona.poranen@greenpeace.orgTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Greenpeace
Greenpeace haastaa energiayhtiö Energy Transferin oikeuteen – vetoaa ensimmäisenä EU:n uuteen direktiiviin11.2.2025 17:39:04 EET | Tiedote
Greenpeace on ensimmäisenä vetoamassa Euroopan unionin direktiiviin, jonka on tarkoitus suojella kansalaisyhteiskunnan sananvapautta suuryhtiöiden väärinkäytöksiltä. Greenpeace International on jättänyt alankomaalaiseen oikeuteen haasteen yhdysvaltalaista fossiiliyhtiötä Energy Transferia vastaan. Järjestö tavoittelee haasteella korvauksia kaikista Energy Transferin sille Yhdysvalloissa aiheuttamista haitoista.
Greenpeace tuomitsee Orpon hallituksen aikeet tiedepaneelien yhdistämisestä21.1.2025 13:22:19 EET | Tiedote
Helsingin Sanomien tietojen mukaan hallitus aikoo yhdistää ilmasto- ja luontopaneelin, kestävyyspaneelin sekä metsäbiotalouden tiedepaneelin. Uusi yleispaneeli siirrettäisiin valtioneuvoston kanslian alle. Ilmasto- ja luontopaneeli ovat lakisääteisiä, riippumattomia tiedepaneeleja, ja niiden yhdistäminen edellyttäisi muutoksia sekä ilmasto- että luonnonsuojelulakiin.
Syvänmeren kaivuusuunnitelmat pysäytetty Norjassa2.12.2024 15:56:45 EET | Tiedote
Norjan hallitus on suostunut pysäyttämään arktisen alueen syvänmeren kaivostoiminnan ensimmäisen lupakierroksen. Aktivistit, tieteentekijät ja kansainvälinen yhteisö ovat vaatineet suunnitelmien pysäyttämistä yli vuoden ajan.
Tuore selvitys: Kunnat voisivat säästää satojatuhansia vähentämällä lihaa julkisissa ruokailuissa28.11.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen kunnat voisivat säästää jopa satojatuhansia euroja vuodessa, mikäli ne puolittaisivat lihan hankinnat julkisissa ruokailuissa, tämä käy ilmi tuoreesta Kasvisruoka kannattaa – Kotimaisilla kasviproteiineilla säästöjä kuntatalouteen -selvityksestä. Esimerkiksi 30 000 asukkaan kunta voisi säästää jopa 240 000 euroa vuodessa puolittamalla lihatuotteiden käytön ja korvaamalla ne kasvisperäisillä proteiineilla.
Uudet ravitsemussuositukset julki - Greenpeace esittää prosessoidulle lihalle haittaveroa27.11.2024 13:14:50 EET | Tiedote
Ravitsemussuositusten tavoitteena on, että terveellisen ja ympäristöystävällisen ruuan syöminen tehtäisiin yhteiskunnassa helpoksi koko väestölle. Greenpeace odottaakin nyt, että myös julkiset hankinnat, tuet ja vero-ohjaus päivitetään ohjaamaan samaan, toivottuun suuntaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme