Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

SSO jälleen innostavimpien työpaikkojen joukossa – myönnetty Innostavimmat työpaikat 2024-tunnustus on jo Osuuskaupan seitsemäs

Jaa

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on jälleen saanut Innostavimmat työpaikat -tunnustuksen, joka myönnetään vuosittain parhaille Eezy Flown PeoplePower® -tutkimukseen osallistuneille organisaatioille. SSO:ssa on tehty pitkäjänteistä työtä yrityskulttuurin johtamisen sekä työntekijäkokemuksen- ja ymmärryksen parissa, mikä näkyy myös muun muassa työyhteisötutkimuksen tuloksissa.

SSO:n työyhteisötutkimus toteutettiin lokakuussa 2024 ja vastausprosentti nousi huimiin lukemiin, 98 prosenttiin. Korkea vastausprosentti vaikuttaa myös tutkimuksen luotettavuuteen positiivisesti. Työyhteisötutkimuksen tulos, 76,6 % on suurelle yritykselle erittäin hyvä. Työntekijät kokivat SSO:n vahvuuksiksi palkitsemisen oikeudenmukaisuuden, yhteistyön muiden yksiköiden kanssa sekä päätöksenteon tehokkuuden.  

– Olemme kehittäneet yhdessä SSO:laisten kanssa työntekijäkokemusta, työntekijäymmärrystä ja yrityskulttuuria. Olemme aidosti halunneet kuulla henkilökuntaamme, ja olemme selvästi oikealla tiellä. Vuonna 2023 saimme myös Future Workplaces 2023 -sertifikaatin, mikä oli mahtava tunnustus yrityskulttuurin johtamisesta poikkeuksellisen hyvällä työntekijäymmärryksellä. Nyt saadut loistavat TYT-tulokset kertovat, että hyvä kehitys jatkuu. Kiitos tästä kuuluu kaikille meille SSO:laisille, sanoo SSO:n henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo iloisena. 

SSO tarjoaa kesätöitä noin 400 nuorelle 

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n kesätyöhaku järjestetään viime vuoden tapaan kaksiosaisena. Tammikuussa järjestetyssä haussa etsittiin täysi-ikäisiä kesätyöntekijöitä, ja  

jälkimmäinen haku 10.2.–28.2.2025 on tarkoitettu 15–17-vuotiaille S-kesiksille. SSO tarjoaa kesätöitä noin 400 nuorelle erilaisten asiakaspalvelutehtävien parissa päivittäis- ja käyttötavarakaupoissa, liikennemyymälöissä, matkailu- ja ravintola-alalla sekä autokaupoissa.

Lisätietoja: henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo p.  044 7705 175

Avainsanat

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kahdeksan kunnan alueella toimiva, paikallisten ihmisten omistama kasvava alueosuuskauppa. SSO:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja yli 72 000 asiakasomistajalleen. SSO:n tavoitteena on pysyä kehityksen kärjessä kaikilla toimialoillaan: market- ja tavaratalokaupassa, liikennekaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä autokaupassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

Kiitos sinulle asiakasomistaja – SSO on jakanut Kannustajat-ohjelman kautta jo yli 135 000 euroa paikalliseen, lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen4.1.2025 09:00:00 EET | Tiedote

Jo vuodesta 2022 alkaen Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on jakanut sponsorointitukea Kannustajat-ohjelman kautta ja SSO:n asiakasomistajat ovat saaneet äänestää ohjelmaan ilmoittautuneiden seurojen tai yhdistysten joukosta tukipotin saajat. Vuonna 2024 Kannustajat-äänestyksissä tukea jaettiin yhteensä 60 000 euroa 38:lle paikalliselle, lasten ja nuorten harrastus- ja hyvinvointia edistävälle yhdistykselle ja seuralle. Tukea saivat muun muassa Mieli ry Salosta sekä Pelastakaa Lapset ry Lohjalta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye